tiistai, 17. lokakuu 2017

Käsityömessujen jälkimaininkeja

Seinäjoen käsityömessut olivat jo runsaat pari viikkoa sitten ja vasta nyt ehdin (muka) laittaa tänne muutaman kuvan. 

Nuo 70-luvun ikkunaverhoista tehdyt takit kiehtovat. Tekisi mieleni ostaa, mutta tiedän, etten kuitenkaan osaa pitää sitä.

aa%2070-luku.jpg  

Tytär puolestaan halusi ostaa fiftarimekon, mutta päätti ommella sen itse.

aa%20fiftari.jpg  

Tytär istui meikattavaksi. Sitten minä jo istuin tuolille huulipunan laittoa varten. Meikkaajan luo tuli nuoria tyttöjä, jotka malttamattomana odottivat vuoroaan. Totesin, että kyllähän he tarvitsevat enemmän meikkivinkkejä kuin minä. Ei kait mikään meikki voi korjata jo syntyneitä vaurioita?

aa%20maija.jpg  

Tämän kempparin tuotteita ostin jo 70-luvulla. Nyt näitä nostalgisia tavaroita myytiin messuilla, kun omistaja on jo maan mullissa. Eikös Ylen toimittaja sovi myyjäksi kuin nenä päähän.

aa%20kemi.jpg  

Taas ostin yhden pellavapontson ja varmaan sen vuoksi, kun kauppias oli niin loistava mainos tuotteilleen.

aa%20paulanka.jpg  

Tällä kertaa ostin teleskooppivarsisen strutsinsulkahuiskun. Yletyn korkeammalta huiskimaan pölyt. On se niin hyvä vehje siivouksessa.

aa%20strutsi.jpg  

Messujen huippuesiintyjät olivat nämä 13-vuotiaat Mööpelin pojat, jotka tekevät talosänkyjä. Yksi pojista on kesätyöntekijä ja kaksi omistaa "firman". Kuulemma 25-vuotias puuseppä palkollisena olisi jo liian vanha! Pojalla oli sana niin hallussa, että Ellen Jokikunnaskin häkeltyi.

aa%20timpurit.jpg  

Ja väki kuunteli juttuja.

aa%20v%C3%A4ki.jpg  

Oman kylän Tarja valmistaa mm. nimikoituja pyyhkeitä. Voi valita tekstin ja kuvan.

aa%20tarja.jpg  

Eikös leipominenkin ole käsityötä? Serkkuni Marjatta kertoi saaneensa messujen kahvipöydässä aivan tuntemattomalta naiselta tosi helpon omenapaistoksen ohjeen:

Laita vuuan pohjalle omenalohkoja,
sekoita 1 dl sokeria ja 1 dl jauhoja ja laita ne lohkojen päälle
aivan päällimmäiseksi siivuta juustohöylällä voisiivuja kanneksi
paista 200 asteessa noin puoli tuntia.

aa%20paistos%20raa.jpg  

Ja nauti herkullisesta paistoksesta ja siitä, miten helppoa se tekeminen on.

torstai, 12. lokakuu 2017

Syysterveiset, syysterveiset

Meillä on ollut normaalia hiljaisempaa viime aikoina. Ensin Mieheltä meni ääni flunssassa ja nyt mulla on samoja oireita. Mun äänettömyyden huomaa paremmin. Kuulemma. Onneksi tämä lenssu ei haittaa kirjoittamista.

Viime viikon yksi uutinen oli, että nyt Suomessa mies odottaa vauvaa. Meille tuo ei ole oikeastaan mikään uutinen. Ostimme keväällä kaksi tyrnipensasta; tyttö- ja poikapensaan. Tunnistuslaputkin ovat vielä varressa. Hämmästyimme, kun poikatyrnissä oli syksyllä marjoja. Oli tyttöpensaassakin. Eihän se näin pitänyt mennä. Eivät ne hyvältä maistu, mutta täynnä vitamiineja. Söimme heti kaikki 20 marjaa, emme säilöneet.

tyrni.jpg  

Netti on osin korvannut Kotiruoka-keittokirjani. Sieltä kun googlettaa, saa ohjeen pikapikaa. Facebookkiin oli oppikouluaikainen kaverini Marja-Leena laittanut Pulmupuolukan ohjeen. Pitihän sitä kokeilla.

pulmu.jpg  

Puolukat soseutettiin, mutta jokaista puolukkaa ei rikottu. Siihen lisättiin paketillinen Pulmu-sokeria ja sekoiteltiin, kunnes sokeri oli sulanut. Eikä muuta kuin purkkiin ja jääkaappiin. En osaa vielä sanoa, mikä juju tässä on tavalliseen sokeroituun puolukkasurvokseen, mutta hyvältä maistui.

Niin ja kyllä minä edelleen Kotiruokaa katton, kun tarvin perinteisten ruokien ja leivonnaisten ohjeita. Kotiruoka on kotiruoka.

KRANSSI.jpg   

Tuo otsikon otin Souvareiden laulusta, kun etsin syksyä juutuupista.

sunnuntai, 8. lokakuu 2017

Ihana syksy

Tämän takia halusin puutarhaamme vaahteroita:

aa%20vaht.jpg 

aa%20ikkuna.jpg  

Halusin syksyn värejä ja helppoja lehtiä haravoitavaksi. Jostain kumman syystä talon lähellä oleva vaahtera muuttaa erittäin kitsaasti väritystään.

Syksy on mun aikaa. Ei haittaa pimeys, kun on keksitty sähkövalo ja taskulamput. Ei haittaa sade, kun pukeudun sään mukaan. Katselen väriloistoa ja varastoin pääknuppini täyteen värejä.

aa%20keiju.jpg  

Etsin tähän loppuun mukavaa syysrunoa. En löytänyt. Kaikki runoilijat olivat masentuneita ja runot olivat syksyn valitusvirsiä. Ei siis runon runoa.

torstai, 5. lokakuu 2017

Miljoona miljoona omenaa

Ei toki miljoonaa, mutta muutama sata omenaa saimme. Pitkän odotuksen jälkeen vasta tänä syksynä saimme enemmän kuin kymmenen omenaa. Omat omenat ovat olleet haaveena pikkutytöstä lähtien, kun näin niitä ensimmäisen kerran Rauman Lapissa äitini syntymäkodissa. Oli harmittavaa, kun vierailimme siellä kesäaikaan eikä omenat olleet silloin vielä syötäviä. Serkkutyttöni sai syödä omenoita mielin määrin!

aa%20omenat.jpg  

Innokkaana tein ensimmäiset omenasoseet; otimme siemenet pois, pehmensin Mehumaijassa ja pyöritin sosemyllyssä ja keitin jonkin aikaa hillosokerin kanssa. Oli kivaa. Kuivasin siivuja kuivurilla tuntitolkulla. Saa nähdä olenko nyt kuivanut riittävästi, kun viimesyksyiset omenat homehtuivat. Sitä sattuu.

Tein muutaman purkillisen omenamarmeladia vaikkapa kääretorttuja varten. Omenamehua, omenasiivuja ja omenapiirakoita on pakasteessa. Innostus on jo laskenut, kun noita omenoita riittää ja riittää ja.... 

Tässä vaiheessa ei riitä, että omenoita on maha täynnä. Alkaa olla pian pääkin täynnä. Tämä viimeinen ei ole valitus vaan toteamus, että alkaa jo kyllästyttää. Olen silti erittäin tyytyväinen omenasatoon. Ylimääräisillekin omenoille löytyy ottajat:

aa%20hirvet.jpg  

Näille riistakameraan tallentuneille hirvikaksosille varmaan kelpaisi niin punakanelit kuin ananaskanelitkin. 

Jos ensi vuonna tulee enemmän, silloinhan voin viedä omenoita mehuasemallekin.

Säilöessäni saan hiukan samaa tunnelmaa, mitä on Maija Asunta-Johnsonin kirjassa Punapukuisen naisen talo. Siinä Wienissä työskennellyt Maija kertoo elämästään unkarilaisessa pikkukylässä, josta on ostanut talon loma-asunnokseen. Kirjassaan hän kertoo paljon myös puutarhasatonsa säilömisestä. 

tiistai, 3. lokakuu 2017

Hautausmaa yhdistää

Kuinkahan monta juttua olen tehnyt meidän serkusten hautausmaakiertelystä? Monen vuosikymmenen jälkeen me eläkeläisserkut ja -pikkuserkut olemme taas tavanneet vuosittain ja nämä tapaamiset alkoivat hautausmaakiertelyllä.

Sukututkimukseen liittyen tuli serkkuni kanssa puhetta meidän iso-isovanhempien haudasta. En ollut koskaan oikein noteerannut, että heidät on haudattu Lapuan hautausmaahan eikä Tiistenjoen kyläkirkon hautausmaahan. Niinpä teimme taas yhden hautausmaaretken ja serkkuni ja pikkuserkkuni  opastuksella löysin heidän hautansa. 

aa%20hauta%20sanna.jpg  

(Tässä kohtaa tekniikka taas petti ja kadotin toisen ristin ties minne, kun siirsin kuvia kännykästä tietsalle)

Tämän isän isoäidin Sanna Sofian kuolemastakin on jo yli 100 vuotta. Yhdeksästä lapsesta Sanna ja Juha saattelivat hautaan neljä pientä lasta. Kolme kuoli alle 25-vuotiaina ja vain kolme oli elossa yli viiskymppisenä. Kirkonkirjoja selatessa näin on ollut monessa perheessä.

Aiheen tämän jutun kirjoittamiseen antoi kotokylän Liisa, joka kertoi seuraavansa blogiani. Hän oli muistanut vuoden takaisen runon sisältäneen blogini. Niinpä hän otti Seinäjoen käsityömessuille mukaansa häntä koskettaneen runon, joka sopisi myös meille hautausmaakulkijoille. Arveli, että tapaamme messuilla. Näin kävikin, samoin kuin viime vuonna.

Etkö voisi tarttua käteeni?
Lähtisimme yhdessä hiljaa kävelemään
vanhalle hautausmaalle.
Liikkuisimme siellä hautakiviä lukien.
Imisimme itseemme siellä lepäävää rauhaa.
Etkö tuntisi sitä?

(Irja Kilpeläinen)

Kiitos Liisa!