Olin toukokuun viimeisenä sunnuntaina luokkakokouksessa. Se ei ollut elokuvan luokkakokous vaan jotain paljon mielenkiintoisempaa.

Kuulun suuriin ikäluokkiin ja se näkyi myös koulunkäynnissä. Silloin ei vielä tunnettu peruskoulua eikä vanhempainiltoja eikä funktiolaskimia. Oli vain isoja luokkia.

Kansakoulun eka luokka oli pienen pieni huone, johon ei opettajanpöytäkään sopinut. En kerro tästä luokasta, mutta laitan kuitenkin tähän aika kärsineen ensimmäisen luokkakuvan vuodelta 1956. Tytöillä tietenkin on esiliinat ja rusetti hiuksissa.

eka%20luokka%20001.jpg  

Olimme kyläkoulumme ensimmäinen ikäluokka, josta me tytöt lähdimme isommalla porukalla 20 kilometrin päässä olevan kirkonkylän oppikouluun. Minulle se oli pari vuotta aikaisemmin perustettu Lapuan keskikoulu, ja koulua pidettiin entisen makeistehtaan tiloissa. 

Kolmannelle luokalle siirryin Lapuan Tiistenjoelle perustettuun Tiistenjoen Yhteiskouluun. Kaupungeissa oli useita oppikouluja mutta en tiedä, onko missään muussa maalaiskylässä ollut omaa keskikoulua. Koska ei vielä ollut omaa koulutaloa, luokkamme oli ensin meijerin yläkerrassa, sitten seurakuntatalon alakerran pienessä huoneessa ja viimeiseksi pihatuvassa. Puitteet eivät olleet hääviset eivätkä opetusvälineetkään. Yksi opettajista muistelikin, että käytössä oli LL-opetusmenetelmä eli 'Leuka ja liitu'. Koulumme opettajat olivat pääasiassa nuoria vastavalmistuneita tai epäpäteviä, mutta sitä innokkaampia. Opetusta eivät haitanneet vanhat kaavat. Ja pienessä koulussa ja luokassa oli aivan hieno yhteishenki.

Rehtorimme ekonomi Lauri Pekkola oli varsin värikäs persoona. Ei mikään jäyhä pohjalainen vaan vilkas karjalainen. Hän opetti meille saksaa ja jälkeenpäin olen huomannut, että se saksa oli aitoa saksaa. Pekkolahan oli asunut Saksassa. Meillä oli vapaaehtoisena myös kirjanpitoa ja talousmatematiikkaa. Hän harrasti myös lausuntaa ja siksipä minunkin kirjahyllyssäni on silloin ostettu runokirja, jota olen useamman kerran selannut. Pekkola ei saanut aikanaan sitä arvostusta, joka hänelle olisi kuulunut. Lapualla kun oli totuttu, että rehtorina oli pappi.

runokirja.jpg

Se luokkakokous
Meni 51 vuotta, ennenkuin kokoonnuimme yhteen. Tämän sai aikaan silloin toisella luokalla aloittanut Seppo Vaasasta, joka kokosi yhteen kaikki koulun ensimmäisenä toimintavuotena aloittaneet kolme luokkaa.

Kokoontumisen alussa näin vain vieraita ihmisiä mutta pikkuhiljaa löysin tuttuja piirteitä. Pakko oli monelta kysyä, että kukas sinä olet. Aika hämmästyttävää mun mielestä, kun muutamat tunnisti äänestä! Olimme koolla koko päivän ja mikäpä oli ollessa, kun söimme hyvin, juttelimme ja 

loistava%20ruokatarjoilu.jpg  

joimme kahvit ja taas juttelimme.

justihin%20piisas.jpg  

Harmitti, kun oman luokan kanssa oli liian vähän aikaa. Olisin halunnut kuulla paljon enemmän, mitä kukin on viidenkymmenen vuoden aikana puuhannut. "Tyttöjen" kanssa sovimmekin, että kokoonnutaan uudelleen ennen rollaattoriaikaa. Niinkuin kuvasta näkyy, siihen on vielä pitkä aika. Olemme niin freesin näköisiä. Ainakin omasta mielestämme.

3.%20luokka.jpg  

Vai mitä tuumaatte?

Tämä luokka on ainakin minulle kaikkein läheisin, vaikka olimme yhdessä vain kolme vuotta. Luokkakokous palautti tosi paljon mieleen kouluaikoja ja niistä ajoista saisi varmaan kirjoitettua kirjan. Jos tästä jatkaisin muisteluja, ei siitä tulisi loppua.

Tästä porukasta hieman yli puolet asumme Etelä-Pohjanmaalla ja joka neljäs asuu etelän suunnassa. Me olemme löytäneet hyvin paikkamme, koska työuramme alussa saimme halautessamme vakituisia työpaikkoja. Osa halusi lähteä suurempaan maailmaan ja osa joutui lähtemään sinne työn perässä. Osa meistä halusi jäädä omaan maakuntaan ja osa ei syystä tai toisesta voinut lähteä. Paikkamme löysimme.

Jos nyt kuitenkin tuosta runokirjasta:

Myötätunto
Kuninkaalla vatsanpuru:
koko maalla paasto, suru.

Mökki lesken tulta valaa:
- Lounas kesken; antaa palaa!

Lauri Viita