Vuodessa on enemmän kuukausia kuin vain kaksitoista. On mätäkuu ja mulla lisäksi kaksi hanskojenkadotuskuukautta. Toinen näistä on lokakuu ja toinen keväämmällä. Ei ole syksyä ei kevättä, ettei ainakin yksi hanskapari katoaisi. Aina eivät käsineet ole kadonneet, ne ovat vain eri paikassa muin minä. Sitä on aika usein. 

Kun aamun kylmyydet vaihtuu lämpöisempään päivään, unohdan säännölliseti käsineitä milloin minnekin. Kun lapset olivat päiväkodissa ja alakoulussa, laitoin vaatteisiin nimitarrat. Näitä tarroja laitoin myös omiin käsineisiin ja ainakin yhdet palautuivat. Tarrassa oli vain sukunimi, mutta takaisin tulivat. Suku pitää huolen omistaan.

Kadotetuista tavaroista on hyvä ottaa kuva ja mielellään ennen kadottamista.

Nuo pienet ja halvat neulehanskat olen ostanut kadottamista varten mutta sitkeästi kulkevat mukana. Monta vuotta olin ilman nahkahanskoja. Harmitti, kun hanskat oli saanut just omaan käteen sopiviksi, ne katosivat. Nyt olen tainnut pitää nahkakäsineitä ja pari talvea. Toivotaan niille pitkää ikää. Voisin kokonaan siirtyä lapasiin. Ei haittaisi, vaikka unohtaisin ne jonnekin. Uusia on mukava ja helppo neuloa eikä välillä unohtaisi peukalon tekemistäkään. 

Oma lukunsa on puutarhahanskat. Niitä löytyy mitä kummallisimmista paikoista. Jos ostan vaikkapa kaksi samanlaista paria, niin tallella on kaksi oikean käden hanskaa. 

Enhän minä ainut kadottaja ole. Kirjaston naulakossa on kaulaliinoja ja käsineitä, Sama juttu muissakin paikoissa, joissa vähennetään päällysvaatteita. Kouluilla on kuulemma keväällä jaossa iso laatikollinen pipoja, käsineitä ja sukkia, joita kukaan ei tunnista omikseen. Minkähänlainen tulevaisuus nuorisolla on ikääntyessään? 'Kun minä olin nuori', ei näitä passannut kadottaa. Oli yleensä yhdet parit kutakin vaatetta. Keväällä ei tarvinnut viedä kotiin todistuksen kanssa muuta kuin sukset.