Vaatetuksessa seuraan jonkin verran päivän - tai paremminkin vuoden trendejä. En toki orjallisesti eli kaikkia hullutuksia en päälleni laita. Mutta tänään syyspäivän tasauspäivänä tuli mieleen asia, josta on kirjoitettava. Olen nimittäin pikkuhiljaa siirtymässä puutarhatöistä tupatöihin ja osin ompelukoneen ääreen.

Kun on syksy ja talvi tulossa, tartten kaulahuivia lämmikkeeksi. Koristeena en oikein osaa pitää, kun en muista kohentaa sitä päivän mittaan. Illalla saattaisin huomata, että jonnekin huivi on pudonnut. Se hirttosilmukkahuivi oli aivan kätevä. Helppo laittaa kaulaan eikä tarvinnut pelin edessä asetella nätiksi. Mutta tämä tapa on jo menneen talven lumia. Nyt on tuubihuivit vai miksi niitä sanotaan. Se, kun rinkula kiedotaan pariin kertaan kaulan ympäri.

Lyhyt kaula ja tuubihuivi
Kokeilin kaupassa paksuhkoja huiveja ja olin naurettavan näköinen. Eihän mun lyhyt kaula riittänyt siihen myttyyn. Kun kattoin peilistä, näytti siltä, että mulla on hevosen länget kaulassa. Tai sitten näytin suokukkokoiraalta, jolla on soidinaikaan jumalattoman paksu höyhenpeite kaulassa.

Nyt olen kuitenkin antanut periksi tälle trendille  ja olen ommellut itse hiukka kevyemmät huivit vähän takkien mukaan. Tänään ompelin trikoosta ulkoilutakkiin sopivan tuubihuivin, jonka yläpuolella mun ruttunaamani ei ole edukseen. Värianalyysi ilmoitti, ettei tällaiselle punertavaihoiselle passaa tämä väri. Mutta minkäs teet, kun kaupois ei myydä kuin mustia, valkoisia ja pinkkejä ulkoiluvaatteita. 

tuubi.jpg  

Sisällä lämpöises en osaa huiveja pitää, en edes tuubihuivia, joka pysyy kaulassa. Sitäkin ihmettelen viluisena ihmisenä, miten voi tarjeta hihattomalla mekolla iso huivi kaulassa. Laittaisin kyllä ennemmin pitkähihaisen puseron. Mutta minähän en olekaan muodikas vaan viluinen akka, jolle on lämpö tärkein.

Vaikka sivun verran paahittin tästä asiasta, ei tämä niin vakavaa ole. Eihän?