Olen perinyt syntymäkodistani mm. piirongin, josta aikaisemmin kerroin ja jonka kunnostin. Olen perinyt muutakin:

isän tädiltä leveät ja rintavat jalkaterät
äidiltä roikkuvat silmäluomet ja paksut sormet, ensin mainitut on hoidettu tähtisilmiksi, jälkimmäisiä ei
isältä nenänmallin (ei paha)
äidiltä kiinnostuksen lukemiseen ja kirjoittamiseen (ei paha)
äidiltä kropan mallin (oikein naurattaa, kun katton itteäni peilistä)

aa%20sukat.jpg

Tällä hetkellä yksi perintö surettaa. Jalkojani nimittäin surettaa.

Kävin ostamassa apteekista Hirudoid-geeliä, jota laitan sääriini tarvittaessa iltaisin. Ostaessani mainitsin, että tämä on hyvää ainetta jaloille. Farmaseutti kysyi pilke silmissä, että surettaako mun jalkoja. En osannut sanoa muuta kuin, että anteeks mitä!! Oikeasti mulla on levottomat jalat ja illalla sänkyyn mennessä niitä alkaa toisinaan pakottaa niin vietävästi. 

Farmaseutti selvensi, että heidän miniäkokelaansa puhuu silloin surettamisesta. Jatkoimme juttua ja miniä on kuulemma Lapualta. Sieltähän minäkin olen "maailmalle" lähtenyt enkä ollut koskaan kuullut tuota hassua sanaa. Kun jalkoja surettaa, niitä pakottaa.

Oli pakko soittaa pikkuserkulle ja serkulle ja kysyä, tietävätkö tuota arvoituksellista sanaa. Ja tiesivät. Minä en ollut koskaan kuullut kotona, vaikka taatusti äidin suonikohjuisia ja joskus myös säärihaavaisia jalkoja on pakottanut. 

Tietämättömyydelleni on selitys: äitini satakuntalaisena ja Rauman murretta puhuneena ei koskaan käyttänyt tuota sanaa. Niinpä en ole sitä oppinut. On nämä murteet hauska ja mukava juttu.

Just tällä hetkellä ei mua sureta mutta kattotaan, miltä tuntuu sängyssä. Ja noista perinnöistä; olen aivan sinut niiden kanssa. Hullumminkin olisi voinut periä. Vaikkapa pitkän, hoikan kropan, kauniit silmät, paksut kiharat hiukset. Enhän minä olisi silloin minä.