Eilen oli pitkästä aikaa kaunis aurinkoinen päivä ja se pisti meidätkin liikkeelle. Eipä muuta kuin vanhat ulkovaatteet päälle, akkuporakone pussiin ja kamera taskuun. Nämä tarvittiin, kun lähdimme putsaamaan metsätien varteen laittamiamme linnunpönttöjä. Lunta oli vielä niin paljon, että toivoin satakahdeksankymmentäsenttisen jalkoja. Ja sitäkin toivoin, että olisin laittanut kumpparit jalkaan. Valkoisen lumen alla kun oli petollisesti lumisohjoa ja vettä. No, tottahan kengät, sukat ja jalat kuivuivat.

Yllättävän hyvin oli pesintä onnistunut, vaikka alkukesä oli niin kylmä. Kahdestakymmenestä pöntöstä vain kuudessa olivat poikaset kuolleet tai pönttöä ei ollut käytetty. Olisihan tällekin tintinpoikaselle toivonut monia lentoja, mutta näin oli käynyt.

Ei voi kun hämmästellä lintujen pesäntekotaitoa. Alle laitetaan pieniä risupaloja, sitten sammalta, joka ottaa kosteuden ja päälle kerros kerrokselta yhä pehmeämpää ja lämpöisempää karvaa. Alla olevasta kuvasta näkee, että hirvien makuuksia on pöntön lähistöllä. On siinä poikasten hyvä köllötellä ja odotella ruokaa.

Talon ympärillä olevissa pöntöissä oli pehmikkeenä mm. koirankarvaa, langanpätkiä ja joulukuusesta tippunutta lametta. Taidankin viedä meidän metsän reunaan mohairlangan pätkiä. Mielenkiintoista vuoden kuluttua kattoa, onko pehmike kelvannut.

Ihmettelitkö, miksi meillä oli akkuporakone mukana. Pöntöt avataan pohjasta ja pohjat on kiinnitetty ruuveilla. Aikaisemmin oli urakkaa, kun parikymmentä pöntönpohjaa ruuvattiin auki ja kiinni. Koneellisesti on kätevämpää, ei ehkä ihan luomua. Mielessämme kiittelimme metsänomistajaa, joka oli siirtänyt pöntön uuteen paikkaan ennen pönttöpuun kaatamista!

Kuinka ollakkaan. Taas kirjoitin juttua me-muodossa vaikka Mies teki työn ja minä kuljin mukana lähinnä rouvana.