Niinpä aloitin uuden blogin nimellä Mummun ruuhkavuodet (mummunruuhkavuodet.blogspot.com), tosin alussa aika vaatimattomasti. Sama Eliina jatkaa ja käyn kurkkaamassa, mitä teille muille kuuluu.

Kiitokset teille, jotka olette seuranneet blogiani, 605 kirjoitettua juttua ja 3282 saatua kommenttia. Tervetuloa uuteen blogiin.

Terveisin

Eliinamirjami

Laitoin postia ylläpitäjille mutta vielä ei ole kuulunut mitään. Toivottavasti pian palataan normaaliin päiväjärjestykseen. 

Onko teidän juttuihinne tullut englanninkielisiä aivan omituisia kommentteja? Miten ne löytävät tiensä tännekin?

Tässä pohjalaisen kirjallisuuden käsikirjassa on esitelty 56 kirjaa ja kirjailijaa. Nämä esittelyt ovat helppolukuisia, tiivistettyjä ja sopivan mittaisia. Vanhin on vuonna 1876 julkaistu Maamme kirja, jonka kirjoittaja Skari Topelius syntyi Kuddnäsin tilalla lähellä Uusikaarlepyytä. Tämä kirja on kaikille tuttu ainakin nimenä ja voisin lukea uudelleen. Viimeisenä esitellään v  2022 julkaistu Seidi Saikkosen Vaasa katastrofin jälkeen.

Näistä kirjoista olen lukenut yhdeksäntoista ja olen katsonut muutaman kirjan perusteella tehdyn elokuvan. Esitellyistä kirjoista pidän eniten Orvokki Aution Pesärikko-trilogiasta, Markku Mantilan Peräseinäjoki-trilogiasta ja Antti Tuurin kirjoista. 

Tittamari Marttinen: Tunturit takapihalla Kun lähdin Lappiin

Kirjastomme lukuhaasteen 2025 aiheena on Topeliuksen Maamme kirja 150 vuotta. Tässä haasteessa tuodaan Maamme kirjan aiheet nykyaikaan.  Tämän kirjan merkkaan kohtaan "sijoittuu Lappiin tai kertoo Lapista". Suuri elämänmuutos kuljetti kirjailijan Etelä-Suomesta Lappiin. Kirjan takakannen tekstiä: "Tunturit takapihalla on kirja sieltä, missä tunnetusti on outoa taikaa. Suotta eivät Lapin-hullut ja irtiottoa haikailevat haaveile pohjoisen rauhasta--- Lapista on moneksi ja että uuteen asettuminen voi parhaimmillaan olla löytöretki myös itseen ja siihen, mikä on elämässä tärkeää.

Kirjassa ei ole juonta vaan se on päiväkirjanomainen jutustelu siitä, mitä milloinkin Marttinen kokee, näkee ja tuntee.  Sivulla 21-22 hän totesi, että aina ei tarvitse olla kiire. Hän muistaa myös ekaluokan opettajan neuvon, että ihmisellä on aikaa kaikkeen, mitä hän oikeasti haluaa tehdä. Ei kiireellä vaan kaikessa rauhassa.

Olisi mielenkiitoista, jos satakuntalaisista kirjailijoista olisi samantyylinen teos. Minussahan on puolet sieltä ja puolet pohjanmaalta.

Katja Kärki: Jumalan huone

Kirja kertoo kolmen naisen kautta pohjoiskarjalaisen Martikaisen suvun tarinan 1930-luvulta nykyaikaan. Vanhin Aili on syntynyt vuonna 1922. Maria, Ailin sisarentytär, syntynyt v 1960 ja nuorin vuonna 1985 syntynyt Elsa, joka on Marian sisarentytär. Naisia yhdistää sukulaisuuden lisäksi tiukka yhteys lestadiolaisseurakuntaan. Joka sunnuntai kokoonnutaan lapsikatraiden kanssa kuuntelemaan maallikkosaarnaajia, jotka ovat tietenkin miehiä. Naiset vaietkoot. Aili on vahvassa uskossa, Maria hakee irtiottoa seurakunnan ahtaasta näkemyksetä ja Elsa kohottaa keskisormensa koko uskonnolle. Suvussa on paljon vaiettuja salaisuuksia, jotka pikkuhiljaa aukeavat. 

Tykkäsin kirjan kielestä vaikka jossain vaiheessa ajattelin, että niukempikin kuvaus arkipäivän touhuista olisi riittänyt. Kirjassahan on 457 sivua. Pääsin yli puolivälin, kun ajattelin, että olen aikaisemminkin lukenut aivan samantyyppisestä aiheesta. Selasin kirjan loppupuolelta ja selkisi, miksi teksti on paikoin tuttua. Olin lukenut kirjan aikaisemmin. 

Riina Peltonen: Tervahaudan haltija, Myyttisiä tarinoita Pohjanmaalta

Riina Peltonen on kerännyt vanhoista arkistoista kokoelman kiehtovia kertomuksia eri puolilta Pohjanmaata. Näitä on otettu talteen pääasiassa 1930 -luvulla. Ihmiset ovat aikoinaan nähneet metsissä metsänneitoja ja haltijoita, peikkoja, piruja ja maahisia. On ollut kummituksia ja ihtiriekkoja eli haudattuja lapsia .... Mielenkiintoista luettavaa mutta eivät tulleet uniin.

Isäni kertoi aikanaan kotikylälläni olevasta kummajaiskivestä, jonka juurelle olisi haudattu tapettu mies. Kiven kohdalla usein hevonenkin pysähtyi eikä jatkanut matkaa ennenkuin ajaja oli riisunut hevosen valjaista ja katsonut ränkien läpi. Myös aarrevalkia oli nähty paikalla, jonne olisi Suomen sodan aikana haudattu venäläissotilas. Nämä on kirjattu kotikyläni kyläkirjaan, joka onkin aikamoinen aarreaitta minulle vanhoista asioista kiinnostuneelle.

S.J. Watson: Kun suljen silmäni

Christine herää aamuisin vieraan miehen vierestä, joka sanoo olevansa tämän aviomies Ben. Hän kuulee olleensa onnettomuudessa, jonka seurauksena hänen aivonsa ovat vaurioituneet. Joka ilta kun hän nukahtaa, kuluneen päivän tapahtumat pyyhkiytyvät pois.  Hän alkaa kirjoittaa päiväkirjaa "muistaakseen" edelliset päivät. Christine kirjaa yhä enemmän välähdyksiä menneestä, jotka eivät ole ollenkaan yhtä hänen miehensä kertomista asioista. Hänellä alkaa herätä kysymyksiä: millaista elämä oli ennen onnettomuutta? miksi heillä ei ole lasta? mikä onnettomuus aiheutti täydellisen muistimenetyksen.

Tämä kirja oli minulla lainassa kuukausikaupalla. Pidin taukoja ja jotenkin tapahtumat ahdistivat. Pakko oli kuitenkin lukea loppuun ja kannatti. 

https://kirjavakammari.blogspot.com/2012/05/trilleritiistai-sj-watson-kun-suljen.html 
Tässä blogissa on kerrottu kirjasta enemmän.

Liane Moriarty: Sulje silmäsi ja laske kymmeneen

Sattuipa hupaisasti kaksi silmien sulkemista. Muuta yhtäläisyyttä ei kirjoissa olekaan. Hypnoterapeuttina työskentelevä Ellen tapaa viimein kunnon miehen Patrikin, joka on puoleensavetävä, sinkku, työssä käyvä ja rakkaus on molemminpuolista. Yksi hankaluus kuitenkin suhteessa on: miehen exä Saskia ei hellitä vaan seuraa menetettyä rakkauttaan jatkuvasi. Ellen kiinnostuu naisen motiiveista ja tahtoisi tavata hänet. Tietämättä,  että on jo tavannut. 

Kirjassa on 471 sivua ja alussa ajattelin, että vähempikin riittäisi. Jäin kuitenkin tarinaan ja luin sitä useamman tunnin päiväsaikaan enkä muutamaa minuuttia ennen nukkumista. Sekin ehkä auttoi, kun pysyin paremmin kiinni kirjan tapahtumissa.

Tykkäsin tästä samoin kuin muistakin Moriartyn kirjoista. Tämä ei ole mikään hunajainen rakkausromaani vaan siinä on paljon sellaista tapahtumaa tai ajatusta, joka pysäytti.

Pirjo Tuominen: Mies metsätieltä

Meidän kirjastossa on esillä lukuhaasteeseen 2025 sopivia kirjoja ja otin tämän Tuomisen vuonna 2000 ilmestyneen Mies metsätiellä -kirjan. Kirjan on luokiteltu romantiikkaan ja sitäkin siinä oli. "Konkurssi ja oikeudenkäynnit, pako maaseudulle kopean anopin armoille, aviomiehen kuolema - kovien kokemusten jälkeen uusi rakkaus ilmestyy Elisan elämään kuin ihme. Arkkitehti Janne Selkiaho saa hänet elpymään ja kukoistamaan, avioliitto solmitaan pian ja tulevaisuus Iso-Kareksen sukutilalla hymyilee ensi kerran." Näin kirjan takakannessa. Alku näytti hyvältä mutta ei se ihan noin jatkunut, tuli mutkia matkaan ja yllätyksiä. 

Tuomisen kirjoissa ollaan usein Satakunnassa, mikä kiinnostaa minua. Teksti on selkeää ja helppolukuista. Hyvä iltalukeminen. Kirjan lisäsin lukuhaasteen kohtaan Onnettaren suosikit tai päähänpotkitut.

Natasha Lester: Fitzgeraldin suudelma

Kylläpä olen ollut romantiikannälkäinen koko helmikuun. Tämäkin Lesterin kirja on luokiteltu romantiikkaan. Eletään New Yorkin Manhattanilla 1920 -luvulla. Naisilla on vihdoin sielläkin äänioikeus ja mahdollisuuksia työelämään. Evelyn "Evie" Lockhartin unelma on mahdoton; naiset eivät kelpaa lääkäreiksi.

Evie haluaa lääkäriksi ja joutuu lähtemään varakkaasta perheestään. Hän rahoittaa opintonsa ja elämisensä tanssityttönä revyyryhmässä. Ja onhan rakkautta ja epätoivoakin mutta tärkeintä on rohkea Evie, joka taistelee itsensä lääkäriksi. Ja se on ollut oikeasti siihen aikaan taistelua, kun miehet eivät halunneet naisia heidän perinteisiin ammatteihin. Samanlaista kohtelua kohtasi myös aikanaan Euroopan ensimmäiseksi eläinlääkäriksi valmistunut suomalainen Agnes Sjöberg.

Olen lukenut kaikki Lesterin kirjat ja niiden pääosissa ovat aina naiset, jotka ovat taistelleet itselleen paikan miesten maailmassa. Ovat taistelleet eivätkä ole luovuttaneet. Ihmettelin kirjan nimeä mutta se selvisi viimeisellä sivulla. "sellaiset F.Scott Fitzgeraldin huolettomat suudelmat, joihin oli helppo tottua, olivat loppujen lopuksi tyhjää täynnä"

Tyttärentytär Sini, 5 v, halusi samanlaisen kauppatakin, mikä hänellä oli - mutta isomman. Takki on nimeltään Tilda ja se on Klompelompe -kirjan malli. Neuloin sen Lettlopi -langasta ja vuorin ompelin kaapista löytyneistä kangaspaloista. 

Hiukan on takissa kasvuvaraa mutta eihän sitä tehdä yhtä talvea varten. Tuo panta on myös Klompelompesta ja se tehdään yhdellä värillä kerralla vaikka näyttää kirjoneuleelta. 

Pojanpoika 10 v on innokas urheilija ja urheilun seuraaja. Jääkiekko on yksi tärkeimmistä ja seura on Florida Panthers ja siellä nro 16 Barkov. Pojan piti saada villasukat, joissa oli juuri nuo jutut. Ei siinä auttanut, kuin tehdä Excelissä kuviomallit.

Saattaapi kuvasta löytää nuo tärkeät nimet.

Nuorempi pojanpoika 6 v halusi myös omat sukat. Ei mitään urheilua vaan Halloweenia. Osan lepakoiden, hämähäkkien ja pääkallojen kuvioista sain netistä ja osan tein itse.

Niin kiire oli saada nämä jalkaan, etten ehtinyt höyryttää tai silittää. Eipä poika niitä vaatinutkaan.

On mukava tehdä vaatteita lastenlapsille, jotka tietävät tasan tarkkaan, mitä haluavat. Enhän halua tehdä niitä kaapin hyllylle. 

Mulla on ollut muutaman kuukauden epämääräistä mahakipua. Sain niin paljon aikaiseksi, että soitin terveyskeskukseen ja kerroin hoitajalle vaivoistani ja hän kyseli ystävälliseti tarkennuksia oireisiin. Sitten hän pyysi odottamaan hetken, kun hän puhuu asiasta lääkärille. (Odottaessani kuvittelin, että varmaan tulee gastroskopia ja lykätään letku kurkusta alas mahaan ja nähdään, mikä siellä on vikana) Jonkin ajan kuluttua hoitaja sanoi, että lääkäri oli suositellut Somac-lääkettä. Jos vaivat jatkuvat, otan uudelleen yhteyttä terveyskeskukseen. Nyt sitten yritän sovitella Somacin ja muiden lääkkeiden ottoa johonkin ruokailun väliin. 

Jälkeenpäin mietin, että onko nykypäivän hoito on usein tällaista? minä kerron hoitajalle, hoitaja kertoo lääkärille, lääkäri antaa ohjeet hoitajalle ja hoitajalle kertoo minulle. Kuinka monta sanaa tippui välille? Todettiinhan minulla astmakin, johon ei tarvittu keuhkokuvaa eikä henkilökohtaista lääkärin tapaamista. Riitti spirometria.

Ja sitten puhelimesta: Tyhjäsin ylimääräisiä papereita komerostani ja siellä oli muutama pankin asiaakirja ajalta, jolloin olin pankin työryhmässä. En tarvinnut papereita enää mutta en halunnut laittaa niitä paperinkeräykseen. Pankissa on varmaan tehokkaita tuhoojia, joten sinnehän olisi ne hyvä jättää. Ajattelin kuitenkin kysyä etukäteen, toisinko paperit heille. Onneksi pankin yhteystiedoissa oli henkilökunnan suoria numeroita ja soitin yhdelle virkailijalle. Ei hän vastannut vaan joku valtakunnallinen pankin automaatti ilmoitti suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi, että puhelut tallennetaan turvallisuuden ja monen muun syyn takia. Puheluani ilmeisesti yhdistettiin mutta sitten tuli ilmoitus, ettei virkailija ollut tavattavissa ja pyydettiin odottamaan. Odotin ja taas tuli sama vastaus. Soitin toiseen numeroon ja taas samat litaniat. No, ajattelin, että pitäkää paperinne. Mulla oli kuitenkin asiaa kylälle ja vein paperit pankkiin, joka oli juuri sinä päivänä auki. Mietin, tarvitaanko enää puhelinta? Olisin voinut tsättäillä pankin kanssa netissä ja kysyä asiasta. Olisiko Chat-robotti ymmärtänyt kysymystäni?

Tulipa tuosta mieleen, kun eräällä miehellä oli asiaa vaimolleen, joka työskenteli pankissa. Hän soitti pankin vaihteeseen, jossa tivattiin, mitä asiaa hänellä on tietylle henkilöllä eikä yhdistetty. Mies lähti työpaikaltaan ja ajoi pankkiin kysymään vaimoltaan, mitä hänen pitää ostaa ruokakaupasta! On se hyvä, kun henkilökuntaa suojellaan asiattomilta soitoilta.

Se piti vielä kirjoittaa, ettei näitä systeemejä ole kehitelleet hoitajat, lääkärit eivätkä pankkivirkailijat ja muut oikeiden ihmisten kanssa työskentelevät! Asioita on helppo ratkaista teoriapohjalta. Esimieheni Pekka kertoi aikanaan Tampereen Yliopiston kunnallispolitiikan professori Erkki Pystysestä, jolta joku opiskelija oli kysynyt, kuinka pitkään hän oli ollut kuntien palveluksessa. Pystynen oli todennut, ettei päivääkään, koska käytäntö haittaa teorian muodostamista. Varmaan viisas mies.

Kuuluuko sinun arkiaskareisiin ristikkojen täyttäminen? Entäs viikonloppuna?

Tämä maakuntalehden viikonloppuristikko on suhteellisen helppo mutta jollekin viikonpäivälle lehti on laittanut hiukan kinkkisempää ruudukkoa. Meillä molemmilla on omat osaamisalueemme: minä olen parempi käsitöihin, kirjallisuuteen ja historiaan liittyvissä asioissa. Mies taas on erittäin vahva urheilussa ja teknisissä jutuissa. Kun toisella pökkää, toinen auttaa. Kun vaihdetaan, sanotaan yleensä että voi siellä olla virheitäkin!

Kun äidilläni aikaaan todettiin Parkinsonin tauti, hän aloitti ristikoiden tekemisen. Eihän ne kaikki aivan oikein menneet, mutta se oli hyvää aivojumppaa. Hän aloitti myös monien vuosikymmenten jälkeen liinojen merkkauksen, kun puikoilla neulominen ei tehnyt hyvää kropalle. Olisiko se voinut käydä sydämen päälle?

Onhan ristikoissa paljon samoja sanoja ja Ratkojien sivuilta ja muutenkin Googlen avulla löytyy puuttuvia sanoja. Nehän käyvät vähän niin kuin tuloskirjasta. Meillä keskikoulussa tämä matikan tuloskirja oli joskus tosi tarpeellinen vaikkei opettaja sitä hyväksynytkään. Oppii sitä uuttakin niinkuin sen, että koiraslohi on kojamo. Miehelle tuttu sana, mulle ei. Sudokut voisivat ehkä olla parempaa aivojumppaa mutta niiden täyttö on jäänyt vähemmälle. 

Mutta jatketaan harjoituksia.

Kirsin Book Club - sivustolla todettiin, että "tämän kirjan pitäisi jokaisen suomalaisen lukea. Eikä vain suomalaisten, vaan kaikkien, jotka haluavat ymmärtää, miten meihin jatkuvasti yritetään vaikuttaa viekkaudella ja vääryydellä." Olen täsmälleen samaa mieltä Kirsin kanssa. Kirjassa kerrotaan mm. mitä tarkoittaa valtion vihamielinen informaatiovaikuttaminen. Tästä on avattu käsitteitä ja teoriaa. Aiheena on myös yrityksiä vaikuttaa venäläisten mielipiteisiin Suomesta.

Kirjassa käydään läpi muutakin kuin Venäjän vaikuttamista. Kiina on vahva valehtelussa ja vakoilussa. Myös Brexit-äänestykseen vaikuttaneet valheet kerrotaan sekä Donal Trumpin käyttämät valheet ja uhkakuvat. Kaikkien näiden tavoitteena on vähentää ihmisten luottamusta esim. hallitukseen, oikeusjärjestelmään ja mediaan.

Kirjan kirjoittajat tietävät mistä kertovat: Markku Mantila on työskennellyt mm. päätoimittajana ja diplomaattina, valtioneuvoston viestintäjohtajana ja NATO:nstrategisen viestinnän osaamiskeskuksen yksikön päällikkönä. Nyt hän on Ilkka-Pohjalaisen -lehden päätoimittaja ja myös kirjailija. Jouni Mölsä työskenteli rikos- ja politiikantoimittajana Hesassa, lehdistöneuvoksena ja ulkoasiainministeriön viestintäjohtajana. Nyt hän toimii johtavana asiantuntijana Ellun Kanoissa.

Suosittelen kirjaa ja hankin sen itselleni.

Christian Rönnbacka: Rafael

Rönnbacka on Jokisen lisäksi Mieheni suosikkikirjailijoita ja hän on tainnut lukea kaikki heidän kirjat. Kun lainausaikaa oli vielä jäljellä, luin myös. Kirjan aiheena on nuorten rikollisten terrorisointi Porvoossa. Nuori Sebastian on yksi jengin silmätikuksi joutuneista. Hänellä hiljattain Porvooseen muuttaneena ei ole kavereita ja on pärjättävä yksin. Hänen avukseen ilmaantuu väkivaltatilanteessa tuntematon avun tarjoaja. Siitä eteenpäin kirjassa on vauhtia ja vaarallisia tilanteita niin jengillä, Sebastianilla ja Rafaelilla sekä poliisi Hautalehdon porukalla. Kirja oli helppolukuinen ja avasi myös sitä nuorten maailmaa, joka on vierasta tällaiselle lähes lintukodossa asuvalle mummulle. 

Esko Aho: Hetki lyö, Näköaloja kriisiaikojen päättämiseen

Meidän Eepos-kirjaston kuvauksessa todetaan: "Kokeneen vaikuttajan oivaltava kirja päätöksenteon tuskasta ja omista avainhetkistä. Esko Aho on osallistunut ratkaiseviin päätöksiin niiden tekijänä, havainnoitsijana ja kriitikkona. Kirjassa Aho tarkastelee merkittäviä ratkaisuja, joista osa on osoittautunut hyviksi ja kaukonäköisiksi, osa heikosti aikaa kestäviksi. Ahokäsittelee kokemuksiaan muun muassa Suomen EU- ja euroratkaisuista, ministerivalinnoista, työmarkkinataisteluista sekä Nokian strategisista valinnoista."

Aho kirjoittaa em. asioista selkokielellä ymmärrettävästi ja kirjaa oli mukava ja mielenkiintoista lukea. Tämä on myös hyvä historiakertaus menneistä vuosikymmenistä. Siinä käydään läpi asioita ja tapahtumia, jotka vaikuttivat aikanaan myös omaan työhön ja palauttivat mieleen näitä asioita. Kirja oli erittäin mielenkiintoinen samoin kuin Mantilan ja Mölsän kirja. 

Elly Griffiths: Taikatemppumurhat

Olen lukenut lähes kaikki Griffithsin dekkarit ja tämä taitaa olla uusin. Tässä ei ole enää tutkimassa murhia arkeologi Ruth Galloway poliisikumppani Nelsonin kanssa. Kirjassa eletään vuotta 1950 Brightonissa, jossa rikoskomisario Edgar Stephens tutkii murhia, joiden tekotavassa on taikatemppupiirteitä. Hän pyytää apua sodanaikaiselta palvelustoveriltaan ja ystävältään taikuri Max Mephistolta. Pian käy selväksi, että murhat tehdään tarkan suunnitelman mukaisesti. Enempää ei juonesta.

En päässyt alussa oikein mukaan ja mietin palauttamista kirjastoon. Syynä ehkä sekin, että luin iltaisin pienen pätkän enkä siksi pysynyt kärryillä. Mutta sitten se veti mukaansa ja kirja oli mielenkiintoinen. On aika hauskaa, kun kun sarjan aikana tutustuu päähenkilöihin, on totuttelemista uusiin tyyppeihin. Pitää kuullostella, mikä tuo Edgar Stephens oikein on.

Kirjastosta lainasin myös pinon käsityölehtiä, Ompelun mustan kirjan ja Kurvit kuntoon, jossa opastettiin, miten kaavoja muokataan oman kropan mukaiseksi. Omalta osaltani yritän lisätä meidän kirjaston lainauslukuja ettei sitä vain aleta supistamaan.

Saarella sijaitsevalle kartanolle oli kutsuttu kymmenen henkilöä, jotka eivät tienneet, kuka kutsui ja miksi. Sen muistin, että kukaan ei päässyt pois saarelta. Olihan toki siinä monta hauskaakin kohtausta, varsinkin Jussi Lampi vanhana kenraalina. Mietin näytöksen aikana, missä järjestyksessä heidät murhattiin ja kuka nämä kaikki teki. Eipä ollut mitään mielikuvaa. Nykyversiossa on 10 posliinista sotilaspoikaa, kun alkuperäisessä kirjassa kymmenen pientä neekeripoikaa. 

Tämä ei ole mikään arvostelu teatterikappaleesta. Minä tykkään lukea dekkareita enemmän kuin niitä elokuvina. Enemmänkin ajattelin sitä, olin jo vuonna 1971 ostanut itselleni tuon dekkarin. Ja tietenkin ostopaikka oli Suuri Suomalainen Kirjakerho.

Olen jälkeenpäin usein ihmetellyt, miten 22-vuotiaana ja pienipalkkaisena osastosihteerinä ostin kirjoja. Ja tulihan niitä, kun ei aina muistanut peruuttaa kuukauden kirjaa. Silloin oli pieni palkka mutta niin oli menotkin sen mukaiset. Ei ollut kiinteistökuluja, vakuutuksia eikä lainan lyhennyksiä. Rahat riittivät ruokaan, vaatteisiin ja viihteelle. Kirjahyllyssäni on vielä kymmenisen kirjakerhon kirjaa: Veijo Meri, W. Somerset Maugham, John Steinbeck, Trojepolski, Mika Waltari, Ernest Hemingway. Yllättävän monipuolista kirjallisuutta luin. Toki sairaalan kirjastosta löytyi myös kevyttä kirjallisuutta. Mitähän ne olivat?? 

Olen yrittänyt korjata t-paidan kaavaa niin, ettei valmis paita kiristäisi rinnoissa eikä sen yläpuolella olisi liikaa tilaa. Kirjastosta lainasin hyvän oppikirjan. Tein niinkuin opastettiin mutta tuskastuin, kun kaavapaperi ei pysynyt suorana vaan rullautui. Sitten muistin, että Miehellä on aikamoinen määrä mitaleita yleisurheilusta, lentopallosta ja maratoneista. Ja ne ovat aivan tarpeettomina lojuneet kirjahyllyn kaapissa. Eipä loju enää.

Kaavapaperi pysyy paikoillaan leikatessa ja kankaan päällä. Ei tarvi käyttää nuppineuloja. Nyt kaavapaperia pitelivät mm. Rakennusmestarien kesäkisojen 3-ottelun kultamitali v 1987, Veteraanien piirinmestaruuskilpailujen mitali ja Nuorten piiriottelu -72 seipäässä. On se mukavaa, kun Mies on urheillut. Minulla kun ei ole ainuttakaan mitalia, vain yksi palkintolusikka, jolla mittaan leivinjauheen, soodan ja vaniljasokerin määrät leipomuksiin.

Tässä puuhassa ajattelin taas, että tämä vanhan naisen kroppa elää omaa elämäänsä. Paino on viimeiset 10 vuotta pysynyt suunnilleen samana, mutta vyötärön paikka sen kun levenee ja naama ruttuuntuu. Näillä kuitenkin mennään.

Lukeminen
Tämä on edelleen mieliaineeni. Osasin lukea ennen koulun alkua ja se on jatkunut kaikki nämä vuosikymmenet. 

Kirjalliset harjoitukset
Tästä olin saanut seiskan mutta luulen, että taitoja on tullut hieman lisää. Yksi viikkotunti riittänee.

Käsityöt
Vaikka todistuksessa oli 8, ei tämä ollut mieliaineeni. Johtuiko siitä, että opettelin oikeakätisen taidot vasenkätisenä. Käsitöihin innostuin, kun ystäväni Helena näytti mallia, kun olin vähän yli kaksikymppinen. Ja edelleen tykkään tehdä käsillä. Vielä on käytössä noi 65 vuotta vanha leivinliina. Viikkotunteja lisää!

Voimistelu, leikki ja urheilu
Tähän ei ole intohimoa mutta järki sanoo, että kyllä tämänikäisen pitää liikkua kun vielä jalka nousee toisen edelle. Kuntosali joka viikko ja sään mukaan hiihto, pyöräily ja väkinäinen kävely. Leikkiin kuuluu pääasiassa piilosilla olo ja kauppaleikki.

Laulu
Laulunumero oli 5 ja siinä opettaja oli oikeassa. Lopetin julkisen laulajan uran kansakoulun kolmannella luokalla, kun kesken laulukokeen opettaja sanoi, että vaihda helpompaan lauluun. Seuraavan kerran kuulijoina olivat omat lapset ja nyt lastenlapset. Eniten olen harjoitellut lauluja Keitä te ootte te pienet pojat ja Oolannin sota sekä itse keksityt laulut.

Piirustus
Ihailen Edefeltin ja kummityttöni Helin taidetta mutta itsellä ei ole tätä lahjaa suotu. Se toki ilahduttaa, kun pienimmät lastenlapset pyytävät piirtämään. Viikkotunnit vaihtelevat ja välitunnille mennään ennen tunnin loppua.

Laskento
Tästä tykkään, mutta näitä tunteja on tänä lukukautena melko vähän. 

Keskikoulun pari ainetta kuuluvat nykyisiin lukuaineisiin:

Köksä
Näitä tunteja on valitettavan paljon ja vievät lukemiseen ja käsitöihin merkattuja tunteja. 

Historia
Keskikoulun mieliaine ja sitä pyrin saamaan lukujärjestykseen mahdollisimman paljon.