maanantai, 14. toukokuu 2018

Olen odotellut uutta kuuta

Jo parisen viikkoa olen ollut tekevinäni kaikensorttista, kun en ole päässyt kukkien istutukseen. Eihän niitä voi laittaa ruukkuihin laskevan kuun aikana, koska ne eivät kuulemma kasva kunnolla koko kesänä. Odotus päättyy huomenna tiistaina, silloin uusi kuu syntyy ja pääsen töihin.

Tässä joutessani seurasin, kumpi on sitkeämpi; narsissi vai viimevuotinen vaahteran lehti:

kumpi1.jpgkumpi2.jpg  

Tässä vaiheessa tilanne on 1-1. Tarvitaan jatkoaika. Veikkaan narsissin voittavan.

Luonto on kova miehille

Meidän metsikössä ja puutarhassa on kevään tepastellut komea fasaanikukko ja vahtinut kahta naarasfasaania. Vajaa viikko sitten huomasin, että kukko kävelee ontuen ja kulkee lähes kokonaan yhdellä jalalla. Yksin riepu kävelee, koska toinen uljaampi kukko on houkutellut naaraat luokseen. Niin se on, että naiset valitsevat parhaimman.

Konmarituksesta kuolinsiivoukseen

Oletko tutustunut kuolinsiivoukseen. Siitä on Ylen sivuilla hyvä ja lyhyt juttu:

"Unohda konmaritus, aloita kuolinsiivous. Tavaroiden karsimisen trendiä jatkaa nyt ruotsalainen 82-vuotias Margareta Magnusson. Hänen esikoiskirjansa kuolinsiivouksesta on käännetty kohta 30:lle kielelle, vastikään myös suomeksi.

"Yleensä kuolinsiivous suoritetaan jonkun kuoltua. Tällöin kyseinen henkilö on päättänyt päivänsä käymättä läpi ullakkoaan ja vaatekaappejaan, joten sukulaisten on marssittava paikalle ja käärittävä hihansa. Olen tehnyt sen useamman kerran."

Näin kirjoittaa Margareta Magnusson kirjassaan Mitä jälkeen jää - taito tehdä kuolinsiivous. Kaikki alkoi siitä, että Magnusson halusi säästää omat lapsensa raivausurakalta. Hän tyhjensi kellarinsa ja ullakkonsa ja lahjoitti pois turhat tavarat. Samalla hän kirjoitti kirjaa kuolinsiivouksesta.
- Mielestäni ei ole reilua, että kun sinua ei enää ole, perheesi pitää huolehtia kaikesta tavarasta.

Olen pikkuhiljaa alkanut vähentää turhia tavaroista, kun poika jossain vaiheessa vinosti hymyilleen totesi, että heidän riesakseen se kaikki roina jää. Meillä on Miehen arvion mukaan noin 400 neliötä pelkkää varastotilaa aitassa, liiverissä, verstaassa (ent hevostalli), navetassa ja heinäladossa. Tallissa ei ole hevosta eikä navetassa lehmiä, joten säilytystilaa riittää. Ja tyhjällä tilallahan on taipumus täyttyä. Totta poika puhuu.

Tänään menin hellettä pakoon yhteen aittakamariin, josta sain jonkin verran jäteasemalle vietävää tavaraa. Tämä edustakoon poistettavaa tavaraa. Tyhjäsin sieltä muutakin.

potta.jpg  

Uudet mallit ovat korvanneet kolmekymmentä vuotta vanhan potan.

En minä vielä tuon Margaretan oppien mukaan kaikkea siivoa enkä kaikkia varastoja tyhjää. Eihän sitä tiedä, jos vaikka tarttis just tuota tavaraa. Mutta mielessä se pitää olla ja pikkuhiljaa tyhjätä sitä roinaa pois ennenkuin tulemme niin vanhaksi, että pidämme tavaroista tiukasti kiinni eikä mitään saa viedä pois. 

lauantai, 5. toukokuu 2018

Tuoli on lavitta

Muutama blogivierailija on kysynyt, mikä on otsikossa oleva lavitta. Se on pohjanmaan murteella tuoli. Näitä vanhoja lavittoja olen entisöinyt useammankin. Viimeisin ja mulle ykkönen on tässä

tuoli.jpg

Ennen kunnostusta se näytti tältä

3tuoli.jpg1tuoli.jpg2tuoli.jpg

Tuoli on syntymäkodistani ja muistelen, että tämä on ollut äidin tuoli ruokapöydän päässä. Vaikka kotoa lähdöstäni on jo 50 vuotta, hyvin muistan meidän istumajärjestyksen ruokapöydässä. Äiti vaihtoi aikanaan vanhat tuolit uusiin ja tämäkin tuoli hylättiin ulkorakennukseen. Se on tainnut olla velipojan verstaalla, sateessakin jonkin verran ja useamman vuoden meidän liiverissä. Tämä oli entisöintipiirissä välikäsityö, jota tein isompien töiden ohessa. 

Ensimmäisenä työnä oli vanhojen maalien poistaminen. Alimpana oli tuota kirkkaan punaista, sitten vaaleanvihreää, millaisena muistan syntymäkotini mööpelit ja viimeksi muka muodikkaan ruskeaa. Vaikka istuinosa oli hiukan ilmava, kaikki palat olivat tallella.

Istuinosan kiinnitin puutapeilla, sillä naulat eivät kuulu entisöintiin. Tottahan me olemme vuosien mittaan ottaneet nauloja pois mitä kummallisimmista paikoista. Kun huonekalu on ilmoitellut heilumisen merkkejä, nauloilla se on taas saatu pitäväksi.

Kun olin poistanut maalit ja tapittanut tuolin uudelleen, oli jäljellä mukavin homma eli maalaus. Pellavaöljy-vernissa-serotiiniseokseen lisättiin väripigmentteinä caput mortumia ja muistaakseni sinooperinpunaista ja sakeutettiin liitujauholla.. Maalia tehtiin noin yksi desilitra ja sillä sai hyvin maalattua tuoli kolmeen kertaan. Nämä itsetehdyt maalit hierretään maalattavaan pintaan ja siksi sitä kuluu niin vähän. Jotta värit pysyisivät mahdollisimman hyvin, lakkasin tuolin kolmeen kertaan puolihimmeällä Helo-lakalla.

Olisin tehnyt tästä vielä kirkkaamman punaisen, mutta opettaja sanoi, että tämä uusi väri on oikea vanhaan empiretuoliin. Olen tyytyväinen lopputulokseen vaikken saanut itse päättää väriä;). Kyllä opettaja tietää! Syksyllä on vuorossa komuurin kunnostus. Se on matalahko ovellinen kaappi esim. pesuvadin ja -kannun säilytykseen. Käyttötarkoitus saattaapi muuttua.

Tuolille on jo paikka katsottu. Kun saan eteisen ikkunan edestä kesäkukat kasvihuoneeseen jatkohoitoon, tuolin paikka on eteisessä. Siinä on mukava istahtaa, kun laitetaan kengät jalkaan. Ja tenavat saavat tuolilla seisoen katsella ulos.

Mitäs muuta? En ole enää yksinkertainen mummu. Toinen pojanpoika on kolmen päivän ikäinen. Ja tänään oli ensimmäinen kunnon puutarhapäivä. Mitäpä sitä ihminen muuta tarttee.

keskiviikko, 2. toukokuu 2018

Huhtikuun kirjahylly

Huhtikuun kirjat  olivat hieman erilaisia kuin mitä olen tottunut lukemaan. Kahdessa kirjassa oltiin osin myös 1918 tapahtumissa ja 60-luku on itselle tuttua. 

Marjaliisa Hentilä, Matti Kalliokoski, Armi Viita: Uuden ajan nainen, Hilja Pärssisen elämä

p%C3%A4rssinen.jpg

Hilja Pärssinen (1876-1935) kuului Suomen ja samalla maailman ensimmäisten naiskansanedustajien pieneen joukkoon. Pärssisen tie kulki Halsualta pienestä pappilasta kouluun Ouluun ja sieltä seminaariin Sortavalaan. Hänestä tuli yhteiskunnallinen osallistuja ja vaikuttaja, joka lopulta tempautui vallankumouksen pyörteisiin. Hän joutui pakenemaan Neuvosto-Venäjälle, josta palattuaan istui vankilatuomion ja palasi lopulta eduskuntaan sosiaalidemokraattien riveistä.

Kirja oli mielenkiintoinen osin senkin vuoksi, että maatalon tyttönä Hiljan elämänpiiri ja aatteet ovat melko vieraita. Ohitin niitä sivuja, joissa kerrottiin melko yksityiskohtaisesti hänen kirjoituksiaan ja puhujamatkojaan. Hattua täytyy nostaa Hiljan ahkeruudelle ja sinnikkyydelle asiansa ja aatteensa puolesta. Kirjassa tuodaan sekin esille, että vaikka hän vahvasti puolusti naisten, lasten ja köyhien aseman parantamista, hän asui ja eli melko porvarillisesti.

 

Laura Honkasalo: Perillä kello kuusi

honkasalo.jpg

Kirjasta kerrotaan Otavan nettisivuilla näin:

"Kesä 1966 – maailma avautuu, rakkaus vapautuu. Kenenkään huomaamatta kahden helsinkiläisnaisen elämä muuttuu peruuttamattomasti.

Nelikymppinen Vuokko on viettänyt edustusrouvan elämää. Lasten aikuistuessa elämään hiipii tyhjyys. Kun hän kohtaa toistakymmentä vuotta nuoremman Martin, tyhjyydessä leimahtaa kipinä.

Aune on tehnyt itsensä korvaamattomaksi työpaikalla ja vaiennut tunteistaan. Ankara velvollisuudentunto on ollut papin tyttärelle itsestäänselvyys lapsuudesta asti. Kun Aune uskaltautuu muodikkaalle Kanarian-matkalle, elämään avautuu uusia näköaloja."

Serkkuni Hilkka oli tykännyt tästä kirjasta ja niinpä minäkin lainasin sen. En aluksi tykännyt kirjasta ja jätinkin sen muutamaksi viikoksi lepäämään. Tuo edustusrouva Vuokon elämä ei oikein kiinnostanut, mutta Aunesta oli mukava lukea, vaikka hän oli ärsyttävän vanhanaikainen. Enpä minä tiedä, millaiset rajoitteet 50-60 vuotias naimaton nainen on vuonna 1966 asettanut itselleen. 

 

Kjell Westö: Kangastus 38

west%C3%B6.jpg  

Otavan nettisivuilla on kirjasta kerrottu näin:

"Asianajaja Claes Thune on palkannut Matilda Wiikin konttoristiksi pieneen toimistoonsa. Nainen suorittaa kaikki tehtävät moitteettomasti, mutta hänessä on jotain arvoituksellista.

Hiljattain eronneen Thunen elämän kiintopiste on kuuden ystävyksen Keskiviikkoklubi, joka kokoontuu väittelemään politiikasta.

Kun kerho kokoontuu Thunen toimistossa, Matilda tunnistaa äänen menneisyydestään. Pintaan nousevat piinaavat muistot vankileireiltä, eikä entiseen ole enää paluuta. Yöllä kuvat tulivat väkisin, ensimmäistä kertaa aikoihin. Matilda oli ollut mukana ensimmäisessä kuljetuksessa."

Westön kirjassa eletään vuotta 1938 Helsingissä ruotsinkielisen lakimiehen ja asianajotoimiston omistajan Claes Thunen ja hänen konttoristinsa rouva Wiikin elämää. Mukana on monia heidän ystäviään, sukulaisiaan ja asiakkaitaan.

Luin kirjaa iltaisin pienissä pätkissä, kun en oikein innostunut siitä. Hiukka kyllästyneenä luin viimeisen sivun ja sitten olikin pakko lukea kirja kokonaan ja katsoa, miten loppuratkaisuun päädyttiin. Westö ei antanut selitystä kaikille tapahtumille, joten kirja herätti paljon kysymyksiä ainakin minulle. 

Googlasin, milaisia arvosteluja kirja on saanut, kun en osaa itse arvioida kirjaa niin viisaasti. Huomasin, että kirjasta on tehty näytelmä, jota esitetään Kansallisteatterissa.

Mikään näistä huhtikuun kirjoista ei ollut sellainen, jonka olisin lukenut malttamattomana yökaudetkin. Mutta on hyvä lukea vähän erilaisia kirjoja.

maanantai, 30. huhtikuu 2018

Jos teit tehtävän, lue tämä

2%20sateen.jpg

Edellisessä jutussa kerroin meidän kirjoittajakoulussa annetusta tehtävästä:

Kirjoittakaa allekkain kuudelle riville siten, että

1. riville adjektiivi, joka kuvaa sinua ja mistä eläimestä tykkäät
2. riville jokin hedelmä ja jokin paikka
3. riville sinun mielestäsi jokin kaunis sana
4. riville vuodenaika ja joku paikka
5. riville kulkuneuvo, (joka kuljettaa jotain tai tekee jotain)
6. riville lempinimesi tai oma nimesi

Noista kuudesta sanasta saat itsellesi runon, kun lisäät jokaisen rivin alkuun 
Minä olen ja muotoilet tarvittaessa kirjoittamasi sanat.

Tässä minun runoni:

Minä olen pieni koira,
minä olen mandariini puutarhassa,
minä olen ilo,
minä olen syksy koivumetsässä,
minä olen mopo,
minä olen Elina.

Joku taisi ihmetellä tuota mopoa. No, mulla on ollut viistoistakesäisenä oma mopo ja sillähän sai päristellä ja hiukka ärsytettyä aikuisia. Olisko jäänyt vielä rippeitä ärsyttämisen halusta? Ei kai.

Just oli Miehen kanssa puhetta, että nämä vappuaatot ovat muuttaneet aika lailla muotoaan. Meillä se muistuttaa normaalia lauantai-iltaa. Simaa ja rasvarinkuloita on kuitenkin tullut nautittua pitkin päivää. 

Hauskaa Vappua!

lauantai, 28. huhtikuu 2018

Kirjoittajaseminaarissa

Viikko sitten osallistuin kirjastossamme kirjoittajaseminaariin. Ei sen tilaisuuden nimi ollut seminaari, mutta en muista, miksi sitä sanottiin. No, meitä oli paikalla lähes kymmenen kirjoittamisesta tykkäävää ja aivan loisto-opettaja. Ensin kirjoitimme aivan mitä mieleen juolahti. Se oli tajunnanvirtaa ja varmaan aukaisi meidän pääknupin. Olen lähes koko työurani kirjoittanut virallista asiakirjatekstiä esityslistoihin ja pöytäkirjoihin ja haluaisin oppia enemmän erilaista kieltä.

Seuraavaksi opettaja otti hyllystä kirjan, avasi sen ja luki sieltä sattumanvaraisesti jokaiselle oman lauseen, jonka pohjalta kirjoitimme 15 minuutin ajan ja sen jälkeen luimme ääneen. Miten erilaisia juttuja ja miten hienosti muut kirjoittivatkaan.

Opettaja esitteli meille käsilaukun, jossa oli mm. korttipakka, ruuvimeisseli ja sukkahousut. Tämän laukun omistajasta kirjoitimme taas jutun. Niin monta oli laukun omistajaa kuin kirjoittajaakin.

Alussa opettaja antoi tehtävän, jonka annan teillekin kotitehtäväksi. Kirjoittakaa allekkain kuudelle riville siten, että

1. riville adjektiivi, joka kuvaa sinua ja mistä eläimestä tykkäät
2. riville jokin hedelmä ja jokin paikka
3. riville sinun mielestäsi jokin kaunis sana
4. riville vuodenaika ja joku paikka
5. riville kulkuneuvo, (joka kuljettaa jotain tai tekee jotain)
6. riville lempinimesi tai oma nimesi

Kerron muutaman päivän jälkeen selityksen tuolle tehtävälle. Oli ihan hauska.