maanantai, 17. joulukuu 2018

Kiitävi aika, vierähtävät vuodet...

Tästähän lauletaan Maa on niin kaunis -laulussa, joka on mun joululaulu. Joulukuun alussa tuli viisi vuotta siitä, kun jäin eläkkeelle. Mihin se aika on kiitänyt? Päivät vilahtavat iltaan ja maanantain jälkeen on pian perjantai. Ei se ennen mennyt niin. Ei ainakaan tuo maanantai ja perjantai. Mutta menköön aika, nautitaan joka hetkestä, jos ei mitään paikkaa kolota, ja sittenkin.

Olen viime päivinä ja viikkoina käynyt konserteissa ja teatterissa. Ystäväni Helenan kanssa olimme Lakeuden Ristissä tangokuninkaallisten Saana Sassalin ja Jarno Kokon joulukonsertissa, jossa heitä säesti Komiat-orkesteri. Lauantaina olin tyttären kanssa Vaasan kaupunginteatterissa katsomassa Myrskyluodon Maija -musikaalia ja eilen lauloimme Kauneimpia joululauluja kotikirkossamme. 

kirkko%20joululaulut.jpg  

Vaasan Myrskyluodon Maijaa ei voi verrata Åke Lindmanin 1970-luvun tv-sarjaan, olihan tämä musikaali. Tässä Maija ei ollut nyhverö kuin alkuperäinen Maija. Kaikista lauluista ei saanut selvää mutta lavastajan työtä ihailimme. Miten vähillä värkeillä ja runsaalla kekseliäisyydellä luodaan tapahtumille ympäristöt.

Meillä on aivan mahtava kanttori Sanna Ågren, joka on tuonut huimasti lisää musiikkia seurakuntaan, niin nytkin Kauneimpiin joululauluihin. Lauluja säesti JJouppi Band ja urkusäestys oli vähemmällä. Hienosti soittivat ja lauloivat ja esitykset liikkuttivat mutta..... ne kitaran väliluritukset olisi voinut puolittaa. Tykkään, että joululauluja ei liikaa muutettaisi. Mutta Sannan viulunsoittoa ja laulua olisin kuunnellut vaikka kuinka kauan.

Tangokuninkaallisten joulukonsertissa säestäjänä oli Komiat-orkesteri, joka oli ykkönen viime kesän tangomarkkinoiden orkesterikisassa. En minä niidenkään esityksestä aivan ekstaasiin mennyt. Oli erikoisia sovituksia joululauluihin. Mutta Sassali ja Kokko olivat upeita.

Olen ajatellut niin, että sitten saa joulutraditioita muuttaa, kun hiivanpalan kääre muutetaan. Se on ollut samanlainen pieni paperinpala niin kauan kuin muistan. Ja aika pitkältä taaksepäin muistan. Ainakin vielä.

Elämä ei ole ollut pelkkää jouluvalmistelua. Se on ollut 

reissu Tervajoelle

lakeutta.jpg  

Matkan varrella Mies tuumasi jotenkin siihen tapaan, että kyllähän olisi ollut pitkä matka nauriita harventamaan, jos naurispelto olisi ollut jossain tuolla horisontissa.

Itsenäisyyspäivän viettoa laavulla ystävämme Helenan kanssa

laavulla.jpg  

Oli tyyntä, hiukan pakkasta ja lunta, Miehen keittämät nokipannukahvit, makkaraa ja voileipiä ja pieni Suomen lippu. Eikä mihinkään ollut kiire.

Maalaismarkkinoilla kaupungilla. Oli niin paljon hienoja tuotteita, mutta kun emme tarvitse mitään. Sukat kudon itse ja koristeita ei tarvitse lisätä huusholliin. Mutta mukava oli kierrellä ja katsella.

maalaismarkkinat.jpg

Minun joululauluni on tuo Maa on niin kaunis, josta otsikkokin on. Sehän jatkuu, että .... miespolvet vaipuvat unholaan. Minulla ei vaivu, koska selvittelen ja kirjaan niitä melkein työkseni.

Joulu on jo ovella!

lauantai, 8. joulukuu 2018

Marraskuun kirjahylly

Pirjo Tuominen: Tulen väri punainen

kirja%20Tulen%20v%C3%A4ri%20punainen.jpg

Tuominen on kirjoittanut useita historiaamme liittyviä kirjoja. Tämä kirja kuvaa vuoden 1918 tapahtumia Tampereella, Karkussa ja Vammalassa. Päähenkilön Maria Mannerin lapsuus- ja nuoruusvuosista on kerrottu Hiljaiset huvimajat -kirjassa, jota en ole lukenut. Pitäisi ehkä lukea, vaikka näin takaperin.

Maria on varakas itsellinen nainen, joka päätyy vastentahtoisesti emännäksi vauraaseen Suvelaan.Tosipohjaisessa kirjassa tapahtumat on sijoitettu pääasiassa Sastamalaan, joka on kirjailijalle tuttua aluetta. Näkökulma on lähinnä valkoinen ja heidän kokemansa väkivalta ja ryöstely. Myös Marian tuttujen Finlaysonin pumpulienkelien Sofian ja hänen sisarusten vaiheita seurataan.

Kirja on aika rankkaa luettavaa mutta se oli mielenkiintoinen. Minulle oli uutta Vammalan polttaminen, kun punaiset pakenivat valkoisten armeijaa. Nämä tapahtumat piti tarkistaa Wikipediasta. Minulle 1918 tapahtumat ovat vapaussotaa, kun venäläinen sotaväki haluttiin pois itsenäistyneestä Suomesta. Etelä-Pohjanmaalla se ei ollut luokkasotaa samalla tavalla kuin Etelä-Suomessa. 

Veera Vaahtera: Kevyesti kipsissä

kirja%20Kevyesti%20kipsiss%C3%A4.jpg

Kirjallisuuspiirssä käsiteltiin chick lit -kirjallisuutta, joka käsittelee modernin naisen elämän ongelmia humoristisesti ja kevyesti. Päähenkilönä on useimmiten 20-30 -vuotias sinkkunainen. Näin sanoo Wikipedia.

Tässä minun läksykirjassa päähenkilö Lotta onnoin 30-vuotias kirjaston vahtimestari, sinkku, lukutoukka, jolle kirjat ovat kaikkein tärkein asia. Hänellä ei ole muuta sosiaalista kanssakäymistä kuin sisar ja hänen puolisonsa Kati. Auto-onnettomuudessa loukkaantuminen ja asunnon vesivahinko aiheuttaa muuton sisaren luo ja Lotan on pakko olla tekemisissä muiden ihmisten kanssa. Lotalle onkin yhtä äkkiä tarjolla kaksi miesystävää, sosiaalinen ja rento Olli sekä Jiri, jonka kanssa hän voi puhua kirjoista. Lotta ei pysty päättämään, kumman kanssa olisi. Aikansa jahkailtuaan hän tekee valinnan.

Lotta on aika ärsyttävä. Miten voi olla niin sulkeutunut. Hän elää vain lukemiensa kirjojen henkilöiden elämää. Otin kirjan hiukan epäillen, Ajattelin jotain Netta Musketin tapaista. Yllätyin, kirja ei ollu hassumpi. Mutta nuo chick litit sopinevat paremmin nuorempien kirjahyllyyn.

 

Antti Tuomainen: Pikku Siperia

kirja%20Pikku%20Siperia.jpg

Päähenkilö Joel Huhta on Afganistanin sodassa ollut pienen Hurmevaaran pappi Itä-Suomessa. Meteoriitti putoaa kartturin paikalle rallipoluille paluusta haaveilevan Tarvaisen autoon. Pappi ottaa yövartiovuorot estääkseen meteoriitin ryöstön. Usealla hurmevaaralaisella on talous huonossa jamassa ja meteoriitin myynti kohentaisi mukavasti kukkaroa.

Joel on onnellisesti naimisissa, mutta salaisuus painaa ja epäilykset ovat tuhota onnen. 

Kirja on ajoittain kummallinen, mutta pitää näpeissään. Oli pakko lukea, miten kaikki ratkeaa. Luin useamman kirja-arvostelun ja analysoisin kirjaa monipuoliseti, jos osaisin. Kannattaa klikkailla nuo arvostelut.

Kirsin kirjanurkan arvostelu  Kirsin book club arvostelu 

 

Pauliina Rauhala: Synninkantajat

kirja%20Synninkantajat.jpg

Eletään 1970-luvun loppupuolta Pohjois-Pohjanmaalla joen varren kylässä. Lestadiolaisten saarnamies Taisto seuraa rakkaudella luontoa mutta paimentaa tiukasti ja ankarasti seurakuntalaistensa elämää ja vähättelee vaimoaan. Aliisa kyseenalaistaa hoitokokoukset ja saa kärsiä oman tien kulkemisesta. Aliisalla kun on ymmärtävä Jumala, joka antaa hänen kulkea kirkkokuorossa ja olla tekemisissä uskottomien kanssa.

Aaron on Aliisan tyttären poika ja Taiston pojan poika. Hän kirjoittaa Tärkeiden Asioiden vihkoon ajatuksiaan. Hän on alakoululainen, joka näkee paljon, ajattelee ja miettii elämää. Aaron joutuu tahtomattaan isovanhempien erilaisten näkemysten väliin ja hän kärsii, kun ei saa enää tavata mummoaan. Hän kirjoittaa vihkoonsa tärkeimmän asian: Lasta ei saa koskaan pakottaa valitsemaan.

Nuoren Aaronin herkkyys ja mielikuvitus liikuttaa ja itkettääkin.Tuntuu käsittämättömältä, miten ihmistä on nöryytetty uskon varjolla ja miten heidän elämäänsä on rajoitettu. En osaa tarkemmin analysoida kirjaa eikä mun tarvitsekaan. Kirjaa lukiessa minä elän niissä tapahtumissa, ahdistavissakin. Kirjaa piti lukea ajatuksella ja nauttia tekstistä; kaikki keskeytykset olivat häiriöksi.

Kiiltomato, arvostelu

Ulla Koskinen: Suomessa selviytymisen historiaa - kivikaudelta keskiajalle ja 1900-luvun alkuun

kirja%20Suomessa%20selviytymisen...jpg

Kirjassa kerrotaan, miten entisajan suomalaiset selviytyivät ankaran luonnon, nälän ja tautien keskellä. Aiheina ovat mm. asuminen, ruoka, kulkuvälineet, työ, terveys, rakkaus eli arkipäiväinen elämä.

Kirjoittaja on filosofian tohtori ja historiantutkija osaa asiansa. Teksti on sujuvaa ja mukavaa luettavaa. Sukututkijalle kirja on hyvä oppitunti, millaisissa olosuhteissa esivanhemmat ovat eläneet.

Kirjavinkit arvostelu

Joulukuu taitaakin olla dekkarikuu.

tiistai, 27. marraskuu 2018

Tiistain touhua ja hyggeilyä

Ylen sivuilla on todettu, että Hygge syntyy kun tekee jotain asiaa kiireettömästi, rennosti ja nautiskellen. Tässä tiistai rennolla otteella

Leipää ja limppua leivinuunissa äidin ohjeen mukaan. Uunin lämpö ja leivän nouseminen osuivat kohdalleen. Tuli melkein yhtä hyvää, mutta ei aivan.

leiv%C3%A4t.jpg  

Lunta puolisen senttiä + huurretta melkein saman verran.

huurre%20lyhdyt.jpg

liiveri%20huurre.jpg  

Pitihän munkin tehdä tämän vuoden hitti.  Eteisen nurkasta löytyi sopiva kolo.

taulu3.jpg

Eipä muuta.

torstai, 22. marraskuu 2018

Yksi asia ärsytti, toinen ei

Eilen tuli yllätyslasku. Handelsbanken Rahoitus lähetti 35 euron laskun vuosimaksusta ja tilinhoidosta. Hetken raksutti tyhjää. Sitten muistimme, että teimme parisen vuotta sitten Gigantista hiukan isomman ostoksen. Olisimme maksaneet ostokset heti, mutta myyjä puhui meidät ympäri ja lasku tuli parin kuukauden päästä Handelsbankenista. Niillä oli ilmeisesti keskinäinen sopimus rahavirroista. Olisihan mukana tulleista papereista näkynyt, että tuolla laskun kierrätyksellä meille tuli suhde tämän pankin kanssa. Eipä niitä pitkiä ehtoja ja selostuksia viitti lukea.

Soitin Handelsbankeniin ja ihmettelin meidän olematonta asiakassuhdetta. Ystävällinen nainen kysyi henkilötunnusta ja kerroin, että lasku on tullut Miehen nimellä ja tarjosin hänen tunnustaan. Eipä käynytkään vaan Miehen olisi pitänyt itse soittaa puhelu. Sanoin, ettei nyt satu olemaan kotona (vaikka istui pöydän toisella puolella) ja minä hoitelen nämä toimistotyöt. Niinpä nainen sanoi. että soittakaa sitten yhdessä. Ihmettelin edelleen mutta ei auttanut. Totesin kyllä, ettei tämä työntekijä ollut näitä ohjeita keksinyt.

Niinpä lähetin ihmettelyn ja irtisanomisviestin Miehen sähköpostilla Handelsbankeniin hänen nimissään. Eikä kukaan varmistanut sitä, oliko Mies aivan itse lähettänyt viestin. Vastaus tuli tunnin sisällä ja ilmoitettiin, että irtisanoutuminen on hyväksytty eikä laskua tarvi maksaa. Pitää soittaa matalalla äänellä ja Miehen puhelimella, jos vastaavia juttuja tulee vastaan. Meillä kun on selkeä työnjako; minä hoidan toimistotyöt ja Mies rakentaa talon ja korjaa sitä.

Kun ja jos seuraavan kerran menemme Giganttiin, saattaa käydä niin, että mainitsen asiasta. 

Tämä asia ei ärsyttänyt, se ihastutti

Ajattelimme pitkästä aikaa kävellä Seinäjoen suurmessut läpi ja tulla kotiin. Kävelimme ja pysähdyimmekin ja minä erityisesti tänne:

olikaidesign.jpg  

Ihastuin tähän Olikaidesignin tyttöjen mekkoon, jonka väreistä ja kuosista tykkäsin ja siitäkin, mitä vaatteiden suunnittelija  kertoi tuotteiden valmistuksesta. En olisi yhtään pahoillani, jos tyttäreni saisi huhtikuussa tytön. Pojillehan olen jo oppinut taas ompelemaan. Tarttui mukaan kotimaisten omenoiden lisäksi pikkumööpelikin.

keinutuoli.jpg  

Mikäpä on yhdessä keinutellessa. Me ja lapsenlapset.

sunnuntai, 18. marraskuu 2018

Sitä sattuu ja tapahtuu

Olin lapsena kateellinen naapurin Riittalle, jonka äiti vaihteli usein huonekalujen järjestystä. Oli jännää, kun pöytä ja kaappi olivat joskus aivan uudessa paikassa. Meillä kaikki pysyi paikallaan. Mihinkäs olisi siirretty ikkunoiden välissä olevaa parimetriä korkeaa isoa kaappia tai seinänvieruspenkkejä tai ylisänkyä?

Meidän tuvassa on juuri nuo kiinteät kalusteet eli emme siirrä kuin keinutuolia välillä teeveenurkkaan ja välillä takkavalkeaan päin. Onneksi alakerrassa on työhuone, jossa on ollut mun ompelukone ja saumuri ja aikamoinen määrä kankaita, lankoja ja käsityölehtiä.

Sain päähäni, että nyt siirretään ompelukset yläkertaan ja tuodaan tietokone alakertaan. Niin teimme ja haimme Ikeasta uudet työpöydät ja laatikostot. Pöydät olivat kaupassa sopivan kokoiset ja tukevan tuntuiset. Eivätpä olleet enää kotona. Ikeassa pöydät oli ruuvattu lattiaan ja siitä tukevuus. Nyt ei tarvi kuin hiukan lonkalla vahingossa pökätä niin pöytä siirtyy. Ei siirry kauaa, kun tilasimme K-raudasta määrämittaisen pöytälevyn, sellaisen mitä on keittiön työtasoina ja laitamme sen Muuramen laatikostojen päälle. Johan pysyy.

Hiukan on meillä molemmilla tottuttelemista alakerrassa työskentelyyn. Mies on tottunut, että tästä kamarista kuuluu surinaa ja joskus tuskailujakin ja nyt on aivan hiljaista. Minä tutkin netissä sukuja eikä näille sukulaisille voi puhella. Tuo sukututkimus on niin koukuttavaa salapoliisihommaa, että siinä unohdan kaiken muun. Pari unohdusta on jo parin viikon aikana tullut. Isänpäivälauantaina tein lihapataa ja kun sen kypsyminen kestää, istuin koneelle. Havahduin liian myöhään, pata oli palanut hieman pohjaan ja kuivunut. Tuli oikein nyhtösoosia.

Viime viikolla tein jouluksi maksalaatikot mutta niitä olemme jo syöneet, kun ensiksi kuorimme palaneen pinnan pois. Uudet laatikot teen ensi viikolla. Eihän millään voi päästä kovin pikaisesti Miehen Mäntässä 1600-luvulla asuneen esi-isän luota hellan ääreen. Onhan siinä matkaa yli 100 kilometriä. Nyt mun seinällä tietsan takana on muistutus, joka toivottavasti tepsii.

aa%20tietsa.jpg


En sentään koko aikaa istu tietokoneella sukujen parissa. Saimme hiukan etuajassa valmiiksi havuköynnöksen, joka on meillä 20-vuotinen perinne.

uusi%20k%C3%B6ynn%C3%B6s.jpg  

Ei tällä kertaa muuta kuin itselle parempaa muistia ja keskittymiskykyä ja kaikille leppoisaa joulun odotusta.