Jos olet aloittanut neulomisen noin 50 vuotta sitten, sinulla saattoi olla yhdet tai kahdet rautaiset ja raskaat sukkapuikot, joissa oli tosi hankala pitää silmukoita. Mutta sukkia valmistui. 1970 -luvulla löysin pyöröpuikot, joilla oli kätevämpi neuloa junassa isompaa työtä kuin pitkillä puikoilla. Opiskeluaikana viikonlopun junamatkat kuluivat hyvin neuloessa.

Nyt on toisin kuin ennen vanhaan, jolloin tämänkin talon viimeinen emäntä sai ohjeen todennäköisesti Kotiliedestä. Nyt saa googlata sopivan mallin tai hakea kirjastosta vinon pinon kirjoja, joista ehkä pystyy päättämään sopivan mallin.  

Neulon tyttärelle Sissukat -kirjassa olevan Kevätorvokit -sukkia, joiden ohje on aika monimutkainen. Joka kerrosta pitää tarkkaan seurata.

Siihen keksin ratkaisun:Löysin kirpparilta nuottitelineen, johon Mies sahasi sopivan vanerinpalan. Ruutupiirros siihen nuottien tapaan ja Innoxin staattisilla tarroilla saan näkyviin neulottavan kerroksen (idea ystävältäni Hannelelta). Istun keinutuolissa ja ohje on vieressä nuottitelineellä. Ei tarvi kurkotella pöydälle.

Kun neulon kahdella tai kolmella eri värillä, tarvin langanohjaimen. Ilman sitä ei neulomisesta taida tulla mitään. Ja kun hämärtää, Airamin niskalamppu on tarpeen. Keskellä tupaa kun ei ole mitään kohdevaloa. Kun eka sukka on valmis, mietin, riittääkö tuo tai tuo väri toiseen sukkaan. Onneksi on digivaaka.

Aika edullista tekniikkaa!