Toukokuussa kirjoittelin, että menen puutarhaan ja pidän tauon kirjoittelussa. Hyvin olen siellä viihtynyt mutta nyt alkaa kuivuus kiusata, harmittaa ja tympäistä. Kaikki kuivuvat, paitsi voikukat. Kukka- ja vihanneslaatikoihin on kannettu kaivosta vettä varmaan kuutioittain.

Kattelin teeveestä pätkän Elämäni biisit-ohjelmaa. Viime viikolla menimme Isoonkyröön Palomäen marjatilalle poimimaan vadelmia. Vajaan tunnin matkalla radiota kuunnellessa tuli mieleen, että minullakin on "omia lauluja". Kaikki laulut eivät ole mielilauluja vaan ne ovat vaikuttaneet minuun ja niistä on muistoja. Minähän en ole mikään laulaja. Siitä on todisteena kansakoulun ekaluokan ensimmäinen todistus, jossa laulunumerona on viisi.

Synnyinmaan laulu, joka alkaa sanoilla On maista kaikista sittenkin

On%20maista%20kaikista.jpg
Olin koulun laulukokeessa laulanut aina Tiedän paikan armahan-laulun. Toisella tai kolmannella luokalla päätin vaihtaa laulun. Kun olin jonkin aikaa laulanut, opettaja keskeytti ja pyysi laulamaan helpomman laulun. Sanoi näin KOKO LUOKAN KUULLEN. Tuon jälkeen suljin laulusuuni 25 vuodeksi.

Die Gitarre und das Meer  (Kitara ja meri)
Valitsin oppikoulussa toiseksi vieraaksi kieleksi saksan, kun vuotta vanhempi serkkukin luki sitä. Eihän pienellä paikkakunnalla kuullut saksan kieltä ja teeveestäkin tuli 60-luvulla tosi harvoin mitään saksankielistä ohjelmaa. Mutta kerran tuli: elokuva, jossa suosittu saksalainen laulaja Freddy Quinn oli pääosassa ja lauloi tuon laulun. Siitä lähtien se on yksi suosikkilauluistani. Ehkä tämä laulu innosti lukemaan paremmin saksaa.

You are my destiny
Luin iltalukiossa superlyhyen englannin ja menin yo-kokeeseen tosi vähillä tiedoilla. Onneksi silloin tuli ns. uusimuotoinen kirjoitus, jossa yhtenä osana oli aine. Otin töistä palkatonta lukulomaa ja kuuntelin usein käsitöitä tehdessä Paul Ankan ikivihreitä, niitä ihania. Siihen aikaan laulut esitettiin niin, että sanoista sai selvän ja niin sanavarastoni laajeni. Ja yo-kirjoitus meni läpi, sain Ankan ansiosta aan mutta ei sillä ollut väliä. Neljä ainetta kirjoitin ja pääsin ylioppilaaksi. Se taas muutti mun elämän suunnan, kun lähdin vakivirasta opiskelemaan Tampereen yliopistoon.

Pohjolan yö - Godzinskyn sävellys
Tämä ihana Tapio Rautavaaran laulama valssi soi usein Miehen ja mun ensimmäisenä yhteisenä kesänä. Jopa niin paljon, että kasetin nauha venyi lähes kuulumattomaksi. Se on edelleen meidän kappale. Mies haluaa kuulla Rautavaaran laulamana mutta minä tykkään myös Kyösti Mäkimattilan ja Amadeuksen levytyksistä.

Suutarin emännän kehtolaulu eli Keitä te ootte te pienet poijjat..
Tuli aika, että minäkin lauloin aivan yksin ja yleisön kuullen. Kun lapset olivat pieniä, lauloin paljon alakouluaikaisia lauluja. Tämä oli helppo laulaa ja siinähän on selkeä tarina, josta lapset pitävät. Siihen on helppo lisätä omia säkeistöjä. Vaikkapa niin, että  'tyhjäätkö sä pyykkikoneen, kun minä nukutan Maijaa, piupali paupali piupali paupali minä nukutan Maijaa. Tämä on myös pojanpojan suosikkilaulu.

Oolannin sota - ja se Oolannin sota oli kauhia
Tämänkin laulun sanat piti opetella osin uudelleen. Pojanpoika oli yökylässä ja illalla sängyssä piti laulaa ja hän alkoi hokea Kauhiaa kauhiaa. Kaikki sanat eivät silloin olleet hänellä hallussa. Hetken meni ennenkuin tajusin, että mun pitää laulaa just tätä laulua. Laulan varmaan tyttärentyttärellekin.

Ota hänet vastaan
Nuorin veljeni kuoli 17 vuotta sitten hieman alle viiskymppisenä laajaan infarktiin. Siunaustilaisuudessa tyttäreni saatteli enonsa tällä Petri Laaksosen laululla. Vieläkin silmät kostuvat, kun kirjoitan tätä. Veljeni Seppo oli poikamies ja erittäin läheinen minun ja veljieni lapsille. Nuo ajat olivat niin surullisia ja raskaita, sillä kuusi viikkoa ennen veljeni kuolemaa Miehen ainut veli kuoli äkillisesti myös alle viiskymppisenä. Heistä molemmista on niin hyvät muistot.

Meille satoi just 12 piskoa vettä. Lisää odotellaan!