Olen jo pitkään tuumannut, että olisin sopinut tutkijaksi. Vahinko, että hoksasin sen vasta yli kuuskymppisenä. Eipä siitä olisi mitään hyötyä ollut, vaikka olisin huomannut sen aikaisemmin. Mulla kun ei kouluaikanakaan ollut riittävästi pitkäjänteisyyttä ja tykkään hypellä asiasta toiseen. Eihän se sovi oikealle tutkijalle.

Tutkijakoulutuksen puutteesta huolimatta tutkiskelen usein asioita. Niin nytkin. Olen miettinyt, miksi teemme oikoteitä, vaikka meille on oikein tehty oikeat tiet. Asema- ja rakennuskaavojen ja tonttien suunnittelijat laativat työpöytiensä äärellä hienot tiesuunnitelmat autoja, pyöräilijöitä ja kävelijöitä varten. Suunnittelijoiden ei varmaan tarvi käydä paikan päällä katsomassa, mistä vaikkapa kävelyreitti menisi luonnikkaasti. Riittää, kun asia näyttää kartalla nätiltä. Mites me jalankulkijat kuljemme? Tässä pari esimerkkiä. Lisää löytyy, kunhan lähtee ulos kävelylle.

Olimme viikonloppuna Tampereella ja oli pakko ottaa tämä kuva. Tuo kyltti aivan houkuttelee oikaisemaan just tästä.

  

Tämä kuva on meidän liikuntahallin parkkipaikalta.

  

Kun liikuntahallin urheilulliset (mies)käyttäjät menevät parkkipaikalta ovelle suoraan pensaan juurelta, heiltä säästyy kymmenisen askelta. Mittasin itse keskiviikkona. Ajatella, että näillä liikkuvilla ihmisillä on kymmenisen askelta enemmän voimia nostaa painoja, juosta juoksusuoraa tai pelata vaikkapa lentopalloa. 

Jos näiden oikopolkujen paikalle tehtäisiin virallinen kävelypolku, mihin seuraava oikopolku muodostuisi? Tulisiko se aivan viereen vai hiukan viistoon? Kuinkahan monta kävelypolkua jouduttaisiin tekemään, ettei enää tulisi oikopolkua?

Jatkan tutkijan työtä jonkin toisen tärkeän asian parissa.

Pirskahti mieleen

Sain kommentin viimekesäiseen mansikanpoimintajuttuun 'Minä, Maija ja mansikat'. Ukrainalainen opettaja Svetana kysyi itselleen ja pojalleen töitä meidän farmilta. Piti todeta, että itsekin kävimme mansikkatilalla. Olikohan käännösohjelmalla hakenut mansikka-sanalla sivuja ja löytänyt blogin?