Postin kulku on hidastunut huomattavasti. Pääsiäiskortteja on kuljetettu toista viikkoa ja ystävänpäiväkortit ovat olleet myös reissussa ennakoitua kauemmin. 

Kun pikkuserkkuni Riitta, syntymäkotini pihapiirin paras leikkikaveri täytti Ruusun päivänä eli 4.5.pyöreitä vuosia, ajattelin leikkiä postinkantajaa ja viedä onnittelukortin käteen. Toki jo vuosi sitten harjoittelin ja lähetin etukäteen oikein perinteisen ruusukortin kullanvärisine numeroineen ja kymmenen euron setelin.

Niinpä lauantaiaamun räntäsateessa ajelin Riittan luo, koputin oveen ja onnittelukorttia ojentaessani kerroin näin varmistavani, että kortti tulee ajoissa. Olin niin rennolla päällä, että laitoin kortin sisälle tosi sileän kahdenkymmenen euron setelin ja annoin S-marketista valitun vähiten lakastuneen kukkakimpun. Yllätys oli täydellinen ja minä tietysti olin tyytyväinen. Näin olin tarkoittanutkin. Ajattelin matkalla, että onneksi on näitä vuosikymmeniä kertynyt, etten hätkähdä, vaikka talo olisi täynnä vieraita. En hämmentyisi vaikka kirkkoherra ja kunnanjohtaja olisivat tervehdyskäynnillä. No, eivät olleet, paikalla oli päivänsankarin lisäksi isäntä ja koira.

Unohdin ottaa kuvan päivänsankarista, kun meillä oli niin paljon juttua. Tämän löysin albumistani. Riitta on vasemmalla.  Kuva on otettu meidän sokerijuurikasmaan reunalla. Oliskohan ollut penkkien möyhennystä, kun polvet näyttävät niin puhtailta. Heinäpellolla?Emme muistaneet.

riitta%20ja%20muut.jpg

Onneksi päivänsankari tarjosi kahvit ilman eri pyyntöä. Sanoinkin, että jos olisin joutunut lähtemään ilman kahveja, olisin muistuttanut siitä vielä seuraavillakin tasavuosipäivillä. Mikä onkaan mukavampaa kuin istua kahvipöydän ääressä antimia nautiskellen ja rupatellen. Ja puhumistahan meillä riittää, on sen verran ollut yhteistä elämää.

Ajattelinkin, että voisinhan minä jatkossa viedä onnittelukortit käteen esim. 100 kilometrin säteellä. Niin kauan kuin ajokortti annetaan pitää. Tämä reissu oli 63 km/sivu.