Niin maailma muuttuu Eskoseni. Ja aina vaan vinhempaa vauhtia. Omien hieman yli kolmikymppisten lasten katselukirjatkin ovat jo osin "vanhentuneet". Luen pojanpojan kanssa katselukirjoja ja kysyn, että missä on talo ja missä on pupu. Kyllä tulee pojalle tenkkapoo, kun kysyn, missä on puhelin. Kun oppii puhumaan pitempiä lauseita, poika varmaan kysyy, että mistä hipaistaan. Televisiotakin taitaa ihmetellä. Ja runkopatja on monella syrjäyttänyt kuvan sängyn. Ja kahvikin juodaan mukista.
Meillä on vintissä pojalle aikanaan ostettu Brion junarata, jolla hänen poikansa nyt leikkii. Siinäkin tuli ongelma. Lapsille aikanaan sanoin, että juna sanoo hut hut. Mies sanoi tuh tuh. Mitäs nyt pojanpojalle sanotaan? Eihän juna sano enää mitään. Pitäiskö sanoaa, että viuh?
Mutta lehmä sanoo edelleen, että ammuu. Mistäs näytät lehmän lapselle, kun niitä on enää muutamalla maatilalla eikä enää tienvarsilla niinkuin ennen. Pojanpoika taitaa nähdä useammin hirven kuin lehmän. Mutta toisella papalla on traktori ja se kyllä tunnistetaan.
Mutta mummu tykkää sanoa, että röh röh, miau, hau hau, kot kot, ammuu ja päristää poskeaan traktorin äänellä. Saas nähdä, mitä pojanpoika kertoo aikanaan lapsenlapsilleen.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.