Ollaan me ihmiset kummallisia, kun aina odotamme jotain muuta säätä, mitä just on tarjolla. Mulla on sitä vikaa. Kun on kylmä, toivon lämmintä. Kun sitä lämmintä sitten saadaan yli oman tarpeen, toivon hieman viileämpää. Kun on kuivaa, odotan sadetta. Kun sadetta saadaan, toivon poutaa. Ei kohdin koskaan. Jos nyt joskus pienen hetken.

Ukkosta ja sadetta on viime päivinä saatu. Edellisyön ukkonen vaiensi kaapeliteeveen. Siitä ei ehtinyt mitään harmia tulla, kun vika oli jo muutamassa tunnissa korjattu. Ei olisi pahitteeksi ollut vaikka vikaa olisi korjattu parikin päivää. Tai sitten olisi kapulat laitettu piiloon. Saman asian ajaisi.

Puutarhatyöt eivät oikein nyt onnistu. Multapussit odottavat levittäjää (=minä), hiekkakäytävä perkausta ja reunustamista. Eipä nuo työt mihinkään sieltä karkaa.

  

Eilisen sateen aikana tuli katteltua tonttia lekottelusilmin, ei aherrussilmillä.

  

Naapurit ovat muutaman kymmenen metrin päässä, mutta kesäaikaan heitä ei huomaa. Tämä kevät ja alkukesä pukevat ympäristön yllättävän hienoon asuun. Vai liekö kauneus tässäkin katsojan silmissä?

Ahomansikat ovat majoittuneet meidän pikkukuistin rappujen viereen. Aivan ittekseen. Eivät varmaan olisi menestyneet, jos olisin yrittänyt niitä siirtää.

 

Viime yönä eli tämän tiistain vastaisena yönä meillä oli "lämmintä" 3 astetta. Illalla isäntä laittoi kasvihuoneeseen pienen sähkölämmittimen päälle, ettei juuri istutetut tomaatintaimet ja mun kukantaimet palellu.

Kun ulkotöitä ei ole mukava tehdä, aina löytyy sisätöitä. Mulle se oli tänään ylisängyn kesäedustojen kutominen. Nuo edustat eli etehittet ovat tuvan "kerrossängyn" edessä olevat verhot.

 

Tämä on Kauhavan Kangasaitan malli ja tätä on kansalaisopiston kudontapiirissä kudottu pöytäliinoiksi. Käyttötarkoitustahan voi aina muuttaa. Tämä homma vaatii venymistä, kun kankaan leveys on lähes 150 cm ja minä kutojana olen alle 160 -senttinen. Sitten pitää vielä saada sukkula liukumaan koko viriön läpi. Aina ei onnistu.