Kuinkahan monta juttua olen tehnyt meidän serkusten hautausmaakiertelystä? Monen vuosikymmenen jälkeen me eläkeläisserkut ja -pikkuserkut olemme taas tavanneet vuosittain ja nämä tapaamiset alkoivat hautausmaakiertelyllä.

Sukututkimukseen liittyen tuli serkkuni kanssa puhetta meidän iso-isovanhempien haudasta. En ollut koskaan oikein noteerannut, että heidät on haudattu Lapuan hautausmaahan eikä Tiistenjoen kyläkirkon hautausmaahan. Niinpä teimme taas yhden hautausmaaretken ja serkkuni ja pikkuserkkuni  opastuksella löysin heidän hautansa. 

aa%20hauta%20sanna.jpg  

(Tässä kohtaa tekniikka taas petti ja kadotin toisen ristin ties minne, kun siirsin kuvia kännykästä tietsalle)

Tämän isän isoäidin Sanna Sofian kuolemastakin on jo yli 100 vuotta. Yhdeksästä lapsesta Sanna ja Juha saattelivat hautaan neljä pientä lasta. Kolme kuoli alle 25-vuotiaina ja vain kolme oli elossa yli viiskymppisenä. Kirkonkirjoja selatessa näin on ollut monessa perheessä.

Aiheen tämän jutun kirjoittamiseen antoi kotokylän Liisa, joka kertoi seuraavansa blogiani. Hän oli muistanut vuoden takaisen runon sisältäneen blogini. Niinpä hän otti Seinäjoen käsityömessuille mukaansa häntä koskettaneen runon, joka sopisi myös meille hautausmaakulkijoille. Arveli, että tapaamme messuilla. Näin kävikin, samoin kuin viime vuonna.

Etkö voisi tarttua käteeni?
Lähtisimme yhdessä hiljaa kävelemään
vanhalle hautausmaalle.
Liikkuisimme siellä hautakiviä lukien.
Imisimme itseemme siellä lepäävää rauhaa.
Etkö tuntisi sitä?

(Irja Kilpeläinen)

Kiitos Liisa!