Korona-aika aloitti aikamoisen kaarrokeneuleiden villityksen. Niin minäkin päätin tehdä itselleni lämpimän islantilaisneuleen. Olihan minulla aikaisempaa kokemusta. Tämän kirjoneuleen tein, kun sain vuoden 1974 alussa kaksi kuukautta palkatonta virkavapaata ylioppilaskirjoituksia varten. Enhän minä koko aikaa lukenut vaan jäi aikaa muuhunkin.
Mitenkähän silloin tein pitkät langanjuoksut? Todennäköisesti joku lanka oli löyhällä ja joku kiristi. Todistuskappale ei ole enää tallella.
Tällä kokemuksella aloitin kirjoneuleen nro 2. Löysin hyvän mallin Maaru Moilasen kirjasta. Tällainen siitä tuli, MUTTA...
.. ei aivan helpolla. Sovitin villapaitaa, kun olin neulonut kainaloihin saakka. Ja purkasin, kun alaosan kirjoneule oli lonkilta liian tiukka. Kolme hihaakin neuloin, kun ensimmäisessä oli sama juttu, liian tiukka kirjoneule. Yläosassa osasin olla liikaa kiristämättä. Mallia seuratessa tuli vastaan kuvio, jossa vietiin neljää lankaa samanaikaisesti. Ei tullut mieleenkään mallia valitessa, että aloitahan hiukka yksinkertaisemmasta. Kun mulla ei ollut aikaisempaa kokemusta tällaisesta, tein tarkkaan ohjeen mukaan ja siitähän tuli aivan liian iso ja joka puolelta. Yläosaan olisi sopinut jonkinmoinen muskelimies. Jonkin verran pidin tätä mutta myös mietin, mitä teen tälle. Tässä tulos.
Mies kyllä ihmettelee, mutta sanon, että samalla rahalla saan neuloa enemmän. Ei silti ymmärrä! Jotain minä näistä keksin.
Jatkoin harrastusta hieman helpommilla malleilla:
Strömsö pienemmälle ja
isommalle eli tyttärelle
Ostin opiskeluaikana 1970-luvulla Pirkanmaan Taitokeskuksesta Pirkka -konelankoja, joita olen nämä vuosikymmenet pyöritellyt kaapissa. Neuloin käsin ensin pyllyttimen mutta jatkoin pidemmäksi hameeksi. Kun lankaa oli, ajattelin tehdä liivihameen, joka on talvella lämmin. Aina vain oli lankaa ja niinpä tein hihatkin. Otin aina lankamytyn kerralla ja tällainen siitä tuli. Ihanan lämmin eikä kiristä mistään!
Kaikista käsitöistä on ykkönen tämä tyttärentyttären Sinin "kauppatakki" ja myssy, molemmat Klompelompen malleja. Kaulahuivin tein aikaisemmin.
Olimme tuossa menossa kahdestaan kirkkoon ja laukku piti ehdottomasti olla mukana, koska siellä oli kolehtiraha.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.