torstai, 23. helmikuu 2017

Enää emme osaa?

Viime viikolla maakuntalehti Ilkassa oli kokosivun juttu tuolla otsikolla eli Enää emme osaa. Lehti oli ottanut 12 kapenemassa vaan ei ehkä katoamassa olevaa osaamista. Pitävätkö nämä paikkansa?

Osaatko vanhoja taitoja?

hiihtää? 
laskea päässä? 
tehdä tulta pesään? 
käsitellä kalaa? 
kirjoittaa käsin? 
kuoria perunoita?
kirjoittaa hyvää suomea? 
tanssia paritansseja? 
korjata polkupyörää? 
veistää puukolla? -
solmia solmiota? 
ommella nappia? -

Osaatko uusia taitoja?

puhua vieraita kieliä?
laittaa monipuolista ruokaa?
pysyä pystyssä laudalla? 
käsitellä tietotekniikkaa? 

Meillä nuoret ovat meidän mukana oppineet vanhoja taitoja, me huonommin nuorilta uusia juttuja.

Kirjahyllyssämme on pitkään ollut kaksi kirjaa, joista aikanaan innostuin mutta kyllästyin samalla vauhdilla. Taitavat nämä kirjat jäädä jatkossakin käyttämättä, kun koululaisille ei enää opeteta kaunokirjoitusta. Mites sitä luonnetta ja kohtaloamme tikkukirjaimista tai tekstauksesta selvitetään? Hankalaa. 

GRAFO.jpg  

Uutta tulkintaa odotellessa luetaan vain horoskooppeja. Yhtä varmoja kumpikin. 

perjantai, 17. helmikuu 2017

Ystävällisin terveisin - joopa joo

Sain tänään kirjeen OP-Korttiyhtiö Oyj:ltä.

aa%20kirje.jpg  

Ennen kirjeen avausta hiukka ihmettelin, että mitähän asiaa niillä on mulle. Asia selkisi. Pankkikorttiehtoihin on tullut muutoksia. On täsmennetty yleisiä ehtoja, yhteisvastuu poistunut.... 

En osaa vielä tarkemmin kertoa muutoksista, koska luettavaa on 11 sivua pikkupikkufontilla ja ilman kuvia. Ja hommahan menee niin, että kun olen saanut nämä ehdot, lähettäjä eli yhtiö ja tarvittaessa oikeus olettaa ja edellyttää, että hallitsen sisällön. Eli riitelemään ei kannata alkaa. Siitä tuo otsikon joopajoo. Ja kirjeen lopussa oli Ystävällisin terveisin.

Ootko lukenut oman korttisi käyttöehdot? Entäs vakuutuskirjoissa olevat ehdot? Arvelen, että et ole lukenut, ainakaan kokonaisuudessaan. 

Ihmeen vikkelästi Posti kuljetti tämän arvokkaan tiedon minulle. Kirje oli päivätty 15.2. ja se tuli tänään 17.2. Toista oli muutama ystävänpäiväkortti. Lähetin kortit torstaina 9.2. ja viimeisin oli saapunut perille 15.2. Matkaa mun ja saajan välillä oli 75 km ja siihen meni kuusi päivää. Arvelin naamakirjassa, että postimies oli satavuotiaan Suomen kunniaksi määrätty tekemään postireissu jalkaisin tai suksilla metsiä ja nevoja pitkin oikoteitä, jolloin matkaa on 45 km. 


keskiviikko, 15. helmikuu 2017

Nato keskeytti lämmityksen

Kokeilin käyttää iltalehtien tyylistä otsikointia. Tässä tulee varsinainen juttu, kun vaan tietäisin, missä järjestyksessä sen kirjoitan:

Kattoin tänään keskiviikkoaamuna Yle ykkösen koostetta aamuteeveen jutuista. Innostuin kuuntelemaan viisaiden keskustelua Natosta. Kansalaisiltahan on kyselty taas, että haluammeko liittyä Natoon vai ei. Keskustelun päätyttyä huomasin, että hellanpesä oli mustana. Puut olivat palaneet ja lisää en ollut laittanut. Eli Natokeskustelu keskeytti tuvan lämmittämisen.

hella.jpg  

Joku teistä on saattanut turhaan käydä sivuillani, kun tänne ei ole tullut mitään uutta. Ei ole tullut, kun olen ollut vähän huonona. Tätä sanontaa käytän Miehen kanssa vaikka vähän aivastuttaisi.

Vasempaan käteeni, joka on mun oikea käsi, tuli viiltävä kipu vajaa pari viikkoa sitten. En tiedä, tuliko se uudesta kuntosali-innostuksesta, sukkien neulomisesta, pellavapyyhkeen kutomisesta vai monen tunnin tietsalla olosta (sukututkimusta). Vai tekikö nämä kaikki yhdessä nuo oireet. Kipu on jatkunut yötä päivää enkä tiedä, missä ja miten kättä pitäisi. Lääkäri totesi, että kulumaa löytyy sieltä sun täältä ja tarjosi hoidoksi Buranaa. En tyytynyt siihen vaan vaadin paremman särkylääkkeen. Ja sain. 

Fysioterapeuttini sanoi eilen, että hermot ovat jossain paikassa pinteessä. Annetun hoidon lisäksi on vältettävä toistuvia kättä rasittavia liikkeitä. Ei siis kutomista, neulomista, kuntosalia eikä tietokoneella oloa eli näppäilyä ja hiirtä. No, mitä jää? Onneksi on kirjoja. Ja siksi kattelin teeveetäkin. Tällä välttyy, ettei hermot ole pinnalla.

Onneksi kattoin tänään uusintana eilisen Puoli seitsemän-ohjelman. Siellä oli iki-ihana ja sanavalmis Seela Sella, jota katsellessa ja kuunnellessa nauroin ja vetistelinkin. Häntä olisin kuunnellut vaikka kuinka pitkään. Ja onhan se Mikkokin mukava. Lauloi Seelalle hänen mielikappaleensa My way.

Toivottavasti tämä juttu ei vaikuta pahalta valitukselta, se ei ole tarkoitus. Hatuttaahan mua, kun ei pysty tekemään ittelle mieluisia töitä mutta onhan hyvä joskus istuskella laiskana keinutuolissa. Eikä käsisärky estä suunnittelemasta kesäkukkien kylvöä. Pitäiskö mennä Italiaan tai Espanjaan viinirypäleiden polkijaksi? Kädet eivät rasittuisi.

Ihanaa, kun päivät pitenevät. Tarkemmin: ihanaa, kun valoisa aika pitenee. Päiväthän on aina saman pituiset. Ja onneksi multa ei kysytty, haluanko Natoon. En tiedä, haluanko. Tiedän vain sen, etten tiedä asiasta riittävästi, että mielipiteelläni olisi jotain pohjaa. Eihän sinne mennä tai olla menemättä tunteen pohjalla. Tietoa tarvitaan.

 

 

sunnuntai, 5. helmikuu 2017

Abbedissan rukous

Lupauduin tämän vuoden yhteisvastuukerääjäksi meidän alueelle. Tämä lupaus toi toisenkin tehtävän ja luin tänään jumalanpalveluksessa tekstiosuudet. Edellisestä kerrasta onkin jo yli 30 vuotta. 

Kirkkokahvitkin tarjottiin kirkossa. Kun en osaa kuvatonta tekstiä tehdä, laitan vanhan kuvan meidän kirkkomme alttarista.

alttari.jpg  

Tähän ja varsinkin itselleni sopii pikkuserkkuni ja ystäväni Riittan lähettämä

Abbedissan rukous:

Herra, sinä tiedät paremmin kuin minä, että minulle karttuu ikää ja jonakin päivänä olen vanha. Varjele minua puheliaisuudelta ja varsinkin siltä luulolta, että minun täytyy sanoa mielipiteeni joka asiasta ja tilanteesta.

Päästä minut taipumuksestani pyrkiä järjestämään muiden ihmisten asiat. Vapauta ajatukseni takertumasta loputtomiin yksityiskohtiin. Anna minulle siivet päästä nopeasti asiaan.

Opeta minulle armeliaisuutta, että kuuntelisin toisten valituksia. Auta minua kestämään ne kärsivällisesti. Mutta sinetöi huuleni, etten puhuisi omista vaivoistani, vaikka ne lisääntyvät ja niistä kertominen on vuosi vuodelta hauskempaa.

Auta minua oppimaan se suurenmoinen läksy, että minäkin saatan erehtyä. Anna minun pysyä kohtalaisen hyvänä. Pyhimys en halua olla, sellaisen kanssa on joskus ylen vaikeaa elää. Mutta hapan vanha nainen ei ole ihana luomus. Tee minusta ajattelevainen, mutta ei synkkä, avulias, mutta ei komenteleva.

Niin suunnatonta viisautta kuin minun on, on sääli olla käyttämättä viimeistä rahtua myöten. Mutta Sinä tiedät, Herra, että haluaisin kuitenkn pitää muutaman ystävän elämäni iltaan asti. Aamen.

perjantai, 3. helmikuu 2017

Perintö surettaa

Olen perinyt syntymäkodistani mm. piirongin, josta aikaisemmin kerroin ja jonka kunnostin. Olen perinyt muutakin:

isän tädiltä leveät ja rintavat jalkaterät
äidiltä roikkuvat silmäluomet ja paksut sormet, ensin mainitut on hoidettu tähtisilmiksi, jälkimmäisiä ei
isältä nenänmallin (ei paha)
äidiltä kiinnostuksen lukemiseen ja kirjoittamiseen (ei paha)
äidiltä kropan mallin (oikein naurattaa, kun katton itteäni peilistä)

aa%20sukat.jpg

Tällä hetkellä yksi perintö surettaa. Jalkojani nimittäin surettaa.

Kävin ostamassa apteekista Hirudoid-geeliä, jota laitan sääriini tarvittaessa iltaisin. Ostaessani mainitsin, että tämä on hyvää ainetta jaloille. Farmaseutti kysyi pilke silmissä, että surettaako mun jalkoja. En osannut sanoa muuta kuin, että anteeks mitä!! Oikeasti mulla on levottomat jalat ja illalla sänkyyn mennessä niitä alkaa toisinaan pakottaa niin vietävästi. 

Farmaseutti selvensi, että heidän miniäkokelaansa puhuu silloin surettamisesta. Jatkoimme juttua ja miniä on kuulemma Lapualta. Sieltähän minäkin olen "maailmalle" lähtenyt enkä ollut koskaan kuullut tuota hassua sanaa. Kun jalkoja surettaa, niitä pakottaa.

Oli pakko soittaa pikkuserkulle ja serkulle ja kysyä, tietävätkö tuota arvoituksellista sanaa. Ja tiesivät. Minä en ollut koskaan kuullut kotona, vaikka taatusti äidin suonikohjuisia ja joskus myös säärihaavaisia jalkoja on pakottanut. 

Tietämättömyydelleni on selitys: äitini satakuntalaisena ja Rauman murretta puhuneena ei koskaan käyttänyt tuota sanaa. Niinpä en ole sitä oppinut. On nämä murteet hauska ja mukava juttu.

Just tällä hetkellä ei mua sureta mutta kattotaan, miltä tuntuu sängyssä. Ja noista perinnöistä; olen aivan sinut niiden kanssa. Hullumminkin olisi voinut periä. Vaikkapa pitkän, hoikan kropan, kauniit silmät, paksut kiharat hiukset. Enhän minä olisi silloin minä.