Pitäisi kuulemma uudistua. Ei saa kulkea vanhoja polkuja. Etsi uusi tuntematon tie. Niinhän minä yritän tehdä, mutta.... 

Jotain pysyvää tässä arjessa pitää olla. Muutakin kuin istumapaikat ruokapöydässä.

Meillä yksi pysyvä asia on aamulenkki metsätiellä. Samaa tietä olemme talloneet jo 18 vuotta. Viisitoista vuotta mukana oli pystykorvamme Jami, jonka vuoksi tämä tie valittiin. Pystykorva kun ei ole mikään katujen ja kaavateiden kulkija vaan vapaana vaeltava ja välillä omiensa kulkua varmistava. 

Jamin päivät päättyivät 3 vuotta sitten, mutta me kuljemme edelleen samaa tietä. Tien varrella ei ole paljon mitään, mutta siellä on vaikka mitä. Paljon vähästä. Siellä lataamme akkujamme ja puhallamme liiat höyryt pois. Puhumme, jos on asiaa ja olemme hiljaa, jos ei ole erityistä puhuttavaa. Eikä aina sanoja tarvita, kun tietää toisen ajatukset. Tai luulee tietävänsä. Hiljaisuudessa voi ajatus viilettää vaikka kuinka kaukana.

  

18 vuotta sitten ei aurauskeppejä näkynyt. Talvella menimme usein umpihankeen, joskus traktorin jäljet helpottivat kulkua. Nyt tien päässä on ampumarata-alue eikä tie ole enää meidän oma.

  

Tähän pysähdymme lähes aina. Seuraamme, kuinka paljon vettä milloinkin virtaa.

 

  

Sähkön virtaamisesta ei ole tietoa eikä kokeilla. Tämä on lenkin tuulitunneli.

 

Kettu Repolainen oletan.

  

Kettumies oletan.

 

Taivas on paksussa pilvessä ja päivälläkin hämäryys vie lähes kaikki värit. Vanha peltomökki ainut valonpilkku. Heinien pöyhijä on työnsä tehnyt.

  

Kaikella on aikansa.

  

  

Värikuva on lähes mustavalkoinen.

  

18 vuotta sitten tämä oli vielä pieni talo, jonka tuvassa kävimme. Harmittaa, ettei tullut kerran vuodessa otettua kuvaa. Olisi voinut seurata, miten luonto ottaa omansa. Jos katto olisi ollut kunnossa, talo olisi aivan eri näköinen. Monta tarinaa olemme talosta ja asukkaista kuulleet. Talon lisäksi on ollut navetta, sauna ja tien toisella puolella riihi sekä pieni peltotilkku. Kovin pienestä on elanto saatu.

  

Joku tästäkin saa lämmintä huusholliinsa.

  

Olemme laittaneet metsätiemme varrelle yli 10 linnunpönttöä, jotka keväisin käymme putsaamassa ja tarkastamassa, miten edelliskesän pesintä on onnistunut.

  

Pintakiitäjä

 

Maanalainen

 

Hirven jäljet tien reunassa. Hirvimiehistä ei jälkeäkään, vain autot metsästysmajan pihassa.

  

Metsätien päässä oli suo, mies ja minä. Käännyimme ja palasimme takaisin. Hiukka väsyneenä mutta kuitenkin virkistyneenä.  

Jami lenkitti meitä ahkerasti ja kulkee usein mukanamme. Ajatuksissa. Nyt yritämme toistamme houkutella liikkeelle. Emme haukkumalla.

Maijalle Ranskaan terveisiä!!