Puutarha on mulle ja meille tosi tärkeä paikka. Siellä vietän paljon aikaa rikkaruohoja kitkien, kasvua seuraten ja lakastuneita kukkavarsia katkoen. Ehdin myös nauttia puutarhasta. En ole laskenut perennoiden määrää mutta aikamoinen määrä niitä on. Ja lisäksi kesäkukat.

Tänä kesänä ilon aiheita ovat olleet kesäkukat, koska perennat ovat jo niin tuttuja.

kukat%20pelakuu.jpg 

Pelargoniat kuuluvat meidän ikkunanpieliin, vain värejä vaihtelen. Tämän värisiä ei ole mulla ollut aikaisemmin mutta hankin samanlaiset ensi kesäksi. Kokeilen kyllä, saanko nuo pysymään hengissä talven yli.

kukat%20kyynel.jpg 

Jotkut vievät kyynelverenpisaroita haudalle mutta meillä ne ovat liiverin seinustalla. Kukat eivät välitä sateesta, valuttavat vain pisarat kukkia pitkin.

kukat%20koivu.jpg  

Kesäbegonia eli koivu on mulle tuttu jo lapsuudesta. Naapurin Iita piti niitä aina kuistinsa ikkunoilla. Nuo isot koivut ostin pieninä taimina Kyläkaupan Pihapuodista parilla eurolla kappale. Ovat tykänneet olla meillä. Oikealla jo lakastunut on heinälilja, jolla on tosi kauniit kukat ja joka nyt jo valmistuu lepokauteen, 

kukat%20koivu%20pieni.jpg 

Ja isoin ilonaihe on nämä pienet kesäbegoniat, jotka laitoin vanhan puuhellan vesisäiliöön. Ystäväni Raila oli keväällä turhaan etsinyt näiden siemeniä. Löysin ne Korpikankaan Siemen-verkkokaupasta ja tilasin meille yhteisen siemenpussin. Taisi siinä olla toimituskulut suuremmat kuin siemenet. Pussissa oli 1000 siementä ja kerroinkin Railalle, että kyllä mulla ja Miehellä oli kova homma laskea molemmille 500 siementä. No, ei se ihan niin tarkkaan mennyt ja molemmat saimme riittävästi siemeniä.

Saimme kylvettyä siemenet aika myöhään, kun tilaus ei mennyt ajoissa eikä toimituskaan ollut kovin nopea. Itämistä odotimme pitkään ja kun kasvu alkoi, ruukussa oli pitkään kynnen kokoisia alkuja. Ajattelin, ettei noista tule mitään mutta Raila optimistisena lohdutti, että syksyllä saamme nauttia kukista. Ja näinhän se on. Ensi kesän kukat kylvämme jo tammikuussa!

kukat%20keiju.jpg  

Keijunmekko on mun kesäköynnös ja olen oppinut kylvämään ne ajoissa. Otan aina talteen siemenet ja ne itävät paremmin kuin kaupasta ostetut.

Viime yönä oli meillä pakkasta -2 astetta. Laitoin pelakuut ja keijunmekot suojaan. Tällä viikolla aloitan perennoiden varsien katkomisen vaikka viisaat sanovat, että katkaistaan vasta keväällä. 

Puutarhavihkoon olen jo kirjoittanut, mitä en kasvata tai osta ja mitä vähennän. Pitää pikkuhiljaa vähentää kesäkukkien määrää, kun tuo Trafikin kirjoitteli, että pitäisi hommata lääkärintodistus ja käydä valokuvassakin. Sitä se vanheneminen tekee.