Olen kirjoitellut tänne Vuodatukseen vuodesta 2014, jolloin kerroin meidän vanhan talon remontista ja sitten myöhemmin muista jutuista. Nyt täällä on häikkää eikä kaikki tiedot päivity. Minä monien muiden joukossa lähetimme postia mutta mitään ei ole tapahtunut.

Niinpä aloitin uuden blogin nimellä Mummun ruuhkavuodet, tosin alussa aika vaatimattomasti. Sama Eliina jatkaa ja käyn kurkkaamassa, mitä teille muille kuuluu.

Kiitokset teille, jotka olette seuranneet blogiani, 605 kirjoitettua juttua ja 3282 saatua kommenttia. Tervetuloa uuteen blogiin.

Terveisin

Eliinamirjami

Nyt on täällä Vuodatuksen alustalla jotain häikkää. Tulleisiin kommentteihin ei pysty vastaamaan eikä viimeisimmät jutut näy listassa. Myös Vuodatuksen etusivulle ei tule näkyviin uusimmat postaukset.

Laitoin postia ylläpitäjille mutta vielä ei ole kuulunut mitään. Toivottavasti pian palataan normaaliin päiväjärjestykseen. 

Onko teidän juttuihinne tullut englanninkielisiä aivan omituisia kommentteja? Miten ne löytävät tiensä tännekin?

Markku Kulmala ja Anssi Orrenmaa: Sanoilla rakennettu

Tässä pohjalaisen kirjallisuuden käsikirjassa on esitelty 56 kirjaa ja kirjailijaa. Nämä esittelyt ovat helppolukuisia, tiivistettyjä ja sopivan mittaisia. Vanhin on vuonna 1876 julkaistu Maamme kirja, jonka kirjoittaja Skari Topelius syntyi Kuddnäsin tilalla lähellä Uusikaarlepyytä. Tämä kirja on kaikille tuttu ainakin nimenä ja voisin lukea uudelleen. Viimeisenä esitellään v  2022 julkaistu Seidi Saikkosen Vaasa katastrofin jälkeen.

Näistä kirjoista olen lukenut yhdeksäntoista ja olen katsonut muutaman kirjan perusteella tehdyn elokuvan. Esitellyistä kirjoista pidän eniten Orvokki Aution Pesärikko-trilogiasta, Markku Mantilan Peräseinäjoki-trilogiasta ja Antti Tuurin kirjoista. 

Tittamari Marttinen: Tunturit takapihalla Kun lähdin Lappiin

Kirjastomme lukuhaasteen 2025 aiheena on Topeliuksen Maamme kirja 150 vuotta. Tässä haasteessa tuodaan Maamme kirjan aiheet nykyaikaan.  Tämän kirjan merkkaan kohtaan "sijoittuu Lappiin tai kertoo Lapista". Suuri elämänmuutos kuljetti kirjailijan Etelä-Suomesta Lappiin. Kirjan takakannen tekstiä: "Tunturit takapihalla on kirja sieltä, missä tunnetusti on outoa taikaa. Suotta eivät Lapin-hullut ja irtiottoa haikailevat haaveile pohjoisen rauhasta--- Lapista on moneksi ja että uuteen asettuminen voi parhaimmillaan olla löytöretki myös itseen ja siihen, mikä on elämässä tärkeää.

Kirjassa ei ole juonta vaan se on päiväkirjanomainen jutustelu siitä, mitä milloinkin Marttinen kokee, näkee ja tuntee.  Sivulla 21-22 hän totesi, että aina ei tarvitse olla kiire. Hän muistaa myös ekaluokan opettajan neuvon, että ihmisellä on aikaa kaikkeen, mitä hän oikeasti haluaa tehdä. Ei kiireellä vaan kaikessa rauhassa.

Olisi mielenkiitoista, jos satakuntalaisista kirjailijoista olisi samantyylinen teos. Minussahan on puolet sieltä ja puolet pohjanmaalta.

Katja Kärki: Jumalan huone

Kirja kertoo kolmen naisen kautta pohjoiskarjalaisen Martikaisen suvun tarinan 1930-luvulta nykyaikaan. Vanhin Aili on syntynyt vuonna 1922. Maria, Ailin sisarentytär, syntynyt v 1960 ja nuorin vuonna 1985 syntynyt Elsa, joka on Marian sisarentytär. Naisia yhdistää sukulaisuuden lisäksi tiukka yhteys lestadiolaisseurakuntaan. Joka sunnuntai kokoonnutaan lapsikatraiden kanssa kuuntelemaan maallikkosaarnaajia, jotka ovat tietenkin miehiä. Naiset vaietkoot. Aili on vahvassa uskossa, Maria hakee irtiottoa seurakunnan ahtaasta näkemyksetä ja Elsa kohottaa keskisormensa koko uskonnolle. Suvussa on paljon vaiettuja salaisuuksia, jotka pikkuhiljaa aukeavat. 

Tykkäsin kirjan kielestä vaikka jossain vaiheessa ajattelin, että niukempikin kuvaus arkipäivän touhuista olisi riittänyt. Kirjassahan on 457 sivua. Pääsin yli puolivälin, kun ajattelin, että olen aikaisemminkin lukenut aivan samantyyppisestä aiheesta. Selasin kirjan loppupuolelta ja selkisi, miksi teksti on paikoin tuttua. Olin lukenut kirjan aikaisemmin. 

Riina Peltonen: Tervahaudan haltija, Myyttisiä tarinoita Pohjanmaalta

Riina Peltonen on kerännyt vanhoista arkistoista kokoelman kiehtovia kertomuksia eri puolilta Pohjanmaata. Näitä on otettu talteen pääasiassa 1930 -luvulla. Ihmiset ovat aikoinaan nähneet metsissä metsänneitoja ja haltijoita, peikkoja, piruja ja maahisia. On ollut kummituksia ja ihtiriekkoja eli haudattuja lapsia .... Mielenkiintoista luettavaa mutta eivät tulleet uniin.

Isäni kertoi aikanaan kotikylälläni olevasta kummajaiskivestä, jonka juurelle olisi haudattu tapettu mies. Kiven kohdalla usein hevonenkin pysähtyi eikä jatkanut matkaa ennenkuin ajaja oli riisunut hevosen valjaista ja katsonut ränkien läpi. Myös aarrevalkia oli nähty paikalla, jonne olisi Suomen sodan aikana haudattu venäläissotilas. Nämä on kirjattu kotikyläni kyläkirjaan, joka onkin aikamoinen aarreaitta minulle vanhoista asioista kiinnostuneelle.

S.J. Watson: Kun suljen silmäni

Christine herää aamuisin vieraan miehen vierestä, joka sanoo olevansa tämän aviomies Ben. Hän kuulee olleensa onnettomuudessa, jonka seurauksena hänen aivonsa ovat vaurioituneet. Joka ilta kun hän nukahtaa, kuluneen päivän tapahtumat pyyhkiytyvät pois.  Hän alkaa kirjoittaa päiväkirjaa "muistaakseen" edelliset päivät. Christine kirjaa yhä enemmän välähdyksiä menneestä, jotka eivät ole ollenkaan yhtä hänen miehensä kertomista asioista. Hänellä alkaa herätä kysymyksiä: millaista elämä oli ennen onnettomuutta? miksi heillä ei ole lasta? mikä onnettomuus aiheutti täydellisen muistimenetyksen.

Tämä kirja oli minulla lainassa kuukausikaupalla. Pidin taukoja ja jotenkin tapahtumat ahdistivat. Pakko oli kuitenkin lukea loppuun ja kannatti. 

https://kirjavakammari.blogspot.com/2012/05/trilleritiistai-sj-watson-kun-suljen.html 
Tässä blogissa on kerrottu kirjasta enemmän.

Liane Moriarty: Sulje silmäsi ja laske kymmeneen

Sattuipa hupaisasti kaksi silmien sulkemista. Muuta yhtäläisyyttä ei kirjoissa olekaan. Hypnoterapeuttina työskentelevä Ellen tapaa viimein kunnon miehen Patrikin, joka on puoleensavetävä, sinkku, työssä käyvä ja rakkaus on molemminpuolista. Yksi hankaluus kuitenkin suhteessa on: miehen exä Saskia ei hellitä vaan seuraa menetettyä rakkauttaan jatkuvasi. Ellen kiinnostuu naisen motiiveista ja tahtoisi tavata hänet. Tietämättä,  että on jo tavannut. 

Kirjassa on 471 sivua ja alussa ajattelin, että vähempikin riittäisi. Jäin kuitenkin tarinaan ja luin sitä useamman tunnin päiväsaikaan enkä muutamaa minuuttia ennen nukkumista. Sekin ehkä auttoi, kun pysyin paremmin kiinni kirjan tapahtumissa.

Tykkäsin tästä samoin kuin muistakin Moriartyn kirjoista. Tämä ei ole mikään hunajainen rakkausromaani vaan siinä on paljon sellaista tapahtumaa tai ajatusta, joka pysäytti.

Pirjo Tuominen: Mies metsätieltä

Meidän kirjastossa on esillä lukuhaasteeseen 2025 sopivia kirjoja ja otin tämän Tuomisen vuonna 2000 ilmestyneen Mies metsätiellä -kirjan. Kirjan on luokiteltu romantiikkaan ja sitäkin siinä oli. "Konkurssi ja oikeudenkäynnit, pako maaseudulle kopean anopin armoille, aviomiehen kuolema - kovien kokemusten jälkeen uusi rakkaus ilmestyy Elisan elämään kuin ihme. Arkkitehti Janne Selkiaho saa hänet elpymään ja kukoistamaan, avioliitto solmitaan pian ja tulevaisuus Iso-Kareksen sukutilalla hymyilee ensi kerran." Näin kirjan takakannessa. Alku näytti hyvältä mutta ei se ihan noin jatkunut, tuli mutkia matkaan ja yllätyksiä. 

Tuomisen kirjoissa ollaan usein Satakunnassa, mikä kiinnostaa minua. Teksti on selkeää ja helppolukuista. Hyvä iltalukeminen. Kirjan lisäsin lukuhaasteen kohtaan Onnettaren suosikit tai päähänpotkitut.

Natasha Lester: Fitzgeraldin suudelma

Kylläpä olen ollut romantiikannälkäinen koko helmikuun. Tämäkin Lesterin kirja on luokiteltu romantiikkaan. Eletään New Yorkin Manhattanilla 1920 -luvulla. Naisilla on vihdoin sielläkin äänioikeus ja mahdollisuuksia työelämään. Evelyn "Evie" Lockhartin unelma on mahdoton; naiset eivät kelpaa lääkäreiksi.

Evie haluaa lääkäriksi ja joutuu lähtemään varakkaasta perheestään. Hän rahoittaa opintonsa ja elämisensä tanssityttönä revyyryhmässä. Ja onhan rakkautta ja epätoivoakin mutta tärkeintä on rohkea Evie, joka taistelee itsensä lääkäriksi. Ja se on ollut oikeasti siihen aikaan taistelua, kun miehet eivät halunneet naisia heidän perinteisiin ammatteihin. Samanlaista kohtelua kohtasi myös aikanaan Euroopan ensimmäiseksi eläinlääkäriksi valmistunut suomalainen Agnes Sjöberg.

Olen lukenut kaikki Lesterin kirjat ja niiden pääosissa ovat aina naiset, jotka ovat taistelleet itselleen paikan miesten maailmassa. Ovat taistelleet eivätkä ole luovuttaneet. Ihmettelin kirjan nimeä mutta se selvisi viimeisellä sivulla. "sellaiset F.Scott Fitzgeraldin huolettomat suudelmat, joihin oli helppo tottua, olivat loppujen lopuksi tyhjää täynnä"

Syksyllä alkoi mulle tulla tilaustöitä, ja aikataulut olivat tiukat. 

Tyttärentytär Sini, 5 v, halusi samanlaisen kauppatakin, mikä hänellä oli - mutta isomman. Takki on nimeltään Tilda ja se on Klompelompe -kirjan malli. Neuloin sen Lettlopi -langasta ja vuorin ompelin kaapista löytyneistä kangaspaloista. 

Hiukan on takissa kasvuvaraa mutta eihän sitä tehdä yhtä talvea varten. Tuo panta on myös Klompelompesta ja se tehdään yhdellä värillä kerralla vaikka näyttää kirjoneuleelta. 

Pojanpoika 10 v on innokas urheilija ja urheilun seuraaja. Jääkiekko on yksi tärkeimmistä ja seura on Florida Panthers ja siellä nro 16 Barkov. Pojan piti saada villasukat, joissa oli juuri nuo jutut. Ei siinä auttanut, kuin tehdä Excelissä kuviomallit.

Saattaapi kuvasta löytää nuo tärkeät nimet.

Nuorempi pojanpoika 6 v halusi myös omat sukat. Ei mitään urheilua vaan Halloweenia. Osan lepakoiden, hämähäkkien ja pääkallojen kuvioista sain netistä ja osan tein itse.

Niin kiire oli saada nämä jalkaan, etten ehtinyt höyryttää tai silittää. Eipä poika niitä vaatinutkaan.

On mukava tehdä vaatteita lastenlapsille, jotka tietävät tasan tarkkaan, mitä haluavat. Enhän halua tehdä niitä kaapin hyllylle. 

Mulle on viime viikkoina sattunut pari juttua, jotka ovat ärsyttäneet, ihmetyttäneet ja lopuksi jopa naurattaneet:

Mulla on ollut muutaman kuukauden epämääräistä mahakipua. Sain niin paljon aikaiseksi, että soitin terveyskeskukseen ja kerroin hoitajalle vaivoistani ja hän kyseli ystävälliseti tarkennuksia oireisiin. Sitten hän pyysi odottamaan hetken, kun hän puhuu asiasta lääkärille. (Odottaessani kuvittelin, että varmaan tulee gastroskopia ja lykätään letku kurkusta alas mahaan ja nähdään, mikä siellä on vikana) Jonkin ajan kuluttua hoitaja sanoi, että lääkäri oli suositellut Somac-lääkettä. Jos vaivat jatkuvat, otan uudelleen yhteyttä terveyskeskukseen. Nyt sitten yritän sovitella Somacin ja muiden lääkkeiden ottoa johonkin ruokailun väliin. 

Jälkeenpäin mietin, että onko nykypäivän hoito on usein tällaista? minä kerron hoitajalle, hoitaja kertoo lääkärille, lääkäri antaa ohjeet hoitajalle ja hoitajalle kertoo minulle. Kuinka monta sanaa tippui välille? Todettiinhan minulla astmakin, johon ei tarvittu keuhkokuvaa eikä henkilökohtaista lääkärin tapaamista. Riitti spirometria.

Ja sitten puhelimesta: Tyhjäsin ylimääräisiä papereita komerostani ja siellä oli muutama pankin asiaakirja ajalta, jolloin olin pankin työryhmässä. En tarvinnut papereita enää mutta en halunnut laittaa niitä paperinkeräykseen. Pankissa on varmaan tehokkaita tuhoojia, joten sinnehän olisi ne hyvä jättää. Ajattelin kuitenkin kysyä etukäteen, toisinko paperit heille. Onneksi pankin yhteystiedoissa oli henkilökunnan suoria numeroita ja soitin yhdelle virkailijalle. Ei hän vastannut vaan joku valtakunnallinen pankin automaatti ilmoitti suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi, että puhelut tallennetaan turvallisuuden ja monen muun syyn takia. Puheluani ilmeisesti yhdistettiin mutta sitten tuli ilmoitus, ettei virkailija ollut tavattavissa ja pyydettiin odottamaan. Odotin ja taas tuli sama vastaus. Soitin toiseen numeroon ja taas samat litaniat. No, ajattelin, että pitäkää paperinne. Mulla oli kuitenkin asiaa kylälle ja vein paperit pankkiin, joka oli juuri sinä päivänä auki. Mietin, tarvitaanko enää puhelinta? Olisin voinut tsättäillä pankin kanssa netissä ja kysyä asiasta. Olisiko Chat-robotti ymmärtänyt kysymystäni?

Tulipa tuosta mieleen, kun eräällä miehellä oli asiaa vaimolleen, joka työskenteli pankissa. Hän soitti pankin vaihteeseen, jossa tivattiin, mitä asiaa hänellä on tietylle henkilöllä eikä yhdistetty. Mies lähti työpaikaltaan ja ajoi pankkiin kysymään vaimoltaan, mitä hänen pitää ostaa ruokakaupasta! On se hyvä, kun henkilökuntaa suojellaan asiattomilta soitoilta.

Se piti vielä kirjoittaa, ettei näitä systeemejä ole kehitelleet hoitajat, lääkärit eivätkä pankkivirkailijat ja muut oikeiden ihmisten kanssa työskentelevät! Asioita on helppo ratkaista teoriapohjalta. Esimieheni Pekka kertoi aikanaan Tampereen Yliopiston kunnallispolitiikan professori Erkki Pystysestä, jolta joku opiskelija oli kysynyt, kuinka pitkään hän oli ollut kuntien palveluksessa. Pystynen oli todennut, ettei päivääkään, koska käytäntö haittaa teorian muodostamista. Varmaan viisas mies.