t%C3%A4llingit1-normal.jpg

Pihapiirimme vanha aitta saa tänä kesänä uuden huopakaton. Ei mistään huopapaloista vaan vanhanaikaisesti rullalta ja väleissä kolmiorimat. Nyt onkin viimeiset hetket kattaa uudelleen, sillä huopa on rikki useasta kohdasta. Nykyisen huopakaton iästä meillä ei ole mitään tietoa.

Isäntä teki valmiiksi tällingit, jotka eivät ole vuokratavaraa eikä metallista tehty - mutta kestävät! Pystypuut on haettu metsästä ja tässä hommassahan ne kuivuvat hyvin, koska niiden seuraava tehtävä on lämmittää huushollia. Lautaa ja lankkua on riittävästi ulkorakennuksissa edellisistä remonteista. Toukokuussa on sitten tiedossa kattokökkä, jossa mun tehtävä on pitää kökkyrit riittävässä ravinnossa. Kahta metriä korkeammalle en suostu nousemaan. Huimaa jo parin metrin korkeudessa.

Olenkin tässä muistellut lapsuusaikaisia kattokökkiä. Kotona tehtiin navettaremonttia ja silloin laitettiin uusi pärekatto. Kylän miehiä oli varmaan toistakymmentä katolla ja siellä kävikin aikamoinen vasaroiden pauke. Kahvitauoilla oli mukava kuunnella miesten juttuja. Olihan siinä mukava lisä muuten niin tavalliseen arkeen.

Isäni ei mennyt koskaan katolle vaan laittoi naruun tai köyteen pärenippuja, jotka sitten vedettiin katolle. Olenkohan perinyt isältäni tämän korkeanpaikan kammon? Isällä saattoi huimaus johtua siitäkin, kun hän oli parivuotiaana sairastanut polion ja se näkyi ja tuntui kropassa. 

Arvelemme, että tämä olisi viimeinen isompi urakka. Aika näyttää!