Olen tainnut jo aikaiseminkin kirjoittaa luennoitsijasta, joka puhui unelmien toteutumisesta. Menimme noin 25 vuotta sitten työporukalla hiukan hömpältä vaikuttavaan koulutustilaisuuteen. Salin ovella vanhahko (varmaan kuusvitonen!) mies soitti sähköpianoa. Hiukan ihmettelimme luennon aloitusta. En ihmetellyt pitkään, koska hänen puheensa kolahti täysin. Hän puhui mm. unelmien toteutumisesta. Kun on riittävän voimakas unelma - vaikka se vaikuttaisi aivan mahdottomalta - se voi toteutua. Huomaamatta ja pikkuhiljaa asiat vain kääntyvät unelman toteutumisen suuntaan.

Iso unelma toteutui
Asuimme tyytyväisenä 10 vuoden ikäisessä omakotitalossa. Muistan vieläkin hetken, kun keittiössä sanoin Miehelleni, että "pakkolunastaisin" meidän vanhan lukkarilan, jos saisin lottovoiton. Hän puolestaan "ottaisi" asumattoman Koukkarin, joka oli hänen mummansa syntymäkoti. Talo oli siirtynyt muutama vuosi aikaisemmin vieraalle. Taisi mennä parisen vuotta, kun tämä mumman syntymäkoti tuli pakkohuutokauppaan. Silloin oli päätettävä, yritetäänkö huutaa se itselle. Niin päätettiin ja Mies huusi sen meille. Kun vanha ränsistynyt autiotalo oli meillä, oli päätettävä, mitä sen kanssa tehdään. Loppu onkin historiaa ja kerrottu blogini alkusivuilla.

Vasta tänne muuttaessamme v 1996 tulin ajatelleeksi, että tämä oli se meidän unelma, jonka toteutumista emme olisi aikanaan uskoneet. Eikä uskonut moni muukaan vaan pitivät meitä aivan hulluina.

koukkari%20001.jpg 

talo.jpg

Aina on ollut unelmia 
Osa on toteutunut. Niinkuin esimerkiksi aviomies ja lapset.  Niihin menikin aikaa enemmän, mitä rippikoulukesänä ajattelin. 
Tämän talon lisäksi. Mutta on pienempiäkin.

Olen koonnut kansioon käsitöitä, jotka haluaisin tehdä. Ykkösenä oli pitkään revontulipusero, jossa on vaalea pohja ja kaarrokkeessa värikäs raidoitus. Olen haaveillut puserosta siitä lähtien, kun naapurin Riitta sai sellaisen. Saattaa tässä haaveessa olla kateuttakin. Ehkä en neulo puseroa ittelleni enää samannäköisenä, mutta näyttää vastaavantyyppisiä kaarrokepuseroita olevan ainakin Garnstudion sivuilla. 

Emma-tuolista jo kerroinkin Hämeenkyrön reissun yhteydessä.

Pitkäaikainen ja hiukan edellisiä isompi haave on päästä Kanadaan Prinssi Edvardin saarelle, jonne L.M. Montgomery on sijoittanut Runotyttö-sarjan kirjat. Eihän se vaadi kuin lentolippujen tilaukset ja majoituksen varaukset. Tarvisin tyttären tulkiksi, kun mun englanti on niin kehnoa. Olisi paljon helpompaa, jos Runotyttö olisi syntynyt Saksassa. Olen lukenut Runotyttökirjat vuosikymmenten kuluessa varmaan pariinkymmeneen kertaan ja haluaisin nähdä ne Emilyn maisemat. 

On kyllä itteäkin naurattanut tämä haaveilu, jota en saa toteutettua. Isäni isoisä torpan poikana haaveili omasta tilasta ja toteutti unelmansa. Hän teki 1900-luvun molemmin puolin kaksi "työmatkaa" Vancouverin alueelle ja tienasi siellä talonrahat. Hän meni varmaan junalla Hankoon, sieltä laivalla Englantiin ja edelleen Atlantin yli todennäköisesti New Yorkiin. Sieltä mantereen poikki länsirannikolle. Matkani Kanadaan ei kestäisi vuorokauttakaan. Saamaton ihminen! Unelman toteutumista hidastaa ehkä se, etten tulisi löytämään omassa mielikuvituksessani olevaa maisemaa. 

Mietitkö tätä lukiessasi omia unelmiasi?