Kuuluuko sinun arkiaskareisiin ristikkojen täyttäminen? Entäs viikonloppuna?
Tämä maakuntalehden viikonloppuristikko on suhteellisen helppo mutta jollekin viikonpäivälle lehti on laittanut hiukan kinkkisempää ruudukkoa. Meillä molemmilla on omat osaamisalueemme: minä olen parempi käsitöihin, kirjallisuuteen ja historiaan liittyvissä asioissa. Mies taas on erittäin vahva urheilussa ja teknisissä jutuissa. Kun toisella pökkää, toinen auttaa. Kun vaihdetaan, sanotaan yleensä että voi siellä olla virheitäkin!
Kun äidilläni aikaaan todettiin Parkinsonin tauti, hän aloitti ristikoiden tekemisen. Eihän ne kaikki aivan oikein menneet, mutta se oli hyvää aivojumppaa. Hän aloitti myös monien vuosikymmenten jälkeen liinojen merkkauksen, kun puikoilla neulominen ei tehnyt hyvää kropalle. Olisiko se voinut käydä sydämen päälle?
Onhan ristikoissa paljon samoja sanoja ja Ratkojien sivuilta ja muutenkin Googlen avulla löytyy puuttuvia sanoja. Nehän käyvät vähän niin kuin tuloskirjasta. Meillä keskikoulussa tämä matikan tuloskirja oli joskus tosi tarpeellinen vaikkei opettaja sitä hyväksynytkään. Oppii sitä uuttakin niinkuin sen, että koiraslohi on kojamo. Miehelle tuttu sana, mulle ei. Sudokut voisivat ehkä olla parempaa aivojumppaa mutta niiden täyttö on jäänyt vähemmälle.
Mutta jatketaan harjoituksia.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.