Kesän aikana tuntui siltä, että kotona ollaan oltu eikä paljon missään olla käyty. Hetken tuumattuani huomasin, että pian tämä blogi alkaa näyttää reissuviholta. Onhan me kotoa pois lähdetty. Eilen lauantaina kävimme uudestaan asuntomessuilla, mutta se on eri juttu.

Heinäkuun puolivälissä teimme reissun tuonne rantaruåttalaisten alueelle eli Närpiöön. Monta vuotta olemme (=minä olen) suunnitelleet ruokailua kasvihuoneravintolassa ja nyt sen toteutimme. Närpiössä on oikeasti kasvihuoneeseen tehty ravintola Linds Kök, joka on kesäaikaan avoinna ilman pöytävarauksia. Ravintolan nettisivuilla onkin hyvää infoa.

a%20lind3.jpg  

Aika moni ihmetteli, että eikös kasvihuoneessa ole kuumaa ja kosteaa. Ei ollut vaan ilma oli sopivan lämmintä ja seinillä oli runsaasti viherkasveja, yrttejä ja muuta pienempää kasvia. Tässä kuvassa pöytä on tyhjä mutta hetken kuluttua se oli täynnä ruokailijoita.

a%20lind.jpg  

aa%20lind.jpg  

Olisin ottanut kaarevasta "pöydästä" ja runsaasta ruokavalikoimasta kunnon kuvan, mutta koko ajan oli väkeä edessä. Liha-ja kalaruokien lisäksi oli runsaasti kasviksia ja hedelmiä. Oli mm. mansikka-valkosipulisalaattia.

alind7.jpg   

Hiukan epäillen otimme jälkiruuaksi kahvin kanssa kurkkupannacottaa. Olipa ihanan raikasta ja todella hyvää.

lind2.jpg  

Ravintolan pikkuputiikista olisi voinut ostaa somia koristeita, niinkuin nämä hääkakun päälle. Jäi katseluksi, kun olen Miehen kanssa ajatellut, että kyllä tämä suhde meidän iän kestää. Tätä sanontaa olemme alkaneet käyttää, kun olemme hankkineet tai tehneet jonkin jutun meidän huusholliin.

alind6.jpga%20lind4.jpg  

Jos oikein muistan, nämä koristeet on tehnyt kaskislainen taiteilija. 

Nämä meidän reissut ovat muuttuneet vuosien mittaan. Hyvä ruoka on tullut entistä tärkeämmäksi. Saas nähdä, kinnaako tanttu, jonka meinaan laittaa parin viikon kuluttua luokkakokoukseen.