maanantai, 2. heinäkuu 2018

Kesäkuun kirjahylly

Unto Katajamäki: Vihtori Kosolan kujanjuoksu

kosola.jpg

Kirjan keskushenkilö ja "kertoja" on punaisten vankina ollut toimittaja Leo Virta, joka hakeutuu Ilkan toimittajaksi ja pääsee sitä kautta lähelle Lapuan liikettä. Alussa hän on innostunut liikkeestä, joka haluaa hävittää kommunismin Suomesta. Virta kuitenkin etääntyy liikkeestä sen rajujen otteiden, kuten muilutusten vuoksi. 

Kirjssa kuvataan monipuolisesti ja uskottavasti liikkeen vaiheita ja Vihtori Kosolan asemaa siinä ja häntä myös ihmisenä. Kirjan kustantajan Bookcoverin sivuilla on kirjan kuvaus:

"Reilu kymmenen vuotta Vapaussodan jälkeen Suomi oli monin tavoin jakautunut yhteiskunta, jossa vaikuttivat monet suuntaukset ja voimat, yhteiskunnan rakenteiden ollessa vielä uusia ja hauraita. Lapuan liike syntyi 1929 nousevan kommunismi vastavoimaksi, pitäen kommunismin hävittämistä Suomesta päätehtävänään. Liikkeen kannatus kasvoi nopeasti ja Lapuan liikkeestä tuli valtakunnallinen toimija, joka onnistui vaikuttamaan monin eri tavoin Suomen hallituksen ja eduskunnan toimintaan.

Vihtori Kosolan roolista Lapuan liikkeessä ei ole juurikaan kirjallisuutta. Unto Katajamäen teos paikkaa tätä puutetta ansiokkaasti kertoen samalla laajasti Lapuan liikkeen taustavoimista, osin hallitsemattomastakin toiminnasta ja kehityksestä.Lapuan liikkeen toiminnan kulminoituessa 1932 Mäntsälän kapinaan, antaa kirja lukijalle hyvän käsityksen tapahtumien kulusta ja seurauksista.

Kosolan kujanjuoksu on kaikkien Suomen historiasta kiinnostuneiden ehdottomasti luettava."

Unto Katajamäellä on entisenä historian opettajana vankka historian tuntemus ja hän paneutuu huolella kirjansa aiheeseen. Vihtori Kosola kiinnosti myös sen vuoksi, kun olen syntyisin lapualainen. Kotona ei koskaan puhuttu Lapuan liikkeestä eikä lähisukuni ole ollut sen kanssa missään tekemisissä. Sivukylän viljelijällä oli tärkeämpää saada perheelleen elanto.


Kirsti Kaija: Positio 16093

positio.jpg  

Tämän kirjavinkin sain itseltään kirjoittajalta Kirsti Kaijalta, joka on DNA-serkkutestin mukaan kaukainen sukulainen ja myös blogini kommentoija. Kirjan hankinnassa kiittelen taas meidän kirjastolaitosta. Lähetin sunnuntaina sähköpostilla kirjapyynnön meidän kirjastoon ja keskiviikkona hain Turun kirjastosta lähetetyn kirjan. 

Mediapinta Oy:n sivulla kirjoitetaan kirjasta:

"Mamma on taas omituinen. Kirsti ei osaa olla niin, etteivät mamman sudensilmät kiiluisi suuttumuksesta. Hän osaa mukautua tilanteisiin, olla näkymätön, mielistellä ja kestää hiljaa. Kiittämättömältä ja suulaalta kakaralta sekään ei aina onnistu. Selkäsauna on väistämätön. 

Elämä vie Valveen perhettä paikkakunnalta toiselle 1950-luvun Suomessa ja siirtolaiseksi aina Australiaan asti. Vanhemmat Alma ja Eino ruokkivat perheensä tekemällä töitä navetoissa, sikaloissa, pelloilla, metsissä, milloin missäkin. Työtä pelkäämättömät vanhemmat eivät pääse helpolla, mutta usko paremmasta huomisesta auttaa jaksamaan. 

Perheen esikoinen Kirsti varttuu lapsesta nuoreksi aikuiseksi monessa paikassa asuen ja usein vaihtuvia kouluja käyden, itsensä ulkopuoliseksi kokien. Monet kysymykset askarruttavat Kirstin mieltä. Miksi pikkusiskoni ei ole yhtä ärsyttävä kuin minä? Kuka minä olen ja mistä tulen? Onneksi on hyviäkin asioita, kuten isin antama huomio, aurinkoiset kesäpäivät, kiltti opettaja ja suloiset kissanpojat. 

Positio 16093 on Kirsti Kaijan omaelämänkerrallinen esikoisteos, joka kuvaa yhden perheen ja yhden tytön matkan vaiheita. Sen ainutkertaisuudesta löytyy myös yhteisiä sukupolvikokemuksia, joihin mm. senhetkiset yhteiskunnalliset olot, vallitsevat arvot ja lasten kasvatustavat ovat osaltaan vaikuttaneet."

Kirjassa on 456 sivua ja tiivistä tekstiä, joka vei mukanaan. Itse lintukodossa lapsuutensa viettäneenä ei oikein käsitäkään, millaisissa oloissa jotkut ikäisistäni ovat eläneet. Kiitokset Kaijalle kirjasta.


Marja Aarnipuro: Maakellarin salaisuus

aarni.jpg   

Marja Aarnipuron ensimmäisen dekkarin päähenkilönä on toimittaja Kaarina Riikonen, joka löytää kesäpaikkansa maakellarista varakkaan teollisuusmiehen ja toimitusjohtaja Mikael Johanssonin ruumiin. Riikonen alkaa selvittää murhaa rikostoimittaja Nymanin kanssa.

Kirjan juoni oli aivan ok, vaikka suht aikaisessa vaiheessa arvelin tekijän löytyneen. Dekkareissa tekijä on hyvin usein hän, joka on vähän esillä ja aika löyhästi juonessa. Harvemmin eniten epäilty on syyllinen. Kun lainasin kirjan nimenomaan dekkarina, jonkin verran ärsytti runsaat Riikoseen itseensä liittyvät asiat, kuten pitkä esittely kuntonyrkkeilystä, vaihdevuosista ja hormonikorvaushoidon eduista. Myös murrosikäisen tyttären luvaton reissu oli aika irrallinen juttu. Toimituksen ja toimittajien työstä ei olisi tarvinnut selvittää niin perusteellisesti.

Positiivista ja poikkeavaa oli se, että perhe-elämä oli hyvää ja mies ymmärsi vaimon ammatin haittapuoletkin. Olen varannut  kirjastosta Aarnipuron uusimman kirjan.

Lori Nelson Spielman: Kymmenen unelmaani

aunelma.jpg

Tämän kirjan löysin Suomalaisen kirjakaupan mainoslehtisestä, jotka aina katselen tarkkaan ja oitis varaan kirjastosta mielenkiintoiselta tuntuvat kirjat. En ole kirjailijoiden enkä kustantajien mieliasiakas, kun en osta kirjoja.

Teinityttönä Brett Bohlinger laati listan tavoitteistaan ja unelmistaan ja heitti roskikseen. Äiti löysi sen ja talletti itselleen. Brett oletti siirtyvänsä äidin kuoleman jälkeen ison kauneusalan yrityksen johtoon ja perivänsä ison omaisuuden. Äidin asettamat ehdot perinnön saamiseksi yllättävät. Hänen tulee toteuttaa kymmenen itse asettamaansa tavoitetta/unelmaa.

Kirjassa on mielenkiintoinen ja koukuttava juoni. Luin sitä pitkät pätkät kerralla ja jopa keskellä päivää,.Tämä oli kesäkuun kirjahyllyn ykkönen ja helpoin luettava..

Uskon itsekin, että unelmat voivat toteutua vaikka ne tuntuisivt mahdottomilta Tiedän sen, koska mahdottomalta tuntunut unelmamme toteutui; autiotalosta tuli meidän talomme. Nyt olen hieman huolissani, kun mulla ei ole oikein mitään kunnon unelmaa. Onhan käynti Prinssi Edvardin saarella Runotytön maisemissa, mutta sen voi toteuttaa tilaamalla lentoliput.


Sauli Miettinen: Uskomaton AIRA SAMULIN

aira.jpg

Aira Samulinin koko hämmästyttävä elämä koottu yhteensä 514 sivulle. Samulin kertoo lapsuudestaan Raja-Karjalassa, epävakaasta äidistään, sodassa kaatuneesta isästään, avioliitoistaan, miehistään ja lapsistaan.

Aira Samulin on ollut mulle naurava tanssittaja ja jotain olin lukenyt hänen sairaasta tyttärestään. Uutta oli hänen upea uransa muodin ja viihteen parissa sekä politiikassa. Samulin oli 16 vuotta eli neljä kautta kaupunginvaltuutettuna Espoossa ja Helsingissä.

En jaksanut lukea kirjaa aivan kokonaan, mutta sain hyvän kuvan uskomattomasta naisesta Aira Samulinista.

Hämmästyin itsekin, miten monta kirjaa tuli luettua kuukauden aikana. Osaa kirjoista aloitin jo toukokuun puolella. Kesä jatkuu kevyemmillä kirjoilla.

keskiviikko, 27. kesäkuu 2018

Näin auringonnousun

Olen nähnyt vuosikymmenten aikana lukuisia auringonnousuja. Parhaiten niitä näkee keväällä ja syksyllä, kun aurinko nousee yhdeksän kymmenen välillä. Nyt ei ole kyse näistä nousuista vaan keskikesän auringosta. Monena kesänä olen aikonut nousta aamulla katsomaan ja ihmettelemään auringonnousua.

Edellisestä auringonnousun ihmettelystä onkin kulunut jo lähes 20 vuotta. Silloin tulimme polkupyörällä Seinäjoen tangomarkkinoilta kotia kohti ja suurin piirtein puolivälissä matkaa aurinko nousi suon ja metsänrannan takaa. Oli aika hieno fiilis. Muutenkin olimme keränneet fiilistä, kun reissu kesti 19 tuntia ja 60 kilometriä. Lähdimme aamulla yhdeksän aikaan ja palasimme aamuyöllä neljän paikkeilla. 

Eilen illalla päätin, että seuraavana aamuna nousen aikaisin. Katsoin lehdestä, että meidän korkeudella aurinko nousee klo 3,28 ja niin laitoin kännykän pärisemään muutamaa minuuttia ennen tuota aikaa. Puin +7,6 asteen mukaiset vaatteet ja menin ulos kameran kanssa. Mitään ei tapahtunut, taivaanranta kellersi vain hieman koillisessa. Tuo allakan mukainen nousuaika on varmaan otettu ison järven rannalla, jossa aurinko nousee vastarannalta. Meidän horisontti rajoittuu kirkonkylän rakennuksiin ja puihin.

Meni puolisen tuntia ennenkuin aurinko suostui näyttäytymään meidän tontilla.

aurinko.jpg  

Aikamoisella vauhdilla auringonvalo lisääntyikin. Näin olin todennut auringon nousseen. Ulkona oli oikein hieno tunnelma. Linnut lauloivat, oli aivan tyyntä ja vain muutama auto meni lähistöllä. Olisi siellä voinut istuskella kauemminkin mutta kaipasin juttukaveria. Mies ilmoitti illalla, että hän aikoo katsoa auringonlaskun, jos jalkapallon katsomisessa tulee sopiva tauko. Enkä lähtenyt pyöräilemäänkään vaikka sitäkin suunnittelin illalla. Menin takaisin nukkumaan, mukaavudenhaluinen ihminen.

Tänään on täysikuu. Pitäisköhän sitä mennä yöllä katsomaan? Voisihan sitä etsiä taivaalta, jos ei saa nukuttua.

perjantai, 22. kesäkuu 2018

Ei taida kellohame heilahtaa

On juhannusaatto ja tuvan kello löi just kaksitoista. Ulkona oli äsken pieni tauko mutta nyt taas sataa aivan maahan asti. Sadetta on eilisillasta tullut lähes 30 milliä, mutta onneksi ei ole ainakaan vielä tullut kovan tuulen kanssa.  Monenlaisia juhannusilmoja on koettu eikä tämäkään sadejuhannus ole mitään outoa.

Ei tullut mieleen kesämekossa kerätä kukkasia tyynyn alle. Turhaahan se on, kun yöllä näkee sängyssä entisen sulhasensa vieressään. 

Vaikka juhannus on arkipäiväistynyt eikä siinä ole samanlaista tunnelmaa kuin ennen, joitain juttuja pitää säilyttää.

Koivut pitää olla rappusten pielessä. 

koivut.jpg  

Koiranputket takan perässä

koiran.jpg  

ja yksi pioni pelastettu sateesta ja pellavaliina pöydällä ja vahakangas pois.

pioni.jpg  

Oikein leppoisaa Juhannusta teille kaikille!

lauantai, 16. kesäkuu 2018

Myöhästyin

Piti jo eilen täällä blogissa ennustaa tulevan parin viikon säätä, mutta Ilmatieteenlaitos tietenkin ehti ensin. Niillähän onkin tietokoneet ja kaiken maailman vempaimet ennustamiseen. Ja kun ne ovat ennustaneet, sanovat, että saattaa ylihuomenna ollakin toisenlaista ilmaa.

Jotkut maallikot ennustavat juhannusaaton sään sammakoista ja joulun välipäivien lumituiskun suunnasta ja ties mistä. Minä ennustan vain kerran vuodessa ja aina on ennustus pitänyt paikkansa. En tarvi sammakoita. Riittää, kun katson näitä:

pioni1.jpgpioni2.jpg  

Kerratut pionit ovat nyt avautumaisillaan. Siitä tietää varmasti, että noin viikon kuluttua tulee rankkasateet ja yrittävät saada kukkivat pionit lakoon. Jos ei saa lakoon, niin kukat ovat joka tapauksessa pilalla. Näin on käynyt vuosikaudet. Ensimmäisen rankkasateen muistan vuodelta 1963, kun kotona se ainut pionipuska oli entinen valtavan raesateen jälkeen. Ja äiti muisteli sitä joka vuosi heinäkuun 19. päivä, joka on myös veljeni syntymäpäivä.

Puutarhan yllätyksiä

Meidän ensimmäinen rodopensas innostui näyttämään monen vuoden jälkeen, millaisia kukkia on tulossa joskus enemmänkin:

rodo.jpg  

Tätä perennaa ihmettelin nuppuvaiheessa

sinivaleunikko.jpg

Sain sen serkultani ja häneltä piti varmistaa, että onhan tämä sinivaleunikko. On se. Hämmästyttää, että se on talvehtinut meidän puutarhassa. 

Kasvihuoneravintolassa

Kovin on kasvipitoinen tämäkin juttu. Pitää taas hehkuttaa närpiöläistä Linds Kök  kasvihuoneravintolaa, jossa kävimme ruokailemassa Miehen viimeisen työpäivän kunniaksi Miehen sedän ja hänen vaimonsa kanssa. Koska olemme 37 vuoden aikana kotona jutelleet jo lähes kaikki jutut, oli mukava saada toisenlaista juttuseuraa.

Ei me oltu ainoita vieraita sillä isompi ryhmä ehti lähteä. Kun menimme sinne ensimmäisen kerran, kuvittelin, että ravintolan ilma on kuuma ja kostea. Väärin kuvittelin. Siellä on aivan hieno ilma, helppo hengittää.

ravintola.jpg  

Ja mansikkavalkosipulisalaatti on niin hyvää.

salaatit.jpg  

Jälkiruokana oli hyvää tomaattipannacottaa.

tomaatti.jpg

Meidän molempien päivät muuttuvat jonkin verran, kun molemmat olemme jatkossa kotona. Arvelen, että hyvin menee. Olemmehan harjoitelleet Miehen osa-aikaeläkeviikoilla. Jos alkaa ahdistaa, Mies menee varmaan pojan rakennukselle ja minä puutarhaan.

sunnuntai, 10. kesäkuu 2018

Äkkiää vettä!!

Keväällä toivottua kaunista ja sateetonta säätä onkin riittänyt. Mitä nyt muutamaksi yöksi on kukat ja kurkut harsotettu. Linnuille ja siilille on laitettu vesikipot ja nyt on ollut vuorossa puutarhan kastelu. Onneksi meidän ei tarvi käyttää vesijohtovettä ja maksaa siitä vielä jätevesimaksunkin. Meillä on oma kaivo.

Kun muutimme tänne, emme tienneet kaivosta mitään. Sattumalta löytyi eikä kukaan ehtinyt pudota sinne. Kaivoa kunnostettiin laittamalla muutama rengas ja Mies onki pois rautatavaraa kuten polkupyörän ja muuta roinaa. Nyt siellä on uppopumppu, jolla vesi saadaan nostettua. Juotavaksi se ei kelpaa.

KAIVO.jpg  

Kaivosta pumpataan vesi tynnyreihin ja altaisiin lämpenemään. Eikä tarvi säästellä.

PUMPPAUS.jpg  

Päivän ajan lämmennyt vesi laitetaan maitokärryillä olevaan tynnöriin ja kuljetetaan puutarhaan. Poika kunnosti muutama vuosi sitten kärryt kaverinsa polttareita varten ja ovat meillä nyt tosi kätevät. Helpompi viedä vesi tällä kuin viedä kastelukannuilla puutarhaan noin 70 metrin päähän. Onhan tämä sellaasta asuulemista (=leikkimistä), mutta ei haittaa kun aikaa on.

KORVEESEEN.jpgPIKKUK%C3%84RRY.jpg  

Nyt oli kasteluvuorossa perennapenkki, jossa on mm. nauhuksia, kuunliljoja ja leimukukkia.

KASTELUKANNU.jpgPERENNAP.jpgKUUNLILJA.jpg  

Mies kasteli muutama päivä sitten marjapensaat, kun ne ovat raakilevaiheessa. Yksi pensas sai 40 litraa.

Vettä riittää niin paljon, että teimme yllätysvierailun sukulaisten luo. Auton peräkärryllä veimme heille neljä maitotonkallista kasteluvettä. Kelpasi. Maitotonkista saisi pitkä jutun mutta kenties joskus toisella kertaa.

tonkat.jpg

Tätä kirjoittaessani taivas pilveilee mutta eipä tule meidän tontille sadetta. Ovat vissiin tuolla ylhäällä kattoneet, ettei tuonne tarvitse vesilastia pudottaa, kun sitä on vielä kaivossa riittävästi.