Tänään on talvipäivän seisaus. Vilkunan Vuotuisen ajantiedon mukaan uskottiin, että tulee sateinen kesä, jollei aurinko näyttäydy pesäpäivinä. Pesäpäivät ovat 21.-24.12., jolloin aurinko on kolme päivää pesässään. Ja joka vuosi, kun päivä alkaa pidentyä ja kirkastua, mulle tulee vuosi lisää.

Ja mun piti aikanaan syntyä piristämään näitä synkkiä päiviä. Saatoin olla toivottu tyttö velipojan jälkeen mutta kyllä valvotin äitiä ja hoitajia jo synnärillä. Olin kuulemma niin pieni rääpäles ja itkuinen, että mut vietiin pappilaan kastettavaksi ennenkuin äiti nyytteineen lähti kotiin 20 kilometrin päähän. Syntymäpäiviä on sen jälkeen kertynyt kiitettävästi, mutta vielä ei liikaa. En ole ihan varma, haluanko kuulla Onnea syntymäpäivänä tai Hyvää syntymäpäivää. Tässä vaiheessa päädyn jälkimmäiseen. Aikanaan kahdeksantoistavuotiaana otin ilolla vastaan onnittelut, kun vihdoinkin oli Se syntymäpäivä. 

Joulukuun 22. päivä eli syntymäpäiväni oli lapsuudessa turhan lähellä joulua. Erityisesti on jäänyt mieleen alakouluaikaiset syntymäpäivät. Aamulla sai laittaa uuden mekon koulun kuusijuhlaan. Mutta kun sieltä tultiin, ei ollut mitään juhlallisuuksia. Mekko piti heti vaihtaa arkivaatteisiin ja joulusiivouksia tekemään. Oli tuvanpesupäivä, jota ei tehty millään mikroliinoilla vaan mäntysuopavedellä ja porstalla. Siivoukseni alkoi polkuSingerin kiemurajalkojen pyyhkimisellä ja pelakuuruukkujen lautasten pesulla. Siitä sitten pikkuhiljaa annettiin pyytämättä lisää vastuuta. 

Kuuskytluvullakaan ei kovin usein synttärilahjoja annettu eikä kakkuja tehty. Muistan, kun äiti kerran haki kamarin piirongin laatikosta yhden synttärilahjan ja antoi sen mulle. Tottahan hoksasin, että sain yhden joululahjan pari päivää muita aikaisemmin. No, hyvä mieli kuitenkin. Meidän tuvassa istuskeli lähes joka ilta ison veljen kavereita juttelemassa, kinaamassakin ja katsomassa teeveetä. Olin varmaan maininnut syntymäpäivästäni, koska he yllättäen toivat mulle tulppaanikimpun. Ensimmäiset kukat, jotka koskaan olen saanut! Kahvithan he ansaitsivat.

Lasten antamat lahjat parhaita

hiiri.jpg  

Tämä pieni posliinihiiri on parhain lahjani.
Oli joulunalusaika ja olin lomapäivällä ja lapset olivat kotona hoitopaikasta. Kun he halusivat hakea mulle lahjan paikallisesta "tavartalosta", annoin heille 10 markkaa, Kaupassa kävivät ja palatessaan antoivat innoissaan mulle tämän hiiren. Hauskinta oli se, kun ihastelivat miten halvalla olivat lahjan saaneet. Se oli maksanut vain 5 markkaa ja toivat saman verran takaisin.

Kekseliäisyyttä ja edullisia lahjoja riitti vielä lasten "myöhemmällekin" iälle. Kuuskymppisenä meidän oven pieleen ilmestyi tämä:

60%20v%20j%C3%A4%C3%A4.jpg  

Poika oli joen jäästä sahannut nämä lähes metrin korkuiset numerot. Kestivät muuten aika kauan. Ei olisi onnistunut kesäkuussa! Tuorein yllätyslahja - tietenkin yhdistetty syntymäpäivä- ja joululahja - oli pari vuotta sitten höyläpenkki Onnelaan eli mun puuhaamoon. 

Mun syntymäpäivä taitaakin ilahduttaa varsin monia. Vaikka minä vanhenen, alkavat päivät jälleen pidentyä tämän talvipäivän seisauksen jälkeen. Kaikilla asioilla on hyvät puolensa, eikös vain.

Jaa, se piti vielä kirjoittaa, ettei meillä ole mitään vastaanottoa :D

Vaikka ei mulla ole vastaanottoa, sain Mieheltä aktiivisuusrannekkeen (etten touhota liikaa??), pojalta ja miniältä lakupussin, suklaatikkarin ja puolentoista litran Jaffapullon, jonka takaosan tarrassa on hauska teksti "Uskoisitko päältä päin, että olen syntynyt vuonna 1949?". Just mua varten. Kaikkea ne keksivätkin.