sunnuntai, 6. lokakuu 2019

Eväitä talvea varten

Syksy on mun vuodenaika; sen värit, pimenevät illat, kuulaat aamut ja loskaiset päivätkin. Tässä omalta tontilta ittelle eväitä talvea varten:

Istutimme kaksi vaahteraa niiden lehtien takia, ja haravoinnin. Lehdet eivät vain suostu punertumaan.

vaahteraruska.jpg   

maksaruoho.jpg  

nauhukset.jpg  

Metsäpuutarhan pitsiä

pitsi.jpg  

Runsaan punaisen marjasadon käyttivät rastaat ja tilhet pian kuvan oton jälkeen

punaviini.jpg  

Kun on pakastin ja jääkaappi täynnä, täytyy kuivata. Tuvan takkihirret saivat tehtävän.

omenat.jpg  

Suoskki keijunmekko ei pienestä pakkasesta välitä.

keijunmekko.jpg


maanantai, 30. syyskuu 2019

Syyskuun kirjahylly

Unto Katajamäki: Maanpetturit

kirja%20maanpetturit.jpg  

Unto Katajamäki on julkaissut useita 1900-luvun historiaan perustuvia romaaneja. Kirjoissa näkyy Katajamäen historiantuntemus, niin tässäkin kirjassa. Kirjan takakannen mukaan "Suomi vuonna 1948. Neuvostoliiton epäluulo Suomea kohtaan ja pelko salaisista yhteyksistä lännen kanssa johtivat sodan jälkeen siihen, että venäläiset loivat Suomeen tiheän vakoilijoiden verkoston. Sotavangit, jotka päästettiin vapaiksi vakoilua vastaan, ja joukko muita oman maan kansalaisia ryhtyivät palkkion tai aatteen vuoksi toimittamaan venäläisille maan turvallisuuden kannalta vaarallisia tietoja."

Kirjan päähenkilö on toimittaja Leo Virta, johon tutustuin jo Kosolan kujanjuoksu-kirjassa. Hän tekee selvitystä maanpetturiverkostoista. Suomessa eletään aikaa, jolloin kaikissa piireissä ei tiennyt, kuka kukin on ja kenen puolella on. Tykkäsin kirjasta nimenomaan historianäkökulmasta. Tämä sodanjälkeinen aika ei ole ollut kovin tuttu itselle, eihän koulussa näistä asioista kerrottu. Vaikka olisi kirjoitettu, eipä koskaan taidettu lukea historiakirjaa 1900-luvulle saakka.  Kirjan juoni oli minulla loppuvaiheessa hiukan hukassa. Olisi pitänyt lukea kirja lyhyemmässä ajassa. Tykkäsin kuitenkin.

Elly Griffitsh: Korppikuningas

kirja%20korppikuningas.jpg  

Tämä on Griffithsin uusin kirja, aikaisemmat olenkin jo lukenut. Tällä kertaa arkeologi Ruth Galloway ei olekaan Norfolkissa vaan sai kutsun Blakpooliin tutkimaan opiskelukaverinsa Danin löytämiä luita, jotka saattavat liittyä mystiseen Korppikuninkaaseen.  Asia on aika mutkikas, sillä Dan kuoli tulipalossa eikä Ruth saa häneltä tietoja. Tulipalo osoittautuukin murhapoltoksi ja silloin kuvioon tulee Ruthin tyttären Katen isä rikostutkija Nelson, joka sattumalta lomailee paikkakunnalla perheensä kanssa. 

Kirjassa on paljon eri henkilöitä ja mahdollisia murhapolttajia, niin paljon että pikkupätkinä iltalukemisena en pääsyt oikein tarinan sisälle. Tapahtumia oli paljon ja syyllinenkin selvisi. Sitä en paljasta. Kirsin kirjanurkka on jälleen arvioinut perusteellisesti kirjan. Katso, jos kiinnostaa. 

Ihmettelen tässä, mihin päivät ovat vierineet, kun on tullut luettua kokonaan vain pari kirjaa. Muutaman kirjan palautin, kun en jaksanut  lukea muutamaa sivua pidemmälle. Eihän kaikkea tartte lukea?

 

perjantai, 27. syyskuu 2019

Kuntotestissä tosiaan

Olimme viikon Rukalla vaeltamassa, Mies, minä ja Helena. Tuo vaeltaminen on mun kohdalla kyllä liian hieno sana, sillä taapersin puuskuttaen rinnettä ylös ja vähemmän puuskuttaen alas. Tulipa tosiaan kunto testattua eikä testitulos ollut mairitteleva. Ei vaikka olemme kesällä pyöräilleet ja puutarhassa pakertaneet. Mutta en tehnyt etukäteen kävelylenkkejä. Olisiko tasamaakävely auttanut, meillä kun ei noita mäkiä ole.

Kokenut Rukankävijä ystävämme Helena vei meidät harjoittelemaan ensin Riisitunturille ja siellä olikin mukava mennä. Se varsinainen kuntotesti oli Karhunkierroksen lyhyt lenkki, jos 12 kilometriä on muka lyhyt. Moni teistä on varmaan kulkenut sen läpi paljon rivakammin. 

Uskalsin Karhunkierroksella riippusillalle enkä pudonnut.

ruka%20riippusilta.jpg  

Ilman eväitä ei olisi pärjännyt

ev%C3%A4%C3%A4t.jpg

Puita kuvasimme ahkerasti, tässä yksi.

puu.jpg  

Lepopäivänä kävimme luontokuvaaja Hannu Hautala luontokuvakeskuksessa. Asuimme v 1968 samassa talossa alivuokralaisina ja silloin hän jo harrasti luontokuvausta. Minä muistan Hannun mutta Hannu ei varmaan muista mua.

R%20hannu%20hautala.jpg

Silmä ja mieli lepää Valtavaaran huipulla

Valtavaara.jpg  

Taivalkoskella piti ehdottomasti paluumatkalla käydä Jalavan kaupassa, joka on ollut myös Päätalon kauppa.

jalavan%20kauppa.jpg  

Tarjolla oli vanhaa ja uutta tavaraa ja kahvilassa aivan ihanat rinkelikahvit.

Jalavan%20kauppa1.jpg  

Harjoittelimme tätä ruskaretkeä jo vuosi sitten Ylläksellä ja se reissu olikin oikea opintomatka. Nyt tiesimme, mitä oli tulossa ja millaisin varustein lähdimme reissuun.

Oli se niin rankkaa mutta oli se niin mukavaa. Ensi vuonna uudelleen. Kiitokset Helenalle.

sunnuntai, 22. syyskuu 2019

Kielletäänkö lastenlaulu?

Viikon aikana mua on askarruttanut pari asiaa:

Radiossa puhuttiin liikennemerkkiuudistuksesta, joka maksaa kunnille satojatuhansia. Merkeistä tulee muuttaa sukupuolta ilmaisevat kuvat. 

liikennemerkki.jpgliikennemerkk.jpg  

Niin, onhan tuossa isä tyttärensä kanssa kävelyllä ja mies katua ylittämässä. Unta odotellessa mietin, miten meidät naiset kuvattaisiin; pitkä, vapaana liehuva tukka vai ponnarilla tai nutturalla?  Minihame vai pitkä hame. En tiedä tilastoja, mutta enemmänhän me naiset pidämme pitkiä housuja. Pitäisikö olla aivan pitkät housut vai sortsit? Kyllä on suunnittelijoilla kova työ saada lait täyttävät merkit. Tuli pieneen mieleen, että voisiko tuon ajan ja nuo rahat käyttää johonkin muuhun? Vaikka kurtturuusun kitkemiseen!!! Olen tasa-arvon kannattaja mutta joku tolkku pitäis olla.

Siitä lastenlaulusta sitten

Mies oli puolukkametsässä kulkiessa kuunnellut tikan naputusta. Siitä oli tullut mieleen lastenlaulu Tikin takin tikka hakkaa, puuta nokallansa. Viepä pienet poikasetkin työhön muassansa. Törkeää pienten lasten hyväksikäyttöä. Viedä nyt noin kovaan työhön. Eihän poikasen pää millään kestä tuollaista hakkaamista. Ihme ettei tähän ole jo puututtu. Suosittelen muutosta viimeiseen lauseeseen: Viepä pienet poikaset mummun hoitoon päiväksi.

Ei muuta ja saatte olla eri mieltäkin.

 

lauantai, 14. syyskuu 2019

Syksy on kansalaisopiston aikaa

Keväällä kansalaisopiston piirien loppuessa tuntui siltä, että olemme lomalla kansanedustajien tapaan monta kuukautta. Ja hups, ne kuukaudet kuluivat. Entisöintipiiri on edelleen mun ykkönen. Vein piirin "verstaalle" jo pöydän, jonka isoäitini toi myötäjäisinä. Siitä ei ole vielä paljon kerrottavaa mutta tämä oli viime kevään työni:

Kun ostimme talon pakkohuutokaupasta, oli edellinen omistaja myynyt kaiken irtaimiston. Tämä pöytä oli tuvassa kaikkien hetekoiden, televisioiden ja muun romun seassa. Ei kelvannut silloin myyntiin mutta meille kelpasi. Remontin aikana tämä oli työpöytänä ja tämän päällä seisten hioin tuvan katon. Sitten se sai olla ulkorakennuksessa parikymmentä vuotta, kunnes viime syksynä "löysin" sen uudelleen. 

koukkarin%20p%C3%B6yt%C3%A4.jpg  

Pöytä oli helppotöinen; krapasin maalin, tiivistin pöytälevyä ja maalasin. Maalin tein entiseen tapaan tärpätistä, pellavaöljystä ja serotiinista. Siihen lisäsin Falunin ja Italianpunaista väripigmenttiä. Maalia meni noin 1,5 desiä. Tämä oli pöydän alkuperäinen väri. Punainenhan on tyypllinen talonpoikaishuonekalun väri.

koukkarin%20p%C3%B6yt%C3%A41.jpg  

Laatikkojen naulanreijistä päättelimme, että vetimet ovat olleet tällaiset. Nämä tilasin Fasetin verkkokaupasta.

koukkarin%20p%C3%B6t%C3%A42.jpg  

Pöytä löysi paikkansa yläkerrasta vanhan komuutin ja tuolien joukosta. Tämä on mun juttu.

----
Jälkikirjoitus:

Mänskä ihmetteli kommentissaan, miten matala meidän tupa onkaan, kun pöydältä seisten ylsin kattoon. Hän oli oikeassa. Meidän tupa on 2,9 m korkea ja minä 155-senttinen. Joku korkeampi "tällinki" oli mun alla.

katto.jpg