Muutamia esineitä lapsuusajalta on kulkenut mukanani monissa muutoissa. Harmittavan vähän, mutta eipä 50- ja 60-luvuilla kovin paljon tavaraa lapsella ollutkaan. Nuket ovat jääneet kotiin ja hävinneet jonnekin. Eipä isoimmassa nukessa ollut paljon säilytettävää, homehtunut kroppa ja reikäinen naama. Naapurin tytöt saivat Hilkka-nimiset nuket, jotka joivat ja pissasivat. Mulla oli sahajauhokroppainen nukke, jolla oli "kuttaperkkainen" ontto pää.
Kun en saanut Hilkka-nukkea, tein nuken suuhun reiän ja annoin juotavaa. Niinhän siinä kävi, että sahajauhokroppa aina kastui, kangas tuli homepilkkuihin eikä pissasta ollut tietoakaan.
Kallein aarteeni on kiiltokuvavihko. Meillä kiiltokuvat olivat muistia, ei kiiltokuvia. Sain vihkon äidiltäni 8.9.1957, jolloin olin juuri aloittanut koulussa kakkosluokan. Vihkon mukana oli muutama muisti ja tässä ensimmäinen.
Seuraava oli kaikkein hienoin muisti. Ehkä siksi, että se oli kaukana todellisuudesta. Kotinihan oli aivan tavallinen maalaistalo, jossa ei juhlia paljon pidetty eikä pöytään laitettu hienoja kahvikuppeja eikä kukkia. Ei ainakaan lapsille. Eikä niitä kyllä kaivattukaan.
Tässä olen "tekstittänytkin" vihkoa ja ruotsiakin on jo opittu!
Wikipediasta kattoin, että kiiltokuvia on valmistettu paljon Saksassa ja Englannissa. Keski-eurooppalainen pukeutuminen näkyykin näissä kuvissa.
Hyvää Ystävänpäivää!
Ps. Riitta ja Marjatta, oliko meillä värssykirjoja??
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.