Ostin muutama päivä sitten kliivian, joka järkkyttyneenä meille joutumisesta pudotti heti kukkasensa. En tiedä, tottuuko se meillä asumiseen. Edellinen ei tottunut.

Pian tämän talon valmistumisen jälkeen pidimme tupaantuliaiset työkavereillemme. Sain Hilkalta tuliaisina ihanan kukkivan kliivian, kun olin sitä hänen luonaan ihaillut. Tämä oli se lahjakukka.

kl.jpg  

Luin vasta ostoksen jälkeen kukan hoito-ohjeet ja saas nähdä, miten tässä käy. Se kukkii lopputalvella tai aikaisin keväällä, jollei ole ottanut jostain nokkiinsa. Joskus sitä ei kuulemma joka vuosi huvita kukkia, vaikka kuinka olisi pidelty hyvin. Ruukkua ei saa käännellä vaan sama puoli pitää olla aina aurinkoon. Kastelusta ja lannoituksesta on netissä hyvät, joskin pitkät ohjeet. 

Mutta valon ja lämpötilan kohdalla tuleekin ongelma. Kliivia viihtyy sopivan kirkkaassa valossa ympäri vuoden, mutta sitä ei saa laittaa suoraan keskipäivän paahteeseen. Paras lämpötila on 17-20 astetta kesällä ja talvella 10-15 astetta. Alkutalvesta se lepää mielellään 7-12 asteessa. 

Pitääköhän yksi kamari antaa kokonaan kliivialle ja säädellä lämpötilaa niin, että kukka tykkää olostaan. Saattaapi olla, että katselen tulevina vuosina pelkkää viherkasvia. Jos ei kuki, kattelen tuota kuvaa.

Jos minä osaisin sepittää valitusvirsiä Purulaarin tapaan, kirjoittaisin käsityölehdestä, tarkemmin Suuresta Käsityölehdestä. Kesällä sorruin taas tilaamaan pätkän, kun lehti kuulemma uudistui uuden päätoimittajan myötä, näin muistelen. Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun en ole pitkä enkä hoikka enkä nuori. Heille lehdissä on mitä kummallisempia vaatteita. Piti oikein keskustella itteni kanssa ja totesin, että vika on minussa, ei lehdessä. Jos kaikki olisivat samaa mieltä mun kanssa, lehden julkaiseminen kannattamattomana lopetettaisiin. 

Ei elämä pelkkää murhetta ole. Tänä aamuna sain kolata pihasta pikkukerroksen lunta, joka oli ihanan kevyttä. Pikkupakkanen, ei tuulta ja valkoinen maisema mitä kaunein. Elämä on mukavaa!