Kotonaapurini Riittan kanssa olemme tehneet muistelureissuja lapsuuden maisemiin. Muutama vuosi sitten kiersimme tuntitolkulla Tiistenjoen hautausmaalla. Siellähän entiset kyläläiset ovat, koska olemme muuttaneet muualle jo 60-luvun loppupuolella. Muistelimme kummun alla olleita, puhelimme heille ja päivittelimme vuosikymmenten kulumista.

Kesällä kiersimme oman kotikylämme hissukseen polkupyörillä ja serkkuni Marjatta päivitti meidän tietojamme. Maaseudun muutoksen näki tuolla reissulla konkreettisesti. Ennen niin vilkas kylä oli hiljentynyt ja monet talot olivat tyhjillään. Niin meidänkin kotimme.

Tänään Mikkelinpäivänä olimme Tiistenjoen kyläkirkossa lasten jumalanpalveluksessa. Kirkon oven avaus tuotti yllätyksen. Ovella oli kaksi enkeliä, jotka jakoivat laulujen sanat!

Enkeleitä oli enemmänkin paikalla. He olivat aktiivisesti mukana jumalanpalveluksessa ja opastivat pieniä ohjelmansuorittajia oikeisiin paikkoihin.

Kirkon alttaritaulu ei ole aivan perinteinen alttaritaulu.

Alttaritaulu kuvaa mielestäni hyvin kyläkirkkoa ympäröivää maaseutua ja lakeutta. Tämän kuvan on ottanut kirkon eläkkeelle jäänyt suntio muutama vuosi sitten. Kirkossa ei ole mitään kruusauksia vaan se on hyvin yksinkertainen. Ainoastaan penkit on maalattu ruskeaksi ja katto on valkoinen, kaikki muut ovat puupinnalla.

Kävimme jumalanpalveluksen jälkeen hautausmaalla. Siellä ovat vanhempani, isovanhempani ja myös nuorin veljeni.

Matti on meidän suvun nimi, sillä se nimi on ainakin kuudessa polvessa. Niin on meidänkin pojalla. Pikkutyttönä ihmettelin, miten isän äiti on ollut ompelija, hänhän on ollut maatalon emäntä. Olin lukenut tuon o.s. Ampialan ompelijaksi. Vielä nytkin ompelija on mielessä, kun kattelen hautakiveä.

Kirkkokahvitkin nautimme

Meillä oli tietenkin mukana termarillinen kahvia, voileipää, pullaa ja pikkuleipää. Aioimme istahtaa kirkkopihan penkille nauttimaan kirkkokahvit, mutta ulkona oli liian tuulista ja kylmää. Vieressä olevan seurakuntatalon ovi on aina jumalanpalvelusten aikaan auki ja niinpä menimme sisälle. Lupaa kysymättä istahdimme eteisen pöydän ääreen ja katoimme kahvitarjoilun.

Suntio tuli lukitsemaan ovet ja "löysi" meidät. Olimme kuitenkin ilmeisesti niin luotettavan näköisiä, että saimme jäädä istuskelemaan sinne. Lupasimme, että pois lähtiessämme tarkkaan katsomme, että ovet ovat lukossa. 

Riitta asuu Kuortaneen Ruonan kylässä, joka on aivan huippukylä. Ainakin minun mielestäni. Siellä on todella paljon 1800 -luvulla rakennettuja pohjalaistaloja eli kaksfoonikisia. Ja lähes kaikki ovat kunnostettuja ja kaikesta näkyy, että kylä on vireä ja arvostaa perinteitä. Tässä yksi esimerkki:

Olisipa hauska tietää, kuka on mitannut matkat näin tarkkaan. Jollain velmulla on näköjään ollut aikaa ja intoa vaihdella viittojen suuntaa. Tämän perusteella Tampereelle menijä on löytänyt itsensä Alajärveltä. 

Kirkkoreissun teimme pitkän kaavan mukaan ja olemme tyytyväisiä ja jopa voimaantuneita. Ensi kesälle on mielessä uudet suunnitelmat.