... sitten voisin toteuttaa vuosikymmenten takaiset käsityöhaaveet. Keskeneräiset ja tekemättömät. 

Tämä on yksi keskeneräisistä. Aloitin pitsipeiton tekemisen sinkkuna 70-luvulla ja sain lähes valmiiksi palat kapeahkoon sänkyyn. Sitten tuli Mies ja vaati leveämpää sänkyä. Eipä siinä tullut pitsinvirkkuu ekana mieleen. Nyt ehtisin jo paremmin, mutta odottelen pitsipeittojen uutta tulemista. Ja tuleehan se. Kun eläkeläisenä ehdin ottaa päikkäreitä päiväpeiton päällä, olisi poskissa nätit pitsikuviot ja pysyisivätkin pitkään, kun kimmoisuus on jostain syystä vähentynyt.

pitsi.jpg  

Tämäkin on ollut vuosikymmenet mun "Joskus sitten"-kansiossa. Ja nyt olen löytäyt verholle soppelin ikkunan. Jos tätä teen, talossa pitää olla täysi hiljaisuus, jotta pystyn keskittymään pylväisiin ja ketjusilmukoihin.

ikkunaverho.jpg  

Pietun ja Pessin kaavat ja ohjeet ovat olleet Suuri Käsityökerho-lehdessä vuonna 1979. Entinen tosi kätevä työkaveri teki tällaiset ja olivat ne hellyttävät. Joustofrotee on ostoslistalla.

pietu.jpg  

Tämä merkattu verhokappa on myös ollut Käsityölehdessä joskus viime vuosituhannella. Huomaa, että kyseessä oli käsityölehti eikä puutarhalehti. Eihän nämä ole mitään verenpisaroista vaan särkynyt sydänhän siinä on. Mutta mun sielu lepää. Viitisen metriä tätä riittäisi tuvan ikkunoiden kappoihin. Taitaa viimeisten sydämien aikana näkö olla jo niin huono, että osa voisi tippua kapan alareunaan.

s%C3%A4rkynyt%20syd%C3%A4n.jpg  

Tuonne Joskus sitten-kansioon olen tallentanut ison joukon käsitöitä, joita voisin tehdä. Ongelmana on se, että koko ajan tulee uusia ihania malleja. Pitäisköhän mun testamentata kansion tasan tyttärelle ja miniälle. He voisivat kilpailla malleista. Tai sitten ei. Voisihan ne olla valakian virinä viimeises valakias.

Nyt työn alla on vielä pojanpojalle villasukat. Sopivan pieni työ.