Meidän perheessä (Mies ja minä) pärjättiin 25 vuotta yhdellä autolla, joskin ajoittain oli järjesteltävää. Mies tarttee työssään autoa ja minä tarvitsin pitkään vain satunnaisesti. Kun kuntaliitoksen myötä työmatka piteni 2 kilometristä 30 kilometriin, oli pakko hankkia oma auto. Mulla on lähes 10 vuotta ollut pikku Polo ilman mitään hienouksia. On siinä 4 pyörää, ratti ja bensatankki ja muutama muu vekotin tylsänvärisen peltikorin sisällä. Aivan itte avaan ja lukitten auton avaimella ja katton, etten peruuttaessa pökkää muihin autoihin. 

Flikkavuosina (=vanhapiikavuosina) mulla oli Datsun 100A eli apinadatsun, joka oli yhtä näppärä kuin nykyinen Poolokin. Ja tilaviakin autot ovat. Datsunissa oli joskus veljen ja naapurin lapsia huomattavasti enemmän kuin laki sallii. 

Nämä jutut tulivat mieleen, kun kävin meidän erinomaisessa autohuollossa vaihdattamassa lampun pimenneen tilalle. Enhän minä ollut huomannut, että silmäpuolella autolla ajelen. Onneksi Mies huomautti. Otsikossa kyselin auton tärkeintä valoa. Turhaan kyselin, kun tiedän vastauksen.

polttoaine.jpg  

Mulle tärkein valo on ehdottomasti bensatankin varoitusvalo. Jos sitä ei olisi, ties miten monta kertaa olisi matkanteko loppunut kesken. Tämä kuva on auton käyttöohjeista, joita vois joskus lukea.

Kontiolahdelle!!!

Tulevana keskiviikkona olemme liikkeellä Miehen (=yhteinen) autolla ja hän huolehtii polttoaineen riittävyydestä. Lähdemme Kontiolahdelle ampumahiihdon MM-kisoihin kannustamaan Kaisaa. Kannustamme voittoon ja kannustamme vaikkei voittoa tulisikaan. Tämä kisainnostus syttyi vasta viikko sitten, mutta onneksi saimme yösijan perhemajoituksessa. Seuraavan jutun aihe onkin Kontiolahti ja Joensuu.