Vuosi 2005 oli meidän pienen kuntamme kannalta isojen muutosten aikaa. Silloin yhdistyimme Seinäjoen kaupungin kanssa ja 137 -vuotinen taival itsenäisenä kuntana päättyi. Kätevästi pääsimme kaupunkilaisiksi. Sen huomasi vaikkapa siitä, että aika pian naakat ilmestyivät kirkonkylälle. Nehän ovat kaupunkilintuja! Taisivat liikennevakuutusmaksutkin nousta ja kylänraitilla oli kaupunkiliikennettä. Toihan yhdistyminen vuosien mittaan muitakin harmillisia muutoksia, joita osa asukkaista ei millään hyväksy. He noteeraavat vain huonot asiat ja yhdistymisen tuomat palvelujen parannukset pidetään itsestään selvinä. Harva näistä haluaa ajatella, että viimeiset kymmenen vuotta ovat olleet hurjaa muutosten aikaa - oli sitten tehty kuntaliitoksia tai ei. 

Itse pitkään ja perusteellisesti kunnan hommia tehneenä tiedän, että kylmää kyytiä meille olisi tarjottu itsenäisenä kuntana. Kun tulotaso ei päätä huimaa, vanhusten määrä on iso ja työikäistä väkeä entistä vähemmän, ei tällä yhtälöllä hurraamista ole. Tämä vuodatus johtuu siitä, että olen perin kyllästynyt jatkuvaan räksyttämiseen ja pelkästään huonojen asioiden paasaamiseen.

Juhlallinen lopetus

kalevala.jpg  

Kuntamme haudattiin 10 vuotta sitten juhlallisin menoin. Pidimme hienon juhlan, jossa puhuttiin viisaita ja kaavailtiin tulevaa, kuunneltiin musiikkia ja muistettiin henkilökuntaa ja luottamushenkilöitä. Tunnetusti kunta ei tekijöitään usein muistele lahjoilla, mutta tällä kertaa tehtiin poikkeus. Varsinkin naisten äänillä päätettiin, että annetaan pitkäaikaisille työntekijöille ja luottamushenkiöille muistoksi koru, jonka historian jokainen muistaa.  

Niinpä päätimme teettää Kalevala Korulla meille aivan ikioman korun; naisille riipuksen ja miehille solmioneulan. Me mietimme, mitä haluamme koruilla kertoa ja Kirsti Doukas suunnitteli sen koruksi. Riipuksessa kuvataan meidän kahta yhdistyvää jokeamme ja Kalajärveä, meidän helmeämme. Solmioneulassa näkyvät Kalajärven aallot. Näissä voi myös nähdä kahden kunnan yhdistymisen. 

Oli hienoa saada miettiä Kirsti Doukaksen kanssa korun ulkonäköä ja nähdä tehtaalla, miten koruja tehdään. 

Olemme näistä hopeakoruista tosi ylpeitä! Tilaattiinhan Kuntaliitolta kunnia- ja ansiomerkkejä tosi pitkään palvelleille. Onhan se mullakin -- jossain laatikon perällä aivan käyttämättömänä. Riipuksen saa tytär aikanaan.