Tulevat vuodet ja vuosikymmenet omalla kohdallani ovat selvät. Pää pelaa ja on ideoita täynnä, mutta kroppa on huollon puutteesta rapistunut kuin mun 70-luvun apinadatsun. Näin, jos en tee mitään. Tämän diagnoosin tein ittelleni, kun olin torstaina 60+ hankkeen seminaarissa. Seminaarin luennoitsijat olivat hyviä eikä nukuttanut tippaakaan. Näin ei ole läheskään aina ollut työelämässä.

Siitä tulikin mieleen yksi kuiva seminaari siihen aikaan, kun Kauniit ja rohkeat oli tosi suosittu sarja. En muista seminaarin aihetta mutta keksimme hyvän ajanvietteen. Kirjasimme tuon sarjan miehet allekkain ja naiset viereen allekkain. Sitten vedimme viivat aina niiden miesten ja naisten välille, jotka olivat olleet naimisissa tai seurustelleet. Oli muuten aikamoinen viivaviidakko. Tulimme siihen tulokseen, että vain Ridge ja Eric eivät ole olleet toistensa kaa.

Aivotkin tarvitsevat liikuntaa ja oikeaa ruokaa

Mutta seminaariin. Siellä fysioterapeutti Hanna Leskelä tarjoili meille piirakkaa. UKK-instituutin liikuntapiirakkaa. Tämän saa varmaan jakaa ilman lupaa? Hänen juttunsa aiheena oli Miksi ja miten paljon pitäisi liikkua? Monipuolinen ravinto osana aktiivista elämää. Toi asiat esiin oikein mukavasti eikä lainkaan fanaattisesti, niinkuin joillain on tapana.

Liikuntapiirakka yli 65-vuotiaille 

Piirakka on kuulemma lähes samanlainen, mitä tarjoillaan nuoremmillekin. Salissa istuessani ajattelin, että jes, nyt otan tämän mukaan päiviini. Piirakan lisäksi pitää lisätä lihasvoimaa (en vielä keksinyt tapaa), kehittää tasapainoa (kävellä 10 sentin korkokengillä?) ja pitää yllä notkeutta (kyykistyä lähes kontalleen ja ottaa kattila keittiökaappien alaosan nurkkakaapin perältä?) ainakin 2 kertaa viikossa. Ja proteiini on tosi tärkiää. Siitä mulla on nyt oikein kuvallinen aanelonen. Samoin kuin ruokapyramidista. Lisäksi pitäis jonnekin kaapin oveen, sisäpuolelle tietenkin, laittaa kotivoimisteluohjelman voiman ja tasapainon hankintaan. Mun täytyy nyt pitää seminaari itteni kanssa, että mihin väliin saan soviteltua nämä jutut. Päivässä kun on vain 24 tuntia. 

Pelkään pahoin, että tässä käy samoin kuin aikanaan kunnan arkistotoimen koulutuksessa. Loistava luennoitsija sai meidät vakuutettua, että meidän kaikkein tärkein tehtävä työssämme on pitää kunnan arkisto kunnossa ja ajan tasalla. Olimme paluumatkalla porukalla muistaakseni 15 kilometriä samaa mieltä. Sen jälkeen keskustelimme hiukka ajankohtaisemmista asioista, kuten palvelujen järjestämisestä jne.

Mutta aivan oikeesti. Pakkohan mun on jotain tehdä, jotta saan yli yhdeksänkymppisenä kuolla terveenä.

Aivot tarvitsevat vaihtelua

Kuntoutuspsykologi Outi Reinola-Kuusisto piti aivan loistavan luennon aiheesta Miksi aktiivinen pärjää paremmin? Eikä ollut mikään kuiva luento. Hän puhui oikeastaan aivan päivänselviä asioita, mutta millä tavalla. Niin, että meni taatusti kaaliin.

psykologi.jpg

Aivot tarvitsevat valppaustilaa ja rauhoittumistilaa, molempia. Tuttu juttu onkin, että mieli lepää katselemalla palavaa nuotiota, virtaavaa vettä ja nukkuvaa lasta. Tulikin mieleen, että kotona saamme katsella taas joka ilta takkavalkiaa. Virtaavaa vettä pitää kattomaan vaikka joen rantaan. Jos kraanan aukaisen ja sitä katton, tietää miten siinä käy vesilaskun lisäksi ;)

Aivot tarvitsevat hyvää huoltoa ja kovaa ajoa. Parasta on, jos tekemisessä ovat molemmat kädet aktiivisia. Aivojen huoltokurssiin kuuluu mm. se, että tekee jotain asiaa eri lailla kuin tavallisesti. Liikkuminen on tärkeää mutta sen pitää olla kivaa. Tanssiminen on kuulemma aivan huippujuttu. Tärkein asia on, että on mahdollisimman paljon perheen ja ystävien kanssa. Kotiläksyksi annettiinkin, että kutsu kylään ihmisiä, joita et ole nähnyt pitkään aikaan. Se virkistää. Tämä pitääkin paikkansa. Vieläkin on hyvä mieli ja kiva muisto, kun kesällä syntymäkotini naapurin siskokset ja heidän äitinsä kävivät meillä. Harvinainen vierailu. 

Tämä psykologi, joka on omien sanojensa mukaan uskottavampi hammaslääkärin rouvana, kyseli meiltä, mikä on meidän mukana oleva tärkein esine. Ei ollut lompakko mutta läheltä liippas. Se on siellä oleva kirjastokortti. Jos on joskus tarvis päästä arjen todellisuutta pakoon, kirjat auttavat. Varasin oitis kirjastosta Markku Ojasen kirjan Ilo, onni, hyvinvointi.

Muka maksuton seminaari?

Lupasivat muuten maksuttoman seminaarin ja vielä kahvitkin. Ei se ihan niin mennyt. Saavuin taas seminaaripaikkaan hiukka ennen aloitusta mutta kuitenkin ajoissa. Kaikki parkkipaikat olivat täynnä ja muitakin paikan etsijöitä kierteli jonossa. Sitten hokasin vapaan kadun vierustan, jossa ei ollut kuin yksi auto. Parkkeerasin auton. Jo ennen paluuta kuulin, ettei siihen saanut pysäköidä ja että pysäköinninvalvojakin oli kuulemma nähty. Mulla on nyt odottamassa maksamista 45 euron pysäköintivirhemaksu. Harmitti sen verran, että ennen pianotunnille ja kotiin menemistä kävin ostamassa puseron. Helpotti oloa.