Olen käynyt kansalaisopiston entisöintipiirissä jo parisenkymmentä vuotta. Edellistalvena en mennyt, kun ei ollut mitään entisöitävää. Viime kesänä pojan perhe pyysi kunnostamaan nurkkakaapin, joka oli heidän ostamallaan kesämökillä. Olin heti valmis töihin.

  

Tässä on lopputulos, joka on vielä meidän Onnelassa eli verstaassamme ja alla on alkuperäinen kaappi.

  

Pikaisella katselulla näytti siltä, että kaappihan on aivan hyvä. Mutta kun katseli lähempää, maali oli monista paikoista irronnut. Ei mikään ihme, kun mökki oli ollut talvet kylmillään eikä silloinen maali tykännyt siitä. 

 

Tästä kuvasta tykkään tosi paljon mutta sekin oli rapsutettava pois. Onneksi ystäväni Leena on pätevä koristemaalari ja hän maalasi "uuteen" kaappiin just samanlaisen kuvan.  Tämä kaappi on Askon tuotantoa ja oletan, että se on 1930-40 -luvuilta. Jos tiedätte tarkemman ajankohdan, ilmoitelkaa. 

Luulen, että pojan perhe tykkää korjatusta kaapista.

Paula Havaste: Lieka

Olen lukenut aika paljon Havasteen kirjoja ja lainasin tämän uusimman kirjan, joka on hänen Nuijasota-sarjan toinen romaani. Ensimmäinen oli Laahus, jossa on päähenkilönä piika Reeta ja jonka olen myös lukenut. 

Päähenkilö Risto on perheen nuorempi poika, joka lähetetään enon luokse Turkuun ensin katedraalikouluun ja sitten huoviksi. Näin kotitila saa verovapauden. Ristolla ei ole kunnon käsitystä huovin ammatista ja siihen liittyvä sotiminen, tappaminen ja raiskaaminen kammottavat häntä. Huovit saivat periä palkkansa veroina talonpojilta ja keinot olivat hyvinkin raakoja. Huovit osallistuivat veronkannon lisäksi Nuijasotaan, johon liittyvät taistelut ohitin ja luin vain viimeiset sivut, kun halusin tietää Riston kohtalon.

Kirsin kirjanurkka -blogissa on kattava arvostelu kirjasta, jonka kannattaa silmäillä, jos haluat enemmän tietoa. https://www.kirsinkirjanurkka.fi/2023/05/paula-havaste-lieka.html

Roope Lipasti: Perunkirjoitus

Keski-ikäiset veljekset Teemu ja Janne ovat automatkalla Varsinais-Suomesta Imatralle. Kyydissä on mukana myös isoäidin kuollut mies Jalmari tuhkauurnassa. Matkan tarkoituksena on sirotella tuhkat Puruveteen ja osallistua peruskirjoitukseen. Veljesten välit eivät ole olleet kovin hyvät, taustalla on sisarkateutta ja kilpailuhenkeä. Näitä menneitä asioita on hyvä käsitellä suljetussa tilassa, autossa, josta ei heti pääse karkuun epämiellyttäviä asioita. Isoäidin mies (ei isoisä) on elänyt aika vauhdikkaasti ja siitäkin saadaan lisätietoa matkan varrella. Muitakin yllätyksiä tulee.

Pidän Lipastin tyylistä käsitellä arkisiakin asioita. Tämä kirja oli mielenkiintoinen.

EllyGriffiths: Murhan käsikirjoitus

90-vuotias Peggy Smith memehtyy kotonaan eikä siinä ole mitään epäilyttävää. Käy ilmi, että viattomalta vaikuttava vanha rouva työskenteli dekkarikirjailijoita auttavana murhakonsulttina. Peggyn kolme naapuria ja myös rikosylikonstaapeli Harbinder Kauris epäilevät, onko kuolema lainkaan luonnollinen. Tämän jälkeen tehtiin muitakin murhia ja motiivitkin selvisivät. 

Olen lukenut kaikki Griffiths-kirjat. Tämä ei ollut aivan parhaimpia mutta kyllä luettava. Saattaa tuntua siltä, kun luin kirjan pikkupätkissä sängyssä ennen nukkumaan menoa. Onkohan tässä jo vanha, kun niin helposti alkaa lukeminen nukuttaa.

 

Roope Lipasti: Luutnantti Ströbelin istumajärjestys

Vietin vajaat pari viikkoa 1600-luvun Turussa luutnantti Ströbelin, hänen ottamansa "ottopojan" orvon Påvelin sekä helmenompelija Valpurin seurassa. Ja viihdyin, kun seurassa olivat nämä mielenkiintoiset henkilöt. Ströbel oli sotinut Keski-Euroopassa 30-vuotisessa sodassa ja tullut Turkuun. Hän sai majapaikan yksin asuvan pikkupojan Påvelin luona. Ströbel sai puhuttua itselleen aikamoisen pestin eli penkkien suunnittelun ja hankkimisen Tuomiokirkkoon. Arkkipiispa antoi hänen tehtäväkseen laatia istumajärjestyksen, joka aiheutti kaaoksen varsinkin käsityöläisten kesken. Kaupunkilaiset pyrkivät saamaan mahdollisimman hyvän paikan lahjomalla, kiristyksellä ja muilla vehkeilyillä. Silloin oli tärkeää päästä mahdollisimman lähelle saarnatuolia. Nyt jäädään usein kirkon perälle.

Taitava helmenompelija Valpuri ihastui Ströbeliin ja kaiken muun ihanuuden lisäksi toivoi Ströbelin vaikuttavan siihen, että hän naisena saisi oikeuden harjoittaa elinkeinoaan itsellisenä ilman nahjusmaisen miehensä lupaa. Parasta Ströbelissä oli se, että hän opetti Påvelin kirjoittamaan ja lukemaan, mikä oli todella harvinaista orpopojalle, joka oli äpärä ja käsivammainen.

Kirjassa on paljon tapahtumia, kuvauksia sodasta ja paikallisten ihmisten elämää. En tiedä, miten tarkkaan Lipasti tuntee se ajan historian mutta kirja toi hyvin esiin, millaista oli sen ajan elämä ja varsinkin naisten asema. Tykkäsin kirjasta.

Nuutti Ella-Maria: Pohjoisessa kahvi on juotu mustana

 

Jällivaarassa asuvan äidin pitäisi kertoa Tukholmassa asuvalle tyttärelleen, että sairastaa parantumatonta syöpää eikä elinaikaa ole kovin paljon jäljellä. Äitin ja Tilda-tyttären välinen yhteys on ohut eivätkä he pysty puhumaan asioistaan toisilleen. Kun tytär ei tule äidin luo, äiti lähtee Tukholmaan kertomaan asiansa.

Äiti ei pysty kertomaan kasvotustenkaan sairaudestaan eikä tytär kysy vaikka näkee äidin laihtuneen ja sairaan olemuksen, rajut yskänpuuskat ja väsymyksen. Äidillä on valtava läheisyydenkaipuu ainoaan lapseensa mutta kumpikaan ei pysty lähentymään. Äidin kunnon huonontuessa tulee tilanne, että hänen on pakko kertoa lähestyvästä kuolemasta. Tytär loukkaantuu ja kokee, että tieto on pimitetty häneltä.  

Tämäkin kirja pysäytti miettimään suhdettani omaan äitiin, jossa on paljon samaa muttei aivan niin dramaattisesti. Kummankaan ei ollut helppo puhua asioistaan ja varsinkaan omista murheista. Aikaisempi äidin syyttely on "palautunut" tasapainoon, kun oma käyttäytyminen on ollut puntarissa. 

Vaikuttava kirja.

 

 

 

Kevät on vähän tilinpäätöksenkin aikaa. Katsotaan sitäkin, mitä on talven aikana tullut tehtyä. Näin ainakin meillä:

Lauantaina oli kansalaisopiston kudonnan ja kädentaitojen näyttely Juupakylän koululla, jonne on kirkonkylältä matkaa noin 20 km ja kaupungin keskustasta 50 km. Koulunpito loppui siellä jo vuonna 1977 mutta siellä koulumuseossa eli yhdessä luokassa voi vieläkin aistia ja nähdä, millainen koululuokka oli ennen. 

Aloitimme tietenkin kahvilla

Oli mielenkiintoista nähdä, mitä muut kudontapiirit olivat tehneet. Tässä muutama.

Nämä shaalit olivat kuin mulle tehdyt.

Tiedättekö, mihin nämä laitetaan? No, ylisängyn (nykyaikainen on kerrossänky) eteen verhoiksi eli etehittet eli mulle edustat.

Nämä matot taisivat olla Muurahaisenpolkua

 

Ja sitten koululuokkaan!

Muistan vieläkin, kuinka hienoa ja vähän jännittävääkin oli olla järjestäjänä ja avata opettajalle päiväkirja.

Kekkonen oli tämän koulun viimeinen presidentti.

 

Pulpeteissa oli vanhoja koulukirjoja, mustepullo ja mustekynä. Olipa jollain tunnilla suunniteltu ilmoituksiakin.

  

Ja kotimatkalla näimme myös tulvia, kuinkas muutenkaan.

  

On hienoa, kun väkeä kutsutaan koolle sivukylille. Sehän on tiedossa, että kunnan ja kaupungin keskustoista on usein pidempi matka kylille kuin kyliltä keskustaan. 

 

Erityisesti juhlapyhien alla mietin, millaista vähän erilaista ruokaa laittaisin. Netti ja lehdet ovat täynnä mitä hienompia ohjeita karitsasta pashaan ja sitruunaleivoksiin. Olisi helpompi päättää, jos tarjolla olisi kaksi vaihtoehtoa. Ota kumman haluat!

Ei ollut ennen näin hankalaa.

Vuoden 1947 Kotilieden ohje osoittaa sen.

  

Aurinkoista pääsiäisviikkoa!

Shelley Read: Minne virta kuljettaa 
Tämän kirjan kuuntelin ensimmäisen kerran kokonaan äänikirjana. Ja se onnistui hyvin ikkunaverhoja kutoessa. 

Victoria asuu sukunsa persikkatilalla Coloradossa vuonna 1948 ja hän on ainut nainen synkkämielisten miesten joukossa. Eräänä päivänä hän törmää alkuperäiskansaan kuuluvaan Wilsoniin ja rakastuu häneen. Kyläläiset eivät katso tätä hyvällä ja niin Wilson katoaa. Raskaana oleva Victoria jättää kotinsa ja pakenee vuorille. Elämä siellä ei ole helppoa ja niin hän joutuu palaamaan ja tekemään elämänsä raskaimman päätöksen. Kirjassa on rakkautta, kuvataan naisten ja muiden kuin valkoihoisten kaltioinkohtelua. Tärkeintä on kuitenkin Victorian sinnikkyys ja halu luoda omanlaista elämää.

Enempää en kirjan juonesta kerro, se on itse koettava. Alun luontokuvauksiin olisin ehkä kyllästynyt mutta kuunneltuna kirja kiehtoi. Tykkäsin.

Eppu Nuotio: Hopeamedaljonki - Raakel Oksa ratkaisee

Raakel ja Danne saavat urakan osakehuoneiston tyhjäyksestä ja korjaamisesta. Äskettäin kuollut omistaja Kaarina on säilyttänyt kaiken ja Raakel selvittää, miksi. Aivan luettava, mutta.....

 Shearer L.T.: Kissa, joka pyydysti tappajan

Tämän dekkarin kuuntelin enimmäkseen äänikirjana ja tykkäsin. Eläkkeellä oleva poliisi Lulu Lewis suree äskettäin kuollutta miestään ja muutti omaan jokilaivaan. Sinne tassuttelee Condrad, kulkukissa joka on myös etsivä. Kissa on siitä erikoinen, että hän osaa puhua valitsemilleen ihmisille ja Lulu on juuri sellainen. Lulun anoppi kuolee Lulun mielestä epäselvissä oloissa ja hän alkaa selvittää sitä Condadin ja entisen työkaverinsa kanssa.  Juonesta ei tässä tuon enempää. Jos voit kuvitella, että kissakin osaa puhua, tämä on mielenkiintoinen ja hauskakin kirja sinulle - murhasta huolimatta. 

Kähkönen Sirpa: 36 uurnaa

  

Kirja oli mielenkiintoinen, vähän kurjakin mutta ajatuksia herättävä. Itsekin piti miettiä suhdetta omaan äitiin ja ajatella häntäkin ymmärtävästi. Ei minun ja äidin suhteessa toki ollut tällaista mutta arpensa hänelläkin oli äitipuolen "kasvatuksessa". Tästä Finlandiapalkitusta on kirjoitettu jo niin paljon, etten kirjoita enempää.

 Roope Lipasti: Porakonekirjoittaja

 

Kirjan takakannessa on "Naurusta kyyneliin - siinä Roope Lipasti on mestari. Pitää paikkansa. Kirjassa on yksittäisiä muutaman sivun oivalluksia pienistäkin arkipäivän asioista, jotka tosiaan naurattavat. Lipasti vie meidät kävelylle huomioimaan pikkujuttuja, käydään hänen kanssaan kirjamessuilla ja jopa lääkärin vastaanotolla.TYKKÄSIN TOSI PALJON!!

 Selasin kirjaston sivuilla Lipastin tuotantoa ja hävettää ja hämmästyttää, että olen viimeksi lukenut v 2012 julkaistun Rajanaapurin. Sen jälkeen hän on kirjoittanut aikuisille mielenkiintoiselta tuntuvia kirjoja, joita taatusti lainaan. Luulen että, hän on vielä enemmän lastenkirjailija.

Jouko Niemelä, Suomen sodan aika 1808-1809 Alavudella 

Kirjassa kerrotaan venäläisten sotilaiden siviilien kohtaaminen ja kohtelu Suomen sodan aikana1808-1809 Alavudella Etelä-Pohjnmaalla sekä alavutelaissotilaiden kohtalo. Sukututkimuksesta kiinnostuneena löysin ystäväni Hannelen välityksellä tämän kirjan, jossa on kuvattu niitä raskaita aikoja, joita meidän esivanhemmat joutuivat kokemaan. Kun riittävän kauaksi mennään, meidän sukupuusta löytyy alavutelaisiakin.