Leivinuunimme on työvuosinani ollut tosi vähällä käytöllä. Leivän paistaminen siellä onkin tosi taidetta, jota ei aivan yhdellä kerralla opi. Pitää osalta lämmittää riittävästi, mutta ei liikaa. Aivan joka kerta eivät leivät ole kohonneet oikein, kun uunissa on ollut sopiva lämpötila. Joskus leivät on paistettu sähköuunissa, kun uuni on ollut liian kuuma tai kylmä. 

Leivoin eka kerran äidin antamien ohjeiden mukaan ja laitoimme yhden leivän kokeeksi uuniin. Sen hyvä paistoaika olisi pitänyt olla 20-30 minuuttia. No, isäntä katsoi eka kerran uuniin jo 10 minuutin kuluttua, otti leipälapiolla uunista mustan savuavan kokkareen ja vei sen juoksujalkaa ulos lumihankeen. Silloin ei vielä ollut mittaria uunissa. Ei voi kun ihailla äitiä ja muita emäntiä, jotka käsivarrella kokeilivat, onko uunissa sopiva lämpötila.

Monien kokeilujen jälkeen olen tehnyt aikataulun, miten uunin lämmittäminen ja leipominen sovitetaan mahdollisimman hyvin yhteen. Joskus se onnistuu hyvin ja joskus hiukka huonommin. 

Kun uuni on lakaistu ja pellit laitettu kiinni, siellä on lämpöä noin 300 astetta. Samaan aikaan on leivät leivottu.

Leipomisen lomassa seurasimme Sotshin kisojen naisten jääkiekko-ottelua Suomi-Ruotsi ja naisten viestiä. Olimme tosi hyviä hiihtämään. Norjalaiset taisivat olla vasta viidensiä. Kisojen jälkeen katsoin netistä Norjan suurimman sanomalehden Aftenpostenin uutista, jossa Björgenin ex-valmentaja totesi, että hiihto oli skandaali. Sen verran ymmärsin, aika lähellä ruotsia.

Eipä näistä nyt muotovalioita tullut mutta kylläkin käyttövalioita. Nämä termit tulivat tutuiksi, kun aikanaan pystykorvaamme kuljetetimme näyttelyissä. Oli muuten meidän perheestä saanut toiseksi eniten palkintoja- isännän jälkeen.

Leipien jälkeen paistoimme muutaman pitkopullan ja nyt odottelen, että voisi laittaa kakun uuniin ja sen jälkeen possun paistin, nam.