On taas se aika vuodesta, kun meidän tontilla alkaa puusouvvi. Viime kesänä kaadetut puut ovat nyt aika isona kasana odottamassa pätkimistä ja halkomista. Pitää tehdä hellapuita, saunapuita, takkapuita ja uunipuita. Pitää ja pitää. Ei toki mikään pakko. Voishan taloa lämmittää öljyllä, kun se on niin halpaa. 

Tuossa etualalla on ikivanha teline, johon Mies laittoi noita rankoja ja sitten pätki ne moottorisahalla. Tuo "ränkky" on jo historiaa, sillä eilen valmistunut uusi teline on jo käytössä.

Kuvakin on hiukan epätarkka. Poika käänteli kamerani nippeleitä oikeaan järjestykseen ja tuhahteli sitä tehdessään. Ymmärsin tuhahtelut suomeksi, että aina pitää olla korjaamassa äireen sähellyksiä. Kyllä siinä tuhahtelussa oli selvästi rakkauttakin mukana.

Klapipinossa on nyt uusinta uutta ilmastointitekniikkaa. Ja taas sai vanha koiranaitaverkko uutta käyttöä. Tämä jättää neliskanttisen pinon keskelle ilmareiän ja puut kuivuvat nopeammin.

Aika monta kertaa Mies saa käynnistää moottorisahan ja halkoa puita. Lisäksi hän tekee pinon reunat, kun mulla ei ole oikein suora sihti hallussa. Kelpaan kyllä heittelemään klapeja sinne pinon keskelle. Niin että voin sanoa osallistuneeni tulevien talvien puiden hankintaan. Nämä puut ovat kuulemma polttovuorossa parin vuoden kuluttua.

Pirskahti mieleen
että ei meidän työlle kovin isoa tuntipalkkaa tule, mutta on se puuhellan ja takan lämpö paljon mukavampaa kuin patterilämpö. Ei meidän avomaan kurkkujenkaan kasvatuksessa ole mitään järkeä. Olikohan Tokmanni, joka tarjos viiden kilon kurkkupurkkia muutamalla eurolla. Me teemme kasvilavan, kasvatamme kurkut, kastelemme ja suojelemme pakkaselta, pesemme purkit ja säilömme ja säilytämme. Mutta on se vaan mukavaa syödä oman maan kurkkuja. Huvinsa kullakin ja tämä meillä. Kamalaa, jos tekis vain järkeviä asioita.