Meillä on menossa mielenkiintoiset ajat. Meille ja naapurille tehdään kaavatietä tai virallisemmin kevyen liikenteen väylää, jossa taloihin ajo on sallittu. Eihän me missään pitkospuiden takana olla nytkään ja onhan meille johtanut aivan mukavannäköinen kylätie, vaikka kaava-alueella olemmekin.

Ei tiessä ole muuta vikaa kuin se, ettei sitä ole koskaan kunnolla rakennettu ja sateella ja lumien sulaessa kaikki vedet virtaavat tietä pitkin. Muutama vuosi sitten esitimme kaupungille, että meille tehtäisiin oikea tie, joka ei olisi täynnä kuoppia ja jossa vedet virtaisivat ojissa. 

Nyt pyyntömme on kuultu ja kaivinkoneet ja traktorit miehineet ovat olleet töissä. Ja onhan se kiinnostavaa työtä. Katsominen ei yhtään kyllästyttänyt.

Tässä vaiheessa miehet ovat laittaneet sadevesikaivot maan alle ja nyt on kaivettu tien pohjaa.

Meidän puutarhasta silipastaan muutama neliö uuden tien alle, kaksi pientä kuusta pitää siirtää mutta onneksi tuota meidän kotikuusta ei kaadeta. Alkuperäisen tiesuunnintelman mukaan meidän puutarhasta olisi mennyt huomattavasti enemmän ja monta isoa puuta olisi jouduttu kaatamaan. Paikan päällä keskustellen ja varsinkin nyt työn alkaessa työpäällikkö otti paremmin huomioon meidän vanhan asutuksen ja kulkureitin. Onhan meille ja naapuriin kuljettu tätä tietä jo yli sata vuotta. 

Lähdemme nyt Tampereelle Suomi-Ruotsi maaotteluun ja vielä sukuloimaan Satakuntaan. Jos kaivinkoneet ehtivät tontille ennen meitä, olen valtuuttanut naapurin emännän vahtimaan, että pikkukuuset siirretään oikeaan paikkaan. Harjoittelimme yhdessä valvontaa tehostavaa Ihmenainen (Wonder Woman) asentoa, jossa seistään vahvasti ja leveästi, kädet lanteilla ja tiukka ilme kasvoilla. Tiedän, että valvonta onnistuu.