Stina Jackson: Hopeatie

kirja%20hopeatie.jpg  

Hopeatie on Stina Jacksonin esikoisdekkari ja kirjan kannen mukaan "ampaisi heti Ruotsin listaykköseksi". Kiinnostusta on Suomessakin, koska olin aika pitkään kirjaston varausjonossa.

Hopeatie on Pohjois-Ruotsissa ja sitä tietä matkaa Lelle eli Lennart Larsson, joka etsii kadonnutta tytärtään. Kaksi vuotta aikaisemmin Lelle vei teini-ikäisen tyttärensä bussipysäkille ja näki hänet silloin viimeisen kerran. Tytär Lina ei ollut noussut bussiin eikä kukaan ollut nähnyt häntä. Isä Lelle ajoi kesäyöt tietä pitkin ja tutki maastot ja kaikki tyhjät rakennukset Linaa etsiessään. Lellen elämässä ei ole muuta kuin tyttären etsiminen ja muuna aikana tupakka ja viina.

Tukholmalainen 17-vuotias Meja joutui muuttamaan äitinsä mukana pohjoisen synkkään tuppukylään alkoholisoituneen äitinsä mukana. Asuminen ränsistyneessä talossa äidin ja omituisen peräkamaripojan, "isäpuolen" kanssa on ankeaa. Mejalla ei ole ollut koskaan oikeaa kotia eikä isästä ole tietoakaan. Hän tapaa pojan ja muuttaa hänen perheensä luo. Siellä ei kuitenkaan kaikki ole sitä, miltä näyttää. Linan katoaminen tulee ihmisten mieliin, kun paikkakunnalta katoaa jälleen nuori tyttö jäljettömiin.

Opettajana toimiva Lelle näkee Mejan yksinäisyyden ja heidän välilleen syntyy yhteys; Lelle puhuu tyttären etsimisestä ja Meja kertoo elämästään. Kirja on piinaava ja ahdistavakin vaikkei siinä ole paljon dramaattisia tapahtumia. Ahdistus ja epätoivo on kuitenkin koko ajan mukana. Epäilin lukiessani useampaa sieppaajaksi mutta loppu yllättikin. Tämä kirja olisi mulle niitä keskipäivän lukemisia sillä kirjan tapahtumat pyörivät päässä iltalukemisen jälkeen.

 

Tommi Kinnunen: Pintti

kirja%20pintti.jpg

Tommi Kinnunen vie kolmannessa kirjassaan lukijan toisen maailmansodan jälkeiseen lasitehdaskylään, joka muistuttaa Nuutajärveä. Kirjan kolme aikuista sisarusta asuvat yhdessä lähellä lasitehdasta. Vanhin Jussi on yksinkertainen epilepsiaa sairastava, joka tekee hänen taidoilleen sopivia töitä. Siihen aikaan tehdas huolehti, että jokaiselle löytyi jotain työtä. Helmi on hiljainen pienen Saara-tytön äiti, joka väsyy surunsa taakan alle. Raili on kiivasluontoinen ja ihmisten puheista välittämätön. 

Kinnunen kuvaa hienosti mm. sitä, miten ihmiset kokevat muutokset. Helmi on säilyttää ja Raili tahtoo lyödä rikki kaiken entisen. Myös sota muutti naisia. Heitä tarvittiin tehtaassa miesten töissä ja sodan päätyttyä joutuivat vähäpätöisempiin töihin. Oli hupaisaa huomata, miten Kinnunen kertoo asioista, jotka siirtyvät sukupolvesta toiseen: "Asioilla oli pysyvä asuinsija, lusikat oikeanpuoleisessa laatikossa, pikkuleivät keittiön kaapin kolmannella hyllyllä ja äidin kolikkopussi lipaston siinä laatikossa, jota lapset eivät saaneet avata..." 

Tykkäsin kirjasta vaikka siinä oli aika surullinen pohjavire ja lasin tekemisestä kerrottiin liian yksityiskohtaisesti. Silti tykkäsin.

Antti Tuuri: Tangopojat

kirja%20tagopojat.jpg

Luin kirjan jo vuoden 1917 alussa ja nyt uudestaan kirjallisuuspiirin "läksynä". Tykkään Tuurin tekstistä, se on lyhyttä ja hyvää ja siinä on hauskaa osuvaa huumoria. Omalta kotikylältä lähti Ruotsiin muutama perhe. Yksittäisiä lähtijöitä vähemmän. Ei ole tullut ajateltua, millaista heidän elämänsä on ollut. Kirja avasi sitä ainakin poikamiesten osalta.

Jonkin verran ihmettelin kirjan päähenkilön ja kertojaminän Saulin Elina-jahtia. Kait sellaistakin on. Todellista miesnäkökulmaa oli Saulin mielikuvat Elinasta muiden miesten kanssa. 

Antti Tuuri: Aavan meren tuolla puolen 

kirjat%20aavan%20meren...jpg  

Kirja on jatkoa Tangopojille mutta ajankohta on siirtynyt 60-luvulta tähän päivään. Ruotsissa asuvan kantaisän Saulin kuolema kokoaa lapset ja lähipiirin vainajan kotiin Skövdeen. Yhden joulukuisen päivän aikana surraan, muistellaan ja riidelläänkin. Kertojana ovat pääasiassa naiset, Saulin vaimo Elina, hänen tyttärensä Kaija ja tämän tytär Stina. Saulin kuoleman lisäksi samana päivänä heidän tyttärentyttärensä tyttären kouluun heitetään polttopullo, minkä jälkeen pikkutyttö on kadoksissa. Saulin kuoleman lisäksi kirjassa etsitään pikkutyttöä ja pelätään hänen turkkilaisen isänsä vievän hänet pois Ruotsista. Muisteluissa palataan ajassa taaksepäin sekä tyttären ja tyttärentyttären avioliittoihin, siirtolaispolitiikkaan, lähiöongelmiin ja ääriliikkeisiin. 

Tässäkään kirjassa ei ole vuoropuhelua vaan yksi ihminen kerralla kertoo..

Kirja on hyvä kuvaus yhden suomalaisjuurisen perheen mutta jo ruotsalaistuneesta elämästä. Siitä, miten he ovat osin edelleenkin ulkopuolisia, kaipuu Suomeen on pienentynyt. Varmaan Ruotsissa asunut suomalainen löytää siitä itseään. Kirja oli hyvä lukea mutta ei se ollut mikään huippumielenkiintoinen. Tulipa kirjasta mieleen sellainenkin yksityiskohta eli naisista ja miehistä kerrotaan erilailla; naisista puhutaan etunimillä ja miehistä sukunimillä. Niinhän se on ainakin meilläpäin. Ja tulipa kirja luettua samaan aikaan, kun radiossa soi nyt usein  tuo Aavan meren tuolla puolen.