Viikko sitten osallistuin kirjastossamme kirjoittajaseminaariin. Ei sen tilaisuuden nimi ollut seminaari, mutta en muista, miksi sitä sanottiin. No, meitä oli paikalla lähes kymmenen kirjoittamisesta tykkäävää ja aivan loisto-opettaja. Ensin kirjoitimme aivan mitä mieleen juolahti. Se oli tajunnanvirtaa ja varmaan aukaisi meidän pääknupin. Olen lähes koko työurani kirjoittanut virallista asiakirjatekstiä esityslistoihin ja pöytäkirjoihin ja haluaisin oppia enemmän erilaista kieltä.
Seuraavaksi opettaja otti hyllystä kirjan, avasi sen ja luki sieltä sattumanvaraisesti jokaiselle oman lauseen, jonka pohjalta kirjoitimme 15 minuutin ajan ja sen jälkeen luimme ääneen. Miten erilaisia juttuja ja miten hienosti muut kirjoittivatkaan.
Opettaja esitteli meille käsilaukun, jossa oli mm. korttipakka, ruuvimeisseli ja sukkahousut. Tämän laukun omistajasta kirjoitimme taas jutun. Niin monta oli laukun omistajaa kuin kirjoittajaakin.
Alussa opettaja antoi tehtävän, jonka annan teillekin kotitehtäväksi. Kirjoittakaa allekkain kuudelle riville siten, että
1. riville adjektiivi, joka kuvaa sinua ja mistä eläimestä tykkäät
2. riville jokin hedelmä ja jokin paikka
3. riville sinun mielestäsi jokin kaunis sana
4. riville vuodenaika ja joku paikka
5. riville kulkuneuvo, (joka kuljettaa jotain tai tekee jotain)
6. riville lempinimesi tai oma nimesi
Kerron muutaman päivän jälkeen selityksen tuolle tehtävälle. Oli ihan hauska.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.