Se on nyt mulla ja mä oon ikionnellinen. Ei se vielä meidän huushollissa ole vaan odottaa mun käsittelyä entisöintipiirin tiloissa. Paikattavaa on.

   

 

Piirongista löytyi ainakin yksi salalokero, jonka paikkaa en muuten kerro. Puuosat ovat täysin kunnossa mutta maali on paikoin lohkeillut ja muutenkin tärveltynyt. Klaffin päällä ollut paperi on kätevästi kopioitunut pintaan.

 

Nämä aukkopaikat kitataan ohuesti, maalataan ja ootrataan päälle.

  

Tykkään tällaisen korjaamisesta ja kun saa entisöintipiirissä tehdä työtä pätevän opettajan ohjauksessa. 

Enemmän kuin huonekalu 

Piironki on syntymäkodistani ja se on ollut yläkerran tornikamarissa niin kauan kuin minä muistan. Kotona vielä asuessani kamaria ja piironkia hallitsi isän täti Sanni, jonka luona pikkulikkana kävin serkkuni Marjatan tai pikkuserkkuni Riittan kanssa leikkimässä kotileikkejä piirongissa olleilla astioilla. Arvelen, että piironki on hieman yli 100 vuotta vanha ja ostettu tai teetetty ehkä Liisa -nimiselle tädille, joka on kuollut vuonna 1916. 

Sanni oli isoisäni nuorin sisko ja eli elämänsä ehkä hieman yksinkertaisena vanhanapiikana. Nurkkakunnan tenavat - minä mukaanlukien - pakkasimme härnätä Sannia, kun hän hermostui helposti meidän "ilkeilystä".  Se oli meidän ajattelematonta ajanvietettä, vanhemman ihmisen kiusaamista. Aikuisena olen ajatellut, että eipä eläminen tietyllä lailla ulkopuolisena ollut varmaan kovin mukavaa.

Kun saan piirongin kunnostettua, on meillä taas yksi "uusi" mööpeli, jolla on oma tarinansa. Niitä meillä riittää. Onneksi.