Edellisen Pariisin jutun lopussa lupasin kirjoitella poliisiasemalla käynnistä. Tässähän se.

Olimme menossa täpötäydessä metrossa Sacre Coeur'ille, joka on aivan upea kirkko ylhäällä kukkulalla. Kun pääsimme metrosta, mies huomasi heti, että hänen taskussaan ei ollut enää lompsaa. Taitava pitkäkyntinen ammattilainen oli napannut sen syvästä vasemmasta etutaskusta, kun mies piti kiinni vasemmalla kädellä ylhäältä tangosta kiinni. Olis pitäny miehellä olla tosi tiukat housut, niin lompsan ottaminen olisi ollut hankalampaa.

Olen kuullut mieheni kiroavan ääneen suunnilleen kerran 10 vuodessa ja nyt oli sen paikka. Ottihan se häntä niin vietävästi päästä, vaikkei hän ainoa kukkaronsa menettänyt ole. Pienen tuumaustauon jälkeen menimme kipinkapin lähimmälle pankkiautomaatille nostamaan käteistä. Meillä kun on yhteiset tilit ja luulin, että minäkään en saa pankkikortilla mitään, kun se suljetaan. Sulkeminen kävikin kätevästi ja mun pankkikortti omilla tunnusluvuilla säilyi. Onneksi.

Näimme pienen kävelyn jälkeen poliisin, joka näytti, mistä suunnasta löytyy poliisiasema. Ei ollut poliisitalo liialla komeudella pilattu.

poliisiasema-normal.jpg  

 

Ovi muistutti konehallin ovea ja sitä pidettiin koko ajan auki. Sisällä asia selitettiin englannin ja ranskan sekoituksella ja niin mies sai täyttää lomakkeen. Ja sitten odotettiin ja odotettiin. Samaan aikaan oli ilmeisesti vuoron vaihto, kun poliiseja lappas sisään ja ulos. Se ilmeisesti osaltaan viivytti asioiden käsittelyä. Uudet vuorolaiset muuten kättelivät (paiskasivat kättä) vuoronsa päättävien kanssa.

Tulikin mieleen, että kotona on miehillä hiukan eri tyyli tervehtiä. Ainakin muutama kymmenen vuotta sitten. Kotokylällä aikanaan postiauto jätti sunnuntaina postit laatikkoon, josta jokainen haki lehtensä. Kaupan rappusilla oli hyvissä ajoin istumassa joukko miehiä parlamentissaan odottamassa postiautoa. Aina kun mies tuli joukkoon, hän sanoi: Jaaha, mihin paikalla olijat vastasivat: Joo. Se siitä tervehtimisestä. Mutta Pariisiin.

Ranskalaistunnelmaa poliisiasemalla?

Asemalle tuli vanhempi mies paperinipun kanssa ja selvitti perusteellisen tuntuisesti asiansa poliisille. Mitä pidemmälle hän kertoi, sitä kovemmalla äänellä hän puhui. Kun poliisi ei ollut ilmeisesti samaa mieltä, hän huusi ja hakkasi keppiään lattiaan. Siinä vaiheessa poliisikin jo korotti ääntään ja molemmat huusivat ja huitoivat käsiään. Näytti siltä, ettei miehen asia edennyt lainkaan. Huuto lakkasi siinä vaiheessa, kun naispoliisi kävi puhuttamassa hänet. Tämä Vanessa oli natsoista päätellen aseman pomo. 

Päättelimme, että mies on varmaan sellainen, joka tekee rikosilmoituksia asiasta kuin asiasta. Siinä odotellessa hän kertoi kaikille sisään tulleille ranskalaisille asiansa melkein itkien. Olisi ollut mukava ottaa muutamia kuvia tästä näytelmästä, mutta emme arvanneet tehdä sitä. 

Surku tuli nuorta poikaa, joka tuli tekemään ilmoituksen kadonneesta interreil-kortista, jolla hän pääsee matkustamaan. Toivottavasti hän sai avun.

Englannillakin pärjättiin

Odotimme kaksi tuntia, kunnes mies sai vinon pinon lappuja allekirjoitettavaksi. Kun tämä naispoliisi huomasi, että tytär osaa jonkin verran ranskaa, hän selitti selkeästi ranskaksi, miten pitää tästä eteenpäin toimia. Muuten asioitiin englanniksi. Olisi muuten mielenkiintoista tietää, miten he olisivat ääneen sanoneet miehen nimen ja osoitteen. Siinä kun on yhteensä 7 k-kirjainta ja 3 äätä. Tytär kertoi, että Ranskassa ei esim. k- ja h-kirjaimia äännetä lainkaan. Poliisiasemalla palvelu oli tosi ystävällistä vaikka hekin varmaan tiesivät, ettei sitä kautta lompsaa saada takaisin. Mutta meillä on paperia vakuutusyhtiötä varten. 

Sacre Coeur jäi näkemättä. Meillä ei ollut enää virtaa eikä fiilistä lähteä sinne. Mies saa nyt vain tyytyä kattelemaan edellisreissulla otettuja kuvia.

sacre-normal.jpg  

Kotomatkalla pysähdyimme Ideaparkissa Hesessä. Samalla kertaa mies osti uuden lompakon!