Huomasin menneellä viikolla, että ei tehty virhe ole niin paha, miltä näyttää. Ja se lämmittää aivan samalla tavalla kuin virheetönkin.

Ainakin näissä:

Pikkuserkkuni antoi kesällä toista kiloa painavan villalankapussukan, kun hän ei tarvinnut niitä. Lähetin hänelle paketin, johon laitoin viestin, että palautan osan langoista, kun en tarvi itte kaikkia. Jekkuni onnistui, kun Riitta luuli saavansa lankavyyhtejä. 

riittan%20shaali.jpg 

Tämän shaalin kudoin kunnon pässinpökkimästä. Ei aivan huippupehmeä, mutta taatusti lämmin.

valkoharmaa%20shaali1.jpg  

Virheitä tuli kutoessa enkä viitsinyt tehdä purkutöitä. Mutta nämähän on tehty käsin eikä koneella ja tekijän käsiala saa näkyä, eikös. Tässä ne virheetkin lämmittää.

Tuosta käsialasta tuli mieleen yksi juttu ensimmäisestä työpaikastani sairaalasta. Kävin uudelta potilaalta kyselemässä hänen aikaisempia sairaalareissuja ja kirjoitin vuodet ylös. Mumma kattoi mun kirjoittamista ja totesi, että vasemmalla kädellä ja silti aika hyvää. Tässä huvittaa tuo mumma-sana. Varmaan potilas oli alle viiskymppinen mutta alle kakskymppisen silmis tosi vanha. Ovat mummat vuosikymmenten mittaan nuortuneet aika lailla ja nuortuminen jatkuu edelleen.