Mulla on jouluvalmistelut niin hyvällä mallilla, että varmaan vedän alkuviikon lonkkaa ja luulen, että kaikki on jo tehty. Viime tingassa sitten huomaan, että se ja se on tekemättä. Hyvähän on mun sanoa, kun olen eläkkeellä ja aikaa on. Toista se on työssä käyvillä.

Mutta siivoukset on pääosin tehty enkä oikein tiedä, miten tuvassa olisin siististi. Mattojen pudistelu on kovin homma.

tamppaus.jpg  

Vaikka tämä näyttää lentävältä matolta, ei se ole sellainen.

matto.jpg  

Olemme kahdessakymmenessä vuodessa oppineet oikean tamppausrytmin. Sen, että kumpi lyö mattoa maahan ja kumpi pitää käsiä maton kanssa ylhäällä.

Sanoinkin Miehelle, että kesällä voidaankin yhdessä siivota ja tehdä muita kotitöitä, kun hän jää eläkkeelle. Silloin on pojan talo jo valmis, eikä Mies ole siellä talkoissa. Ulkorakennus kuulemma tehdään kesällä. Mies totesikin, että vastaako hän pojan talkoopyyntöön: "En minä nyt ehdi, kun pitää kitkeä kukkapenkkiä?" Niinpä;)

Kauneimmat joululaulut lauloimme tänä iltana kirkossamme. Vaikka näitä tilaisuuksia on pidetty meidän alueseurakunnassa ja kolmessa eri paikassa, olivat kirkon penkit aivan täynnä. Yhden laulun lauloimme niin, että ensin yhdessä, seuraavan säkeistön lauloivat lapset, seuraavan naiset, sitten miehet ja lopuksi yhdessä. Vaikka tuntui, että suurin osa oli naisia, miesten laulu oli aivan mahtavaa.

kirkko_edited.jpg  

Tyttäreni on musikaalinen ja hän laulaa tosi hyvin ja hienosti. Oli hyvä peesata vieressä. Tulikin mieleen, että minkähän kromosomin pätkässä on tuo musikaalisuus. Ei ole tytär onneksi sitä kohtaa multa perinyt. Suvustani on jostain 1700-luvulta löytynyt pari lukkaria. Oliskohan sieltä asti hypännyt tyttäreen. Miehen suvun tutkiminen on ollut vähemmällä eikä ole vielä lukkareita näkynyt.