Liza Marklund: Napapiiri

Toukokuussa luin epähuomiossa Napapiiri -sarjan kolmannen kirjan ja tämä Napapiiri on ensimmäinen osa. Viisi teini-ikäistä tyttöä kokoontuu kuukausittain keskustelemaan kirjoista, kunnes yksi heistä katoaa. 40 vuotta myöhemmin kadonneen ruumis löydetään murhattuna. Kirjan takakannen mukaan jokin tyttöjen välillä johti aikanaan silmittömään rikokseen. Keitä he olivat silloin, ja mitä heistä on tullut neljäkymmentä vuotta myöhemmin?

Murhaa selvittää paikallinen poliisipäällikkö Wiking Stormberg, joka oli tuolloin katoamisajankohtana nuori poika. Kirjapiirin tyttöjen Carinan, Sofian, Birgitan ja Agnetan elämää seurataan ennen murhaa ja myös myöhempiä vaiheita. Vaikka kirja on välillä minun mieleeni joissain paikoin pitkäveteinenkin, heistä jokainen olisi voinut olla katoamisen takana. Kirjassa on enemmän sen ajan tyttöjen ja heidän perheidensä elämää kuin rikoksen selvittelyä mutta kirjan loppu patistaa hakemaan sarjan toisenkin osan.

Kauko Röyhkä: Maan korvessa kulkevi

 

Yllätin itseni ja lainasin Kauko Röyhkän kirjan vaikka hän ei ole kiinnostanut mua tippaakaan. Ennakkoluuloinen siis. Kirjassa eletään Lapin sodan aikaa. Saksalainen rintamakarkuri alppijääkäri Dieter Kölbling vaeltaa viilenevässä syksyssä läpi erämaan tavoitteena päästä Ruotsiin. Hän joutuu välttelemään niin suomalaisia kuin saksalaisiakin. Hän joutuu kokemaan nälkää ja vilua ja myös pelkoa kiinnijäämisestä. Vaeltaessaan hänellä on aikaa muistella elämäänsä ...

Mielisairas äiti muutti sotaa pakoon Helsingistä Siilinjärvelle 12 -vuotiaan Jehovan todistaja Pirjon ja hänen pikkuveljensä Iivarin kanssa. Hän lähettää lapset taas Siilinjärveltä Muonioon sukulaismiehen luo. Lapsilla ei ole matkallaan aikuisen turvaa, vähän ruokaa ja opetettu, ettei ei-uskovaisten kanssa saa keskustella ja olla tekemisissä. Tuntuu käsittämättömältä ja epäuskottavalta, että tuon ikäiset taivaltaisivat noin 650 kilometrin matkan ja tuohon aikaan. Ja ottamatta apua muilta. Mutta tämä onkin romaani.

Kyrönmaa VII: Vanhaa ja uutta Lapuaa

 

Kirjaston hyllyjä kannattaa joskus kierrellä ja katsella muitakin kuin dekkareita ja romaaneja. Nyt sattui silmään tämä syntymäkuntani kirja, jonka on vuonna 1950 julkaissut Etelä-Pohjalaisen osakunta. Sen aikainen "uutta" on jo tänään vanhaa mutta mielenkiintoista. Osakunta järjesti Lapuan Tiistenjoelle kotiseuduntutkimusretken, jonka tuloksena oli tämä 357-sivuinen kirja. Kirjassa on mielenkiintoisia kuvauksia tarujen Simpsiöstä, siirtolaisuudesta, kirkollisista tavoista, ruokataloudesta, kruunuhäistä ym.

Kirjassa on tuttuja paikkoja ja myös muutama tuttu henkilö, jotka tiesin lapsuudessani tai olen kuullut heistä puhuttavan. Aivan mukava lisä sukututkimukseenkin.

Katariina Vuori: Kasvun paikka

 

Tämän kirjan vinkkasi ystäväni Hannele, joka löytää usein aika erikoisia kirjoja. Niinkuin tämänkin. Kirjan päähenkilö Silvia on kotirouva, kahden alakouluikäisen lapsen äiti ja hyväpalkkaisen miehen vaimo. Jo kirjan alkupuolella ärsytti se, että Silvia taisi olla perheessä lähinnä piika, joka passasi miestään. Tai joutui passaamaan. Hän joutuu miehen vaatimuksesta leipomaan joka päivä. Kirjan edetessä Silvia vaikuttaa yksinäiseltä, kyllästyneeltäkin, ehkä vähän masentuneelta. Kaikki muuttuu, kun Silvia saa ystävältään pienen huonekasvin pistokkaan ja siitähän alkaa täysimittainen hurahdus huonekasvien hankintaan ja hoitoon. Silvia saa kasveista sisältöä ja lohtuakin yksitöikkoiseen elämäänsä.  Ja niin täyttyy talo kasveista ja samalla miehen pinna alkaa kiristyä. 

Ei riitä miehen ärsyyntyminen sillä Silvian äiti vahtii haukan lailla, mitä tytär on tehnyt ja varsinkin, mitä on jättänyt tekemättä. Hänen asenteensa on, ettei tytär osaa mitään.  Pikkuhiljaa Silvia osoittaa omaa tahtoa eikä vastaanota kaikkea moitetta. Aioin jättää kirjan kesken, kun kyllästytti liika kerronta kasveista, niiden nimistä, hoito-ohjeista. Jatkoin, kun kerronta on paikoin niin hauskaa.

 Kirjan tarina on kuitenkin Silvian kasvun paikka, miten hän pikkuhiljaa ottaa paikkansa perheessä eikä enää anna muiden polkea häntä jalkoihinsa. Ja hyvinhän siinä käy. Kirja oli pakko lukea loppuun. Silvian intohimona olivat huonekasvit, mulla sukututkimus, joka onneksi pysyy asiallisissa mitoissa! Tuo pieni saintpaulia kuvaa mun huonekasvitaitoja.

Seppo Jokinen: Satuttamisten summa

 

Tässä taas taattua Jokista. Edelleen ollaan Tampereella komisario Koskisen komennossa. Poliisien pahin painajainen toteutuu, kun nuori mies kuolee putkaan. Kaupungin kaduilla on muutamien henkilöiden pahoinpitelyjä ja niihin löytyy pikkuhiljaa yhtäläisyyksiä. 

Tämän enempää ei oikeastaan pidä dekkarista kertoakaan. Jokinen ei mässäile raakuuksilla, kertoo poliisien ja satuttaneiden ja satuttajien taustoja sopivassa määrin. Jos olet tykännyt Jokisesta, varmaan tykkäät tästäkin.

Kaisu Tuokko: Yksin

 

Dekkarin päähenkilöinä ovat edellisen kirjan tapaan toimittaja Eevi Manner ja rikoskomisario Mats Bergholm, joka selvittelee Kristiinankaupungin keskeiseltä paikalta, Myllykalliolta löytyneen murhatun vanhuksen henkilöllisyyttä ja sitä, miksi hän oli joutunut sinne.  Eevi puolestaan kerää aineistoa vanhusten huonosta kohtelusta koskevaan artikkeliin. Näiden kahden työt kohtaavat ja myös tunteet. Kirjan tapahtumat jäävät mielestäni kesken, joten jatkoa on todennäköisesti tulossa.

Kirja on nopealukuinen, henkilöitä ei ole liikaa ja siinä murhan selvittelyn lisäksi käsitelty ajankohtaisia yhteiskunnallisia asioita ja ongelmia. Murhilla ei kuitenkaan mässäillä, mikä on hyvä. Tykkäsin kirjasta.