Kalenteri näyttää nousevan kuun aikaa ja multasormea alkaa kutittaa. Kyllä kevättä kohti ollaan menossa, kun päivät ovat pidentyneet ja tintit ovat aloittaneet lauluharjoitukset. 

Heikinpäivä katkaisi talven selän ja karhu käänsi kylkeään. Jollain karhulla oli kait uni loppunut, kun oli jo nähty liikkeellä. Ja varmaan nälkäisenä. Paavalin päivänä 25.1. on ollut omat ennusmerkkinsä, samoin Kallen päivänä 28.1. Huomenna kynttilänpäivänä pitäisi olla kylmää, jotta kesä olisi lämmin. Ei taida pakkanen paukkua.

Hankin Kodin Kukilta kasvivalolampun ja pelargoniat ovat saaneet paistatella lampun valossa jo pari kuukautta ja vihreää löytyy. Ovat tykänneet.

Tänään otin ensimmäiset pelakuun "oksat" juurrutettavaksi. Yritän pitää erillään punaiset ja valkoiset kukat. Saas nähdä, pysyykö järjestys.

Huomenna tuumaan, mitä siemeniä tilaan ja kylvän keijunmekon siemenet.

Kirjoitin syksyllä puutarhavihkooni, mitä kesäkukkia ei kannata tänä vuonna kasvattaa ja mitä uusia siemeniä pitäis hankkia. Kun pää on tyhjentynyt näistä jutuista pimeän aikaan, on hyvä kattoa syksyn tuumingit.

Perhoskerääjä

Lainasin kirjastosta hieman epäillen Joel Haahtelan Perhoskerääjän.

Haahtela on ollut usein ehdokkaana erilaisia palkintoja jaettaessa. Ajattelin, että tämäkin kirja saattaa kuulua niihin mulle kummallisten kirjojen sarjaan ja mennä yli mun hilseen. Eipä mennytkään. Alussa hieman vierastin kerrontatyyliä mutta eläydyin kirjan tapahtumiin. Ja tykkäsin kirjasta. En tässä kerro kirjan tarinaa mutta lainaan siitä muutaman rivin:

"Tuskin kukaan voi mitään sille, että muistot alkavat kerrostua toistensa päälle, sekoittua toisiinsa, kunnes on mahdoton erottaa mikä omasta elämästä on ollut muiden kertomaa, muille tapahtunutta, mikä luettua, mikä valokuvista muistettua ja mikä todella omaa".

Tästä tuli mieleen muisto kaukaa lapsuudesta, joka huvittaa vieläkin: 

On kesä, makaan penkille nostetussa kopassa ikkunan ääressä ja katselen tuulessa heiluvaa ikkunaverhoa. Muistan tämän tunnelman selvästi. Saattaapi olla niin, että äidin kertoma asia on muuttunut mulle todeksi. Olen tuolloin ollut puolen vuoden ikäinen! Siitä minulla ei ole muistoa, kun naapurin emännät ovat kuulleet itkuni ja käyneet luonani. Äidin piti olla heinän korjuussa ja hän kävi katsomas mua, kun heinäkuorma tuotiin heinälatoon. Kyllähän minä edelleen viihdyn yksiksenikin ja liikutuksen kyyneliä riittää.