Onko sinulla mielessä lapsuudesta joku esine, jonka olisit halunnut mutta et saanut sitä? Paljonhan näitä on mutta minulla oli kaksi juttua, joista toisen toteutin jo ajat sitten ja toisen viikonloppuna.

Viikonloppuna olin tyttäreni kanssa suurkirppiksellä myymässä anopin komeroista löytynyttä lasitavaraa ja muuta meille tarpeetonta. Kauppa kävi mukavasti ja ehdin itsekin katsella muiden tavaroita. Ja nyt ostin sen, josta olin haaveillut jo pitkään.

Kun olin kansakoulun eka luokalla vuonna 1956, opettaja vei meidät samassa rakennuksessa olevaan asuntoonsa kuuntelemaan kouluradiota, joka muuten alkoi aina klo 10.10. Ja olihan se olohuone (mitä sanaa en silloin vielä tuntenutkaan) hieno ja aivan erilainen kuin meidän maalaistupa. Ja siellä oli tuollainen kello! Se oli aivan ihana. Vuosikymmeniä myöhemmin näin samanlaisen kupukellon ja oitis muistin opettajan huoneen ja kellon. Ajattelin, että minä vielä hankin samanlaisen ja vasta nyt sain aikaiseksi, kun se oli tarjolla yhdellä myyjällä. Valitsin kellon, jossa oli laatta ja siinä saajan nimet: Ulla ja Timo ja päivämäärä vuodelta 1963. Kellon antaja oli Kortesjärven Pelimannit. 

Toisesta haaveesta olen ehkä kertonut aikaisemminkin:
Naapurin tytöillä oli hulahula-renkaat, kun olimme kymmenen ikäisiä. Minä en saanut sitä, kun se oli äidin mielestä humpuukia. 1970-luvulla niitä oli jälleen myynnissä ja minä ostin sen itselleni. Ja harjoittelin ja harjoittelin mutta muutaman kierroksen jälkeen se aina tipahti maahan. Annoin sen työkaverin lapselle. Kokeilin uudelleen kymmenisen vuotta sitten ja ostin sen painavamman renkaan, jonka piti olla helpompi. En edelleenkään saanut kroppaani sellaista rytmiä, että rengas olisi pysynyt vyötäröllä. Luovutin. Mutta minulla on tuo rengas. Pitääpä kysyä, onko naapurin tytöillä?