Taas pitää ihmetellä, kuinka vinhasti päivät ja viikot kiitävät. Vaikka touhotan, mitään valmista ei oikein tule. Ei tule blogijuttujakaan. Saattaapi olla niinkin, että luulen ajavani nelosella mutta oikeasti on kakkosvaihde päällä. Mutta aina ehdin lukea. 

Richard Bach: Lokki Jonatan

IMG_20180905_085833.jpg

Kirjastomme yksi lukuhaaste on alle 100-sivuinen kirja. Kirjastovirkailija suositteli tätä kirjaa, jonka koulukaverini Hannu iltalukiossa esitteli. Nimi ja esittelijä jäivät mieleen, ei sisältö. 

Lokki Jonatan haluaa elämästään enemmän kuin kalastajien kalojen syönnin ja niistä tappelemisen. Hän haluaa lentää korkeammalle ja vapaana. Lokkiyhdyskunnan vanhin karkottaa Jonatanin ryhmästä, koska hän ei noudata ryhmäkuria. Jonatan opettelee lentämään korkeammalle, syöksymään, liitämään ja toteuttamaan itseään. Jonatan palaa myöhemmin omiensa pariin ja opettaa lokkeja, joilla on samat tavoitteet. 

Nyt kirja kolahti ja ymmärsin sen viestin paremmin kuin vähän yli kaksikymppisenä. Kirja oli hieno.

Agapetus: Muuan sulhasmies

IMG_20180905_085850.jpg

Kirjastohaaste houkutteli lukemaan kirjan, joka on julkaistu omana syntymävuotena. Sain kirjan varastosta ja katsoimme julkaisuvuoden. Sitä emme katsoneet, että kirja olikin julkaistu ensimmäisen kerran jo vuonna 1925 ja kolmas painos syntymävuotena. Ei haittaa.

Kirjan päähenkilö 'Moppe' on köyhtynyt ja viinaan menevä paroni Mauriz Grafvenhjelm.
Ville, hiukan yksinkertainen terveisiä kuljettava mies - terveisiä miehiltä naisille ja päinvastoin. Asianosaiset eivät tiedä aina terveisten lähettämisistä.
Saarikko saa valheellaan tapahtumien vyöryn.
Fröken Svea Jonsson, ravintolan omistaja, joka päätti naida paronin ilmeisesti tittelin vuoksi.

Agapetus kuljettaa juonta henkilöstä toiseen humoristisesti ja sujuvasti. Kieli ei ole vanhahtavaa vaikka se on kirjoitettu lähes 100 vuotta sitten. Varmaan kirjailijan toimittajatausta vaikutti tekstin tuoreuteen. Tykkäsin. Omassa kirjahyllyssäni on Agapetuksen Tulkaa meille, jonka äiti on saanut sisareltaan vuonna 1946. Siitäkin tykkäsin.

Eppu Nuotio: Anopinhammas

anopinhammas.jpg

Ellen Lähde, kuuskymppinen leskirouva on puutarhakierroksella Espanjan Andalusiassa ja saa yllätyskutsun suomalaisen Mikaelin ja espanjalaisen Carmenin häihin. Ellen tutustuu paremmin Carmeniin ja Lohenkarin sukuun ja ihmettelee ja miettii, mitä salaisuuksia perheessä on. Edellisten polvien anoppienkin kuolemat mietityttävät. Niinpä Ellen alkaa selvitellä asiaa. Vieressä kuljetetaan mielestäni irrallisena yksinhuoltaja Siljan elämää.

Kirjan alku on hiukan sekava tai en itse keskittynyt lukemiseen riittävästi. Se oli kuitenkin mielenkiintoinen vaikka ei ollut aivan tyypillinen dekkari.

Seppo Jokinen: Lyödyn laki

jokinen.jpg  

Olen Seppo Jokinen-fani ja olen lukenut kaikki hänen kirjansa. Tykkään hänen kerronnastaan ja tietysti Tampere-miljööstä. Aamulehden kirja-arviossa on kerrottu kaikki olennainen tästä viimeisimmästä kirjasta. Olen arvion kirjoittajan Juha Sihdon kanssa samaa mieltä. Miksipä niitä toistaisin, käykää katsomassa juttu TÄSTÄ. Jos tykkäät dekkareista, suosittelen tätä.

Jukka-Pekka Palviainen: Ääniä rappukäytävässä

palviainen.jpg

Tämä kirja oli kirjallisuuspiirin lukutehtävä. Päähenkilö ja kertoja on Pauli Kataja, joka on työtön filosofian lisensiaatti, kerrostalonsa hallituksen puheenjohtaja. Hän on yksinäinen, pikkutarkka, joka valvoo tiukasti talon järjestyssääntöjen noudattamista. Keski-ikää lähestyvänä miehenä hänellä on ollut hyvin vähän naissuhteita, enemmänkin naishaaveita.

Äiti - poikasuhde on kummallinen, lapsuudessa isäpuolia on tullut ja mennyt tai heitetty pihalle. Ehkä tästä syystä Pauli pelkää sitoutumista menettämisen pelossa. Pauli nettiseurustelee maksullisen Lolan kanssa, kunnes taloon muuttaa Veronica, myös vähän kummallinen kaikkia huuhaahoitoja tekevä.Talon asukkaista joutuu olemaan tekemisissä varsinkin alkoholisti Korttanaisen perheen kanssa.

Kirja ei kolahtanut ehkä siitä syystä, kun luin sitä väsyneenä ja keskittymättä. Päähenkilö alkoi heti alussa ärsyttää ja se vei lukuinnon. Luin väkisin ja vasta kirjan loppupuolella oli hiukan kiinnostavampia tapahtumia. Mietin, miten kaksi niin erilaista voivat sopeutua toisiinsa. Varsinkaan noin nelikymppinen tapojensa orja. Ehkä siihen tarvitaan oikea nainen?

Luin ja uppouduin myös Markku Mantilan On toinenkin polku taivaaseen -kirjaan mutta siitä seuraavassa hyllyssä.