sunnuntai, 21. lokakuu 2018

Käsityömessuilla - tietenkin

Mulla oli Seinäjoen käsityömessuille tosi hyvä kaveri, tyttäreni Maija. Minä halusin maksaa molempien sisäänpääsyn ja tytär oli samaa mieltä.

Mitään ostettavaa en ollut etukäteen ajatellut eikä mitään tarvetta oikeastaan ollut. Jotain sentään pussin pohjalle kertyi mutta hyvin hillitsin itteni.

Ilomarin osastolla kävimme tervehtimässä omistajaa, kun tytär osti häneltä kaksi vuotta sitten Tampereen käsityömessuilta vanhasta viltistä tehdyn takin, jolle on kuulemma paljon juteltu.

k%C3%A4s%20ilomar.jpg  

Niinpä on Ilomarin nettisivulla tyttären takinostotarina. 

k%C3%A4s%20maija.jpg  

Tämän Minna Suurosen takin olisin voinut ostaa. Hänellä on niin upeita hattuja ja takkeja joka vuosi tarjolla. Tyttären kanssa tykkäämme värikkäistä vaatteista.

k%C3%A4s%20takki.jpg  

Tuttu ahkera sukankutoja on oli mukana. Häneltä oli toivottu pitkiä villasukkia ja niitähän oli heti tarjolla. 

k%C3%A4s%20unelma.jpg  

Tänä vuonna messuilla oli tosi paljon kankaita, pääasiassa trikoita. Toinen toistaan hienompia kuvioita.

k%C3%A4s%20kankaat.jpg  

Näitä kirjoista tehtyjä "tauluja" en ole ennen nähnytkään. 

k%C3%A4s%20kirjat.jpg  

Onhan karpalomehukin käsin tehtyä. Tätä ostin. 

k%C3%A4s%20karpalo.jpg  

Pari joululahjaa, hauskoja kortteja ja tietysti lakua oli kassissa, kun lähdimme kotiin. Meillä oli riittävästi katseltavaa ja hypisteltävää täällä, ettei tarvi mennä tänä vuonna lainkaan Tampereen messuille.

lauantai, 20. lokakuu 2018

Muisto vain jää

Oi mikä syksy meillä onkaan ollut, niin värikylläinen. Olen ahminut näitä ihania värejä oikein varastoon pääknuppiini. Jos ne loppuvat sieltä kesken pimeän loppuvuoden, katselen näitä.

Ensimmäisen kerran tämä vaahtera vaihtoi värinsä. Kylläpä olemme sitä odottaneetkin lähes 20 vuotta.

ruska%20vaahtera.jpgruska%20vaah%20tupa.jpg

Omalta tontilta kylälle päin. En muka ehtinyt lähteä kuvaamaan kauemmaksi. Oikeasti en saanut aikaiseksi.

ruska%20kyl%C3%A4lle.jpg  

Paras syyskukkija

ruska%20maksaruoho.jpg

Juhannusruusu on kaksi kertaa vuodessa aivan upia

ruska%20juhannus.jpg

Pensasmustikka pinkkinä. Niissä oli kypsymässä muutama marja, mutta rastaat ehtivät ennen meitä.

ruska%20mustikka.jpg  

Mansikka yrittää korvata huonoa marjasatoa värin vaihdolla

ruska%20mansikka.jpg  

Tästäkin tykkään, hopeahärkki ja tulikellukka

ruska%20tykk%C3%A4%C3%A4n.jpg  

Hyvää syksyä teille kaikille! Jouluun on enää 2 kk 4 päivää.

sunnuntai, 7. lokakuu 2018

Syyskuun kirjahylly

Taas pitää ihmetellä, kuinka vinhasti päivät ja viikot kiitävät. Vaikka touhotan, mitään valmista ei oikein tule. Ei tule blogijuttujakaan. Saattaapi olla niinkin, että luulen ajavani nelosella mutta oikeasti on kakkosvaihde päällä. Mutta aina ehdin lukea. 

Richard Bach: Lokki Jonatan

IMG_20180905_085833.jpg

Kirjastomme yksi lukuhaaste on alle 100-sivuinen kirja. Kirjastovirkailija suositteli tätä kirjaa, jonka koulukaverini Hannu iltalukiossa esitteli. Nimi ja esittelijä jäivät mieleen, ei sisältö. 

Lokki Jonatan haluaa elämästään enemmän kuin kalastajien kalojen syönnin ja niistä tappelemisen. Hän haluaa lentää korkeammalle ja vapaana. Lokkiyhdyskunnan vanhin karkottaa Jonatanin ryhmästä, koska hän ei noudata ryhmäkuria. Jonatan opettelee lentämään korkeammalle, syöksymään, liitämään ja toteuttamaan itseään. Jonatan palaa myöhemmin omiensa pariin ja opettaa lokkeja, joilla on samat tavoitteet. 

Nyt kirja kolahti ja ymmärsin sen viestin paremmin kuin vähän yli kaksikymppisenä. Kirja oli hieno.

Agapetus: Muuan sulhasmies

IMG_20180905_085850.jpg

Kirjastohaaste houkutteli lukemaan kirjan, joka on julkaistu omana syntymävuotena. Sain kirjan varastosta ja katsoimme julkaisuvuoden. Sitä emme katsoneet, että kirja olikin julkaistu ensimmäisen kerran jo vuonna 1925 ja kolmas painos syntymävuotena. Ei haittaa.

Kirjan päähenkilö 'Moppe' on köyhtynyt ja viinaan menevä paroni Mauriz Grafvenhjelm.
Ville, hiukan yksinkertainen terveisiä kuljettava mies - terveisiä miehiltä naisille ja päinvastoin. Asianosaiset eivät tiedä aina terveisten lähettämisistä.
Saarikko saa valheellaan tapahtumien vyöryn.
Fröken Svea Jonsson, ravintolan omistaja, joka päätti naida paronin ilmeisesti tittelin vuoksi.

Agapetus kuljettaa juonta henkilöstä toiseen humoristisesti ja sujuvasti. Kieli ei ole vanhahtavaa vaikka se on kirjoitettu lähes 100 vuotta sitten. Varmaan kirjailijan toimittajatausta vaikutti tekstin tuoreuteen. Tykkäsin. Omassa kirjahyllyssäni on Agapetuksen Tulkaa meille, jonka äiti on saanut sisareltaan vuonna 1946. Siitäkin tykkäsin.

Eppu Nuotio: Anopinhammas

anopinhammas.jpg

Ellen Lähde, kuuskymppinen leskirouva on puutarhakierroksella Espanjan Andalusiassa ja saa yllätyskutsun suomalaisen Mikaelin ja espanjalaisen Carmenin häihin. Ellen tutustuu paremmin Carmeniin ja Lohenkarin sukuun ja ihmettelee ja miettii, mitä salaisuuksia perheessä on. Edellisten polvien anoppienkin kuolemat mietityttävät. Niinpä Ellen alkaa selvitellä asiaa. Vieressä kuljetetaan mielestäni irrallisena yksinhuoltaja Siljan elämää.

Kirjan alku on hiukan sekava tai en itse keskittynyt lukemiseen riittävästi. Se oli kuitenkin mielenkiintoinen vaikka ei ollut aivan tyypillinen dekkari.

Seppo Jokinen: Lyödyn laki

jokinen.jpg  

Olen Seppo Jokinen-fani ja olen lukenut kaikki hänen kirjansa. Tykkään hänen kerronnastaan ja tietysti Tampere-miljööstä. Aamulehden kirja-arviossa on kerrottu kaikki olennainen tästä viimeisimmästä kirjasta. Olen arvion kirjoittajan Juha Sihdon kanssa samaa mieltä. Miksipä niitä toistaisin, käykää katsomassa juttu TÄSTÄ. Jos tykkäät dekkareista, suosittelen tätä.

Jukka-Pekka Palviainen: Ääniä rappukäytävässä

palviainen.jpg

Tämä kirja oli kirjallisuuspiirin lukutehtävä. Päähenkilö ja kertoja on Pauli Kataja, joka on työtön filosofian lisensiaatti, kerrostalonsa hallituksen puheenjohtaja. Hän on yksinäinen, pikkutarkka, joka valvoo tiukasti talon järjestyssääntöjen noudattamista. Keski-ikää lähestyvänä miehenä hänellä on ollut hyvin vähän naissuhteita, enemmänkin naishaaveita.

Äiti - poikasuhde on kummallinen, lapsuudessa isäpuolia on tullut ja mennyt tai heitetty pihalle. Ehkä tästä syystä Pauli pelkää sitoutumista menettämisen pelossa. Pauli nettiseurustelee maksullisen Lolan kanssa, kunnes taloon muuttaa Veronica, myös vähän kummallinen kaikkia huuhaahoitoja tekevä.Talon asukkaista joutuu olemaan tekemisissä varsinkin alkoholisti Korttanaisen perheen kanssa.

Kirja ei kolahtanut ehkä siitä syystä, kun luin sitä väsyneenä ja keskittymättä. Päähenkilö alkoi heti alussa ärsyttää ja se vei lukuinnon. Luin väkisin ja vasta kirjan loppupuolella oli hiukan kiinnostavampia tapahtumia. Mietin, miten kaksi niin erilaista voivat sopeutua toisiinsa. Varsinkaan noin nelikymppinen tapojensa orja. Ehkä siihen tarvitaan oikea nainen?

Luin ja uppouduin myös Markku Mantilan On toinenkin polku taivaaseen -kirjaan mutta siitä seuraavassa hyllyssä.

perjantai, 21. syyskuu 2018

Luovaa kirjoittamista

Ilmoittauduin kansalaisopiston Luova kirjoittaminen -kurssille. Olen noin 35 vuotta työssäni kirjoittanut tiukkaa asiatekstiä ja ajattelin, että tuolta kurssilta voisin saada jotain uutta rennonpaa otetta. Muilla kurssilaisilla oli aivan upeita tekstejä ja heillä oli mielikuvitus valloillaan. Minä kutistuin tuolillani pieneksi palleroksi ja ajatttelin, että olen väärässä porukassa. No, ryhdistäydyin ja sanoin itselleni, että minähän tätä oppia tarvitsen.

Voisin kirjoittaa vaikka kirjan ensimmäisestä työpaikasta, joka oli Seinäjoen keskussairaala. Riittäisi paljon kerrottavaa niistä kuudesta vuodesta, jotka olin siellä. Millaista oli pienen sivukylän 18-vuotiaan tytön mennä ensimmäiseen työpaikkaan, jossa sairaalaslangi oli täyttä hepreaa - tai paremminkin latinaa. Enhän minä tietenkään potilaista kirjoittaisi vaan omista kokemuksista.

Eipä silloin tullut noteerattua, miten upeassa rakennuksessa oli työpaikkani. Kaupungin kansalaisopisto on muuttamassa sinne vuoden kuluttua ja piti nyt talossa avoimet ovet. Pitihän mun käydä muistelemassa menneitä.

seks%20sivu.jpg  

Kanslian ikkuna oli ylimmän kerroksen parvekkeen takana

seks%20p%C3%A4%C3%A4ty.jpg  

Ja tässä oli kanslia, jossa minä hallitsin tuota nurkkausta. Ei mikään ole niinkuin ennen!!

kanslia.jpg  

Syysiloa

Tämä kituutti koko kesän aivan pienenä mutta innostui kukkimaan, kun ilmat viilenivät.

kukka.jpg 

ja keijunmekko on taattu syyskukkija

keijunmekko.jpg  

Toivottavasti mulle ei käy samoin kuin tanssikurssille menneelle pariskunnalle.  Kurssilla eivät oppineet uutta tyyliä eivätkä osanneet enää sen jälkeen vanhojakaan kuvioita.  Mutta seuraavan tekstin kirjoittajalla ei ole ajatus eikä huumori ollut kateissa:

"Jos on huonolla tuulella, niin alkaa vaan hymyilemään ja muu keho luulee, että sinulla on hauskaa ja piristyy." Mies sai keväällä sedän vaimon (se mua nuorempi!) tekemän onnittelukortin eläkeläiselle ja sieltä tuon kopsasin.

Ja vielä senkin kirjoitan, että on tosi hienoa saada teidän kommentteja. Teidän kommentit ja kokemukset täydentävät mun juttuani. Ei tarvi kirjautua eikä laittaa omaa nimeään, jos et halua.

maanantai, 17. syyskuu 2018

Riittäisikö valokuva muistoksi?

Kesän aikan perkailin taas aitassa pahvilaatikoita, joissa on vaatteita eri vuosikymmeniltä. Ajattelin aikanaan, että jätän niitä matonkuteiden (=okuli, nukeri) leikkaamista varten. Vaatteita penkoessa kyselin itteltäni, että leikkaanko näitä koskaan. Ja tuumauksen jälkeen totesin, etten leikkaa. Niinpä osan vaatteista laitoin jätesäkkiin ja veimme jäteasemalle. 

Ehkä arvaattekin, etten kaikkia malttanut laittanut pois. Mm. nämä pesin ja toin isoon muovilaatikkoon vintille lämpimään ja kuivaan tilaan:

Tämä 60-luvun lopun hameen pituus on 38 cm. Lyhyt mutta alle vesirajan. Villakangasta ja Suomessa tehty niinkuin lähes kaikki tuon ajan vaatteet.

  hame.jpg  

Tämä neulosmekko on 70-luvun alkupuolelta ja yksi suosikeistani. Myös tytär on pitänyt tätä.

mekko.jpg  

Kun lapset olivat pieniä, ompelin lähes kaikki heidän vaatteensa. Tämän ompeluun meni aikaa, kun kokosin sen kangastilkuista. Tätäkään en malta laittaa pois.

mijan.jpg

Anopin crimplenemekko varmaankin 70-luvulta. Tätä saatan pitää ensi kesänä.

crimplene.jpg  

Eikä tässä ole kaikki säilytetyt vaatteet. Laatikoissa on kihlakuvassa oleva neulehame ja -liivi, hääpuku, ainut Miehelle neulomani villapusero..... Mikä kumma siinä on, kun näitä vaatteita pitää säilyttää. Eikö riittäisi, että otan valokuvat ja katselen niitä silloin tällöin?