Tämä tulossa oleva maanantain ja tiistain välinen yö on taas vuoden pisin yö, varsinkin kun lasketaan hämärää päivää mukaan. Huomenna on talvipäivän seisaus ja samalla mun syntymäpäivä. En kirjoita onnitteluja odotellen. Tässä iässä on paljon parempi toivottaa vain hyvää syntymäpäivää. Kun täytän aikanaan 85 vuotta, sitten saa jo onnitella. Eikös se näin mene?

Olen jo aikaisemminkin kirjoitellut lapsuuden syntymäpäivästä. Se meni suurin piirtein niin, että aamulla sai laittaa uuden kuusijuhlatantun päälle ja mentiin kuusijuhlaan. Kun mulla ei ollu eikä ole vieläkään laulunääntä, sain usein esittää kuusijuhlassa runon. Kuusijuhlan jälkeen kotiin, tanttu pois ja arkivaate päälle. Päivä oli syntymäpäivän ja kuusijuhlapäivän lisäksi myös tuvanpesupäivä, jolloin koko tupa jynssättiin perin pohjin. Minä aloitin sen Singerin jalkojen pyyhkimisellä ja pelakuun lautasten pesulla.

Illalla äiti saattoi antaa yhden joululahjan etukäteen niinkuin syntymäpäivälahjaksi.

Nyt olen järjestänyt työni niin, että huomenna meillä ei ole tuvanpesupäivää vaan puuhailen jotain pientä joulutouhua. Arvelen, että saan Mieheltä lahjaksi ässäarvan. Kattotaan, miten käy.

Tämän jutun aiheen sain meidän maakuntalehtemme Ilkan melkein sivun kokoisesta jutusta loppuvuonna syntyneistä. Otsikkoina oli mm. Nuorin voi ponnistaa pisimmälle, Anna loppuvuoden lapselle rauha kypsyä ja kolumnissa Älä turhaan sääli loppuvuoden lasta, vaan anna hänelle aikaa ja haasteita. 

Tässä erittäin kärsineessä alakoulun ekaluokan kuvassa olen ekarivissä toinen vasemmalta. Hienosti rusetti tukassa ja essu edessä. Olin ekaluokan nuorin ja toiseksi lyhin.

luokkakuva.jpg  

Aikaisemmissa tutkimuksissa ennen loppuvuodesta syntyneiden lasten pärjäämistä on pidetty heikompina kuin alkuvuonna syntyneiden luokkatoverien. Nyt viisaat tutkimukset ovat osoittaneet, että alaluokilla näin onkin, mutta lasten erot kapenevat nopeasti. 

Olen tässä ihmetellyt, miten en ole huomannut sillon tuota eroa lainkaan. Oikeastaan taisin huomata sen ekaluokan hiihtokilpailussa, kun olin viimeisten joukossa. Tokaluokalla olinkin ykkönen, kun isoveli kiritti koko matkan. Se onkin ainut voitto tuolla liikunnan saralla. Enkä ole tästä notkosta noussut. Eikä liikunta missään muodossa ole mun ykkösjuttu. Ystäväni Helena ahkerana liikkujana kannusti mun syömään suklaalevyn, jotta menisin lenkille. Tänään kun radiossa sanottiin, että pitää kävellä 22 km, jos haluaa nollata suklaalevyn "antamat" kalorit. Onneksi kaikki suklaalevyt on jo joulupapereissa, joten ei tarvi mennä lenkille ainakaan ennen joulua. Niin, se piti vielä kirjoittaa, etten minä onneton ole itse huomannut tuota kehityseroa. Onneksi.